Etsitään kumppania tositarkoituksella
Katsoin Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisen jakson, jossa parit viimein kohtasivat toisensa alttarilla ja sanoivat tahdon. Huolimatta siitä jännityksestä, joka kaikkien sinkkujen kasvoilta paistoi ennen tuomarin aamenta tuntuivat kaikki jakson lopussa olevan melko tyytyväisiä asiantuntijoiden kumppanivalintoihin. Osa näytti jopa vähän ihastuneille, kaikki kuitenkin enemmän onnellisille kuin pettyneille. Tunsin pienen kateuden piston ja kaipuun kaiherruksen rinta-alassa: missä on se mun asiantuntijan valitsema, minulle mittatilauksena valittu mies?
Looking for Mr Darcy -blogin innoittamana päätin siis Tinderin ja OkCupidin lisäksi rustata deittiprofiilin tänne, eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka unelmieni mies tai joku parinetsinnän ammattilainen eksyy lukemaan ja kokee valaistumisen hetken. Joten…
Kuva: someecards.com
Olen 31 vuotta täyttänyt nainen, kotoisin iloisesta Etelä-Karjalasta mutta asun nykyisin Helsingissä, jonne tulen myös työni vuoksi todennäköisesti jäämään, ellei ulkomailta tule loistavia tilaisuuksia. Opiskelen ja teen töitä elokuva- ja TV-alalla, tarkoituksena valmistua maisteriksi parin vuoden sisällä ja päästä jossain kohtaa tuottamaan sisältöä isolle kankaalle ja pienempiin ruutuihin. Tykkään oppia uusia asioita ja mennä syvälle vanhoihin, mahdollisesti tohtoriopinnot voisivat kiinnostaa jossain kohtaa (mutta tehdään nyt se maisteri ensin).
Yllättäen katson vapaa-ajalla paljon elokuvia sekä sarjamuotoista draamaa, niin kotona kuin elokuvateattereissa. Tykkään laulaa, enimmäkseen tiskatessa ja autoa ajaessa niinä harvoina kertoina kun saan auton käyttööni, mutta vielä joskus budjettini toivottavasti kestää haaveeni yksityisistä laulutunneista. Haluaisin myös oppia puhumaan ruotsia sujuvasti, ja jonain päivänä aion hankkia koiran. Poliittisesti olen punavihertävä, mutten mikään ituhippi tai kommari. En kuulu kirkkoon enkä usko jumalolentoihin. Ja jos feminismi on sinulle ruma sana, niin sitten emme tule juttuun.
Luonteeltani olen itsenäinen ja pärjäävä, olen tottunut tekemään asioita yksin. Huomaan kuitenkin kaipaavani ihmistä, joka voisi auttaa pussilakanan laittamisessa ja kantaa sen toisen kauppakassin, ja olisipa ihanaa joskus tulla illalla kotiin valmiiseen ruokapöytään. Seurassa olen puhelias ja hermostuneena vielä puheliaampi, mutta tarvitsen myös yksinoloa ja palautumisaikaa sosiaalisuuden tasapainoksi. Tykkään paijata ja pussata ihmisiä joista välitän, enkä pelkää julkisia hellyydenosoituksia. Minulle on tärkeää paitsi se mitä sanotaan myös miten sanotaan, mielestäni ikävätkin asiat voi sanoa nätisti ja uskon, että parisuhteessa kumppanille tulisi puhua kauniisti ja lempeästi. Sarkasmille on oma aikansa ja paikkansa, mutta parisuhteessa se menee helposti vittuiluksi ja pahan olon purkamiseksi.
Kuva: scienceofrelationships.com
Olen keskimääräistä suomalaisnaista pidempi, noin 172 senttiä. Painoa en kerro (enkä tiedä), mutta olen ennemmin pehmoinen kuin hoikka tai mikään fitnessbeibe. Minulla on ruskeat polkkapituiset hiukset joita yritän kasvattaa, ja eräs ohjauksen opiskelija sanoi joskus, että minulla on koulun kauneimmat silmät. Vaikken ole mikään missi tai malli, niin aina silloin tällöin huomaan saavani kadulla katseita vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Tosin voihan se johtua siitäkin, että mulla on jotain ruuanjämiä naamassa tai jotain. Tyylini on enimmäkseen farkkuja ja mukavia puseroita, mutta mielialasta ja tilanteesta riippuen voin pukeutua hyvinkin tyttömäisesti, ja tykkään asioista joissa on jokin pieni juju. Huomaan 40- ja 50-luvun mallisten vaatteiden imartelevan varttani, ja etenkin juhlissa minut näkee vintagehenkisissä vaatetyyleissä. Ihmisten ilmoilla käydessä yritän itsekin näyttää ihmiseltä, muttei minulle ole mikään ongelma käydä lähikaupassa tukka pystyssä ja vaikka pyjamahousut jalassa.
Kadulla pääni kääntävät pitkät ja särmikkään näköiset miehet, mutta pituus ei ole deal breaker. Parrasta plussaa. Nättien poikien seurassa tunnen oloni hieman epämukavaksi. Parasta miehessä on lempeä katse ja syvyyksistä huokuva rauhallinen itseluottamus. Olisi hyvä jos minä en olisi se jonka täytyy aina johtaa keskustelua, ja usein niin käy jos seuralainen on liian ujo tai muutoin hiljainen. Osaan kyllä olla hiljaa ja nautinkin siitä oikeassa seurassa, mutta en yleensä ensitreffeillä. Toivon parisuhdetta jossa on kaksi itsenäistä, omilla jaloillaan seisovaa ihmistä, jotka kuitenkin ymmärtävät kompromissien tarpeellisuuden ja sen, että aina välillä toisen on kannettava vastuu suhteesta jos toinen ei juuri silloin kykene. Suhteen pelisäännöt olisi hyvä neuvotella aika ajoin uudestaan, koska ihmisten tarpeet ja toiveet muuttuvat iän ja suhteen myötä. Lapsia en itselleni toivo, mutta en pidä poissuljettuna elämää jo olemassaolevien naperoiden kanssa.
Jos siis joku jaksoi lukea tänne asti ja sattuu tunnistamaan lähipiirissään miehen, jolle tällainen yksinoloon tottunut mutta uusia elämäntapoja valmis opettelemaan oleva nainen voisi kelvata, niin tuupatkaa tähän suuntaan. Mahdolliset vinkit voi lähettää osoitteeseen mahdoton.nainen@gmail.com.