Blogihaaste!
Vautsivauvau, sain juuri elämäni ensimmäisen blogihaasteen MinnaM:ltä, kiitoksia kovasti kunniasta! Olo on kuin jos yläasteella olisi saanut kutsun kuulien tyyppien bileisiin 🙂
Kupletin juonihan menee niin, että ensin luetellaan itsestä kahdeksan faktaa ja vastataan haastajan kysymyksiin. Tämän jälkeen valitaan viisi onnekasta uhria joille pallo heitetään kahdeksan uuden kysymyksen kanssa. Tai näin tämän ainakin ymmärsin. Joten tästä lähtee.
1. Olen luettavissa ikisinkkujen lahkoon. Minulla ei ole koskaan ollut muutamaa kuukautta pidempiä viritelmiä, joita ei oikein kehtaa edes kutsua miksikään parisuhteeseen viittaavaksi. Parisuhde kelpaisi sinänsä kyllä, mutta en ota ketään kenen seurassa en tunne oloani onnellisemmaksi kuin yksin ollessani. Ja se on paljon vaadittu se.
2. Olen ennemmin suolaisen kuin makean ystävä. Sipsit ovat suurin ruokapaheeni ja jos niistä saisi kaikki tarvittavat ravintoaineet, voisin elää sipseillä. Ja ehkä dippikastikkeella.
3. En ole koskaan matkustanut Euroopan ulkopuolelle, vaikka haluaisin kyllä. Erityistä vetoa koen Äiti Afrikkaan, ja jonain päivänä aion toteuttaa haaveeni niin Afrikan kuin Amerikan road tripistäkin.
4. Vihaan kysymystä ”mikä on lempielokuvasi?”, ihan kuin voisi olla joku yksi ainoa elokuva joka täyttää lempi-määritteen kaikkina ikävuosina ja kehitysvaiheina. Ja sen vastauksen tulisi sitten jotenkin määrittää minua ihmisenä, tai vähintäänkin se yksi ja ainoa elokuva kertoo muka kaiken olennaisen elokuvamaustani. Bullshit.
5. En ole koskaan maistanut tupakkaa.
6. Olen ilta- ja yövirkku ihminen. Tämä aiheuttaa ongelmia loma-aikoina, kun saan nukkua niin pitkään kuin huvittaa, ja usein nukun myös päiväunia. Näin ollen lomien loppuessa unirytmini on heittänyt totaalisesti häränpyllyä ja kestää joskus viikkoja kääntää se taas ”normaaliin” päivärytmiin.
7. En viihdy suurissa ihmisjoukoissa. Siksi en juurikaan harrasta musiikkifestareita tai muita massatapahtumia. Stokkan Hullujen päivien ajatteleminenkin saa niskakarvat pystyyn.
8. Haaveenani olisi asua vanhassa puutalossa jossa on kuistilla keinu ja pihan kasvusto villiintynyt. Kirsikkapuita pitäisi tietenkin olla, ja yläkerrassa parveke jolla voisi nauttia aamiaista kesäisin.
Huh, tekipä vähän tiukkaa loppua kohden. Josko noihin kysymyksiin olisi helpompi vastata..?
1. Jos voisit viettää päivän toisen ihmisen nahoissa, kenet valitsisit?
Nahat on harvoin kiinnostavia, aivot sen sijaan… Olisi kiinnostavaa päästä sellaisen ihmisen pääkoppaan (hetkeksi vain) jolla on täysin päinvastainen arvomaailma kuin itselläni. Suomesta se voisi olla esim. Jussi Halla-aho tai Henry Laasanen, ulkomailta vaikka joku jenkkien tea partyn johtohahmo.
2. Mistä luonteenpiirteestäsi et missään tapauksessa luopuisi?
Lojaaliudesta ystäviä kohtaan. Kun joku pääsee sisäpiiriini, hänestä tulee perhettä ja puolustan häntä kuin tiikeriemo.
3. Mikä saa sinut suuttumaan?
Ihmisten välinpitämättömyys ja hälläväliä/ihan sama -asenne. Tarkoituksellinen julmuus, kykenemättömyys katsoa asioita muilta kanteilta kuin omastaan.
4. Mille naurat aina?
Tilannekomiikka on lähellä sydäntä, tosielämän kommelluksia ei voi käsikirjoittaa.
5. Mitä valitset irtokarkkipussiisi?
Olen hedelmäkarkkien ystävä, mutta muutama salmiakki pitää olla tasapainottamassa. Ja jos hedelmäkarkkeja on eri värejä samassa laarissa niin kaikkia pitää olla yksi. Pussiin eksyy myös punssinappeja aina kun niitä on tarjolla.
6. Unohtumattomin ruokamuistosi (hyvässä tai pahassa)?
Kun olin jotain kymmenvuotias ja olimme viikon Kreikassa, söin koko viikon ravintolassa pelkkää spagettia bolognese-kastikkeella. Enkä ole kyllästynyt siihen tähän päivään mennessä.
7. Biisi, joka muistuttaa sinua kouludiskosta?
Rednexin Cotton Eye Joe, Bon Jovin Always.
8. Mottosi?
Tykkään englanninkielisistä sanonnoista ”roll with the punches” ja ”hit the ground running”, ne kuvastavat elämänasennettani tällä hetkellä.
Ja sitten ne seuraavat uhrit! Valitsen häkkilinnun, Edith T:n, Mindekan, Jeminan, ja Kainaloisen Kanan, toivottavasti kukaan ei ollut ehtinyt nakittaa teitä vielä!
Ja kysymykseni:
1. Mikä on lempielokuvasi ja miksi? (Muahhahhaa!)
2. Jos sinun pitäisi päättää eläisitkö lopun elämääsi yksin autiolla saarella vai ahtaassa kontissa 30 muun ihmisen (joita et saisi itse valita) kanssa, kumman valitsisit?
3. Minkä ikävuoden jättäisit tähän astisesta elämästäsi pois jos olisi pakko?
4. Mikä on lempikulkuvälineesi matkustaa?
5. Mitkä kolme asiaa/tavaraa (ei siis ihmistä) pelastaisit tulipalosta?
6. Mitä tekisit 5 miljoonan euron lottovoitolla?
7. Mikä olisi paras tapa ilahduttaa sinua?
8. Minkä biisin laulaisit karaokessa?