Someihastus

Paatuneinkin sinkku tarvitsee silloin tällöin pientä säpinää, edes mielikuvituksen tasolla. Olen jo hetken aikaa kiinnittänyt huomiota somessa yhteen tyyppiin, joka vaikuttaisi olevan kaikin puolin Hyvä Ihminen. Feministi, puolustaa heikompia, ei ota itseään ja omaa maskuliinisuuttaan turhan vakavasti. Seuraamme toisiamme parillakin sosiaalisen median alustalla ja aina se vähän kutkuttaa vatsanpohjaa kun saan häneltä tykkäyksen. Jopa muutamia yksityisviestejä on vaihdettu, muttei mitään erityisen henkilökohtaista vaan lähinnä jupinaa ajankohtaisista aiheista ja käppäukoista.

Hän asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutten sinänsä pitäisi livetapaamista mahdottomana vaikka jonkin tapahtuman yhteydessä, joskaan en myöskään kovin todennäköisenä lähiaikoina. Enkä tietenkään tiedä hänestä sen enempää kuin mitä hän somessa itsestään ja arvoistaan paljastaa. Tällä hetkellä olenkin asemoinut hänet mielikuvituspoikaystävän asemaan, jossa hän on juuri sellainen kuin toivoisin hänen olevan. Ei kovin realistista, mutta en mä oikeasti näe tässä uskottavia mahdollisuuksia mihinkään todellisempaankaan. Ja pitäähän tytön saada välillä haaveilla.

suhteet oma-elama rakkaus mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *