Se saapui!
Palkitsin itseni uuden työn johdosta tilaamalla cdon.comista rakastamani TV-sarjan West Wing DVD-boksin, joka sisältää sarjan kaikki tuotantokaudet ja hulppeat ekstrat. Keräilyboksi oli kaiken lisäksi alennuksessa joten se irtosi vähän reilulla 70 eurolla. Tänään posti vihdoin ilmoitti lähetyksen saapuneeksi, jihuu!
West Wing on käsikirjoittaja/tuottaja Aaron Sorkinin (mm. Kunnian miehiä, The Social Network, Moneyball) hengenluomus ja yksi kalleimmista TV-sarjoista joita Hollywoodissa on tehty. Sorkin toimi sarjan head writerina (eli kirjoitti lähestulkoon yksin kaikki jaksot) neljän ensimmäisen kauden ajan jonka jälkeen hän jätti sarjan siirtyessään muihin projekteihin. Sarjaa tehtiin vielä kolme kautta Sorkinin lähdön jälkeen, mutta nuo neljä ensimmäistä kautta ovat selkeästi sarjan parhaat.
Mikä West Wingissä vetoaa minuun (ja varmasti myös miljooniin muihin katsojiin) on nimenomaan sarjan huikea käsikirjoitus ja loistavat näyttelijät (Martin Sheen, Bradley Whitford, Allison Janney, Rob Lowe etc). Teksti on älykästä ja hauskaa, mutta ajoittain vaativaa ja amerikkalaista poliittista järjestelmää tuntemattomalla haastavaa seurattavaa. Itse olenkin sarjan myötä kiinnostunut enemmän amerikkalaisesta poliittisesta kulttuurista ja historiasta, mikä on mielestäni hyvän elokuvan/tv-sarjan merkki että se herättää ajatuksia ja jää kaihertamaan mieltä katselun jälkeenkin.
West Wing on mielestäni hyvä esimerkki laadukkaasta TV-draamasta ja siitä, että TV-ohjelmien ei tarvitse olla pelkkää BB:tä. Sarja ansaitsi esitysaikanaan vuosina 1999-2006 useita Emmy- ja Golden Globe-palkintoja sekä monia muita tunnustuksia, ja aivan ansaitusti. Ehkä epäseksikkään aiheensa vuoksi tekijät odottivat sarjalleen korkeintaan menestystä kriitikoiden joukossa, mutta katsojaluvut yllättivät kaikki, kuten varmasti myös se, että sarja pyöri TV:ssä lopulta seitsemän kauden verran. Sarjan uusinnat pyörivät tälläkin hetkellä SuomiTV:ssä, suosittelen seuraamaan!
Samassa paketissa West Wingin kanssa tilasin toisenkin Sorkinin luomuksista. Studio 60 (On The Sunset Strip) oli Sorkinin pyrkimys palata takaisin TV-viihteeseen ja sarjalla oli todella kovat odotukset. Se sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoiden kuin yleisönkin keskuudessa ja lakkautettiin yhden kauden jälkeen katsojalukujen romahdettua.
Uskon, että nimenomaan West Wingin aiheuttamat odotukset eivät katsojien mielestä täyttyneet jolloin sarjan katsojaluvut lähtivät laskuun. Se on sääli, sillä vaikka Studio 60 ei ehkä ylläkään West Wingin tasolle neroudessa, on se silti mielestäni taattua Sorkinia ja varmasti laadukkaampaa kuin moni sarja joita TV:ssä tällä hetkellä pyörii. Ja kukapa voisi vastustaa Bradley Whitfordin ja Matthew Perryn (<3) muodostamaa parivaljakkoa, joiden välinen ystävyyssuhde ja huumori ovat sarjan kantava voima.
Sorkin käytti paljon West Wingistä tuttuja näyttelijöitä Studio 60:ssä ja West Wingiä seuranneet tunnistavat Sorkinin kirjoitustyylin ja huumorin hyvin nopeasti sarjaa katsoessaan. Sorkin myös viittaa West Wingiin sarjassa ja jopa joitakin vitsejä voi tunnistaa molempiin sarjoihin kuuluvaksi. Valitettavasti dialogi ei koko aikaa jaksa kantaa vaikka pääasiallisesti onkin terävää. Myös viimeisissä jaksoissa on lopun tuntua (lakkauttaminen oli tiedossa viimeisiä jaksoja tehtäessä) ja pientä paniikinomaista asioiden päätökseen saattamista. Katsojana olen kuitenkin kiitollinen siitä, että langat kurotaan kiinni eikä sarja tunnu loppuvan kuin seinään (kuten ikävästi kävi mm. HBO:n loistavalle Carnivale-sarjalle, jonka viimeinen jakso oli lievästi sanottuna antiklimaattinen, mutta ei siitä sen enempää). Henkilöiden kohtaloita olisi kaikesta huolimatta seurannut mielellään ainakin toiselle kaudelle asti.