Sinkkuuden syyt
Minulle on pyytämättä tarjoiltu syitä sinkkuuteni aikalailla koko 32-vuotiaan elämäni ajan. Usein ne tulevat naistenlehtien höpöhöpö-listausten muodossa, toisinaan ne on heikosti verhoiltu ”hyvää tarkoittaviksi” vinkeiksi miten minun tulisi muuttua löytääkseni elämäni miehen, monesti ne tulevat suorina hyökkäyksinä persoonaani tai elämäntapaani kohtaan. Olen yrittänyt väistellä näitä syyllistäviä ja kaikkea muuta kuin auttavia vihjauksia, mutta yksinäisinä hetkinä huomaan niiden porautuneen alitajuntaani ja nousevan esiin kun yritän saada yksinäisyyttäni hallintaan.
Tunnistan elämässäni ne hetket kun minulle olisi ollut tarjolla se ihan hyvä mies, usein tunnistan myös sen virheen jonka tein orastavan suhteen karahtaessa kiville. Otan vastuun teoistani enkä suoranaisesti kadu mitään niitä virheitä joita olen elämässäni tehnyt, koska kaikki ne tarvittiin että minusta tuli tämä ihminen. Ja väitän, että tämä ihminen olisi parisuhteessa eheämpi kuin se kymmenen vuoden takainen. Olen myös kivuliaan tietoinen niistä puolistani jotka eivät suorastaan toimi kärpäspaperina miehille, hetkittäin yritän jopa niitä korjata. Tiedostan, että pitkien parisuhteiden puuttuminen menneisyydestäni voi joillekin miehille toimia isona varoitusmerkkinä, vaikka itse uskonkin että olen onnistunut työstämään ne ongelmat jotka minua pidättelivät antautumusta intiimille suhteelle. Eikä vapaaehtoinen lapsettomuuteni varsinaisesti kumppanipoolia kasvata, koska miehille tuntuu ennemmin olevan pirullisen tarkkaa missä kohtaa elämässään he sitä jälkikasvua haluavat sen sijaan että voisivat elää kokonaan ilman.
En suostu hyväksymään, että minussa tai elämässäni olisi joku perustavanlaatuinen vika minkä vuoksi olen yksin, vaan jos minulta kysyttäisiin syytä siihen miksi olen nyt sinkku sanoisin sen olevan yhdistelmä menneessä tehtyjä virheitä, huonoa onnea ja huonoa ajoitusta. Haluaisin löytää ihmisen, jonka mielestä olen suurimman osan ajasta niin ihana, että hän voisi katsoa läpi sormien tiettyjä puutteitani. Sitä, että juon joskus drinkin tai pari liikaa ja saatan silloin muuttua normaaliakin puheliaammaksi ja hieman läheisriippuvaiseksi. Sitä, etten välitä käydä suihkussa koko päivänä jos en ole poistumassa kotoani mihinkään, eikä edes hävetä. Sitä, että annan joskus tiskien kasaantua niin kauan ettei kaapista enää löydy puhtaita astioita, ja silloinkin ehkä pesen vain sen lautasen mitä juuri sillä hetkellä tarvitsen.
Samoin haluan löytää ihmisen, joka olisi minusta niin isosti ihana niin ison osan aikaa, etten välittäisi vaikka hän puhuisi toista tuntia putkeen viehekalastuksesta tai roolipelaamisesta. Tai jonka vuoksi tarttuisin imuriin edes joka toinen viikko, koska tietäisin hänen tykkäävän siististä kodista vaikkei se minulle ole niin justiinsa. Eikä minua ylettömästi häiritsisi vaikka hän ei tietäisi mitä tarkoittaa ’ableismi’, ’intersektionaalisuus’ tai ’maskuliininen hegemonia’. Joku, jonka kanssa minulla olisi turvallinen olo, joka olisi pääsääntöisesti kiltti ja ystävällinen kanssaihmisilleen (tiedän ettei kukaan jaksa olla jokaikinen hetki) ja jota tekisi mieli pussailla useampi tunti päivästä kuin ei.
Niille jotka väittävät, ettei sellaisen ihmisen löytäminen ole mahdollista ellen jotenkin ratkaisevasti muutu ihmisenä tai muuta elämääni, sanon PAINU HELVETTIIN ja: