Apua haudan taakse

 

”Oli typerää kysyä, mihin lähettäisin valokuvat. Ei lapsilla ollut sodan runtelemassa kaupungissa osoitteita.”

 

On inspiroivaa käydä kuuntelemassa ihmisiä, joiden duunia todella ihailee. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta on sellainen tyyppi, jonka esiintymistä katsellessa vaipuu hämmentävään transsitilaan, jossa päällimmäinen tunne on, että maailmassa on sittenkin paljon hyvää.

Ranta kuuluu hyviksiin, jotka taistelevat huumorillla ja asiantuntijuudella pahaa maailmaa vastaan. Hän on hemmetin karismaattinen esiintyjä. Toki hänen esityksessään saattaa olla annos itsensäkorostusta, mutta mielestäni nainen, joka kaivelee ihmisten jäännöksiä joukkohaudoista miinakentillä, saa rauhassa lesoilla saavutuksillaan.

 

Planin järjestämästä Kriisiviestinnän tilaisuudesta jäi paljon käteen, mutta hauskinta on ehkä listata muutama Rannan kertoma vaikuttava anekdootti. Nyt tulee ehkä vähän pitkä postaus, muttei tarvitse lukea kaikkea 🙂 Mutta osa tarvitsee!!

 

Helena Ranta on se kuuluisa nainen, joka johtaa oikeuslääketieteellisiä tutkijaryhmiä ja on tunnistanut ruumiita mm. Bosnia ja Hertsegoveniassa, Kamerunissa, Perussa, Tšetšeniassa.. jne. Ranta oli myös todistajana Slobodan Miloševićin oikeudenkäynnissä, sillä hän oli tutkimassa Kosovon kansanmurhaa.

 

Ranta aloitti puheensa perustelemalla, miksi tuntemattomien joukkohautoja pitää avata hämärillä sota-alueilla:

”Niin kauan kun ihmiset eivät tiedä läheistensä kohtalosta, heillä on toivoa, joskus hyvinkin epärealistista, siitä, että läheinen on  vaikkapa salatulla vankileirillä ja palaa vielä jonain päivänä. Ihmiset haluavat haudata läheisensä, ja heille on tärkeää pystyä muistelemaan heitä tietyssä paikassa.”

 

Tehdessään sodan tuhoamissa maissa tutkimusta, Ranta puhuu usein uhrien kanssa. Kuulemaa työssä auttaa se, että on nainen.

”Usein sodan eloonjääneet uhrit ovat naisia, ja naisten on helpompi jakaa kokemuksia toisen naisen kanssa.”

Moni sodan uhri on puhunut eloonjäämisen kirouksesta – kaikki eivät koe sitä parhaana vaihtoehtona, kun rakkaat ympäriltä on tapettu julmalla tavalla.

 

Ranta heitti myös hauskaa läpyskää siitä, miten CSI-sarjat ovat vaikuttaneet ihmisten kuvaaan murhapaikan tutkinnasta.

”Se hius, jossa on se yksi molekyyli DNA:ta ei oikeasti löydy mudan keskeltä. Kukaan ei tee kaivauksia paljastavissa (seksikkäissä) vaatteissa ­– vaan usein täysi luotisuojustus päällä. Eikä siinä ole mitään romanttista.”

 

Rannan mielestä parasta Suomeen palatessa on yksinkertaiset asiat.

”Voi mennä metsään ja olla ajattelematta, että kuka alkaa pian ampua, ja onko täällä miinoja. Suomessa on hiljaista, kriisialueilla ei. Siellä ihmiset pelkäävät hiljasuutta niin, että aina jossain pauhaa musiikki.”

 

Viimeiseksi Ranta näytti kuvan, jonka hän oli ottanut vuonna 1996 Srebrenican kaupungissa asuvista lapsista, joista osa oli verilöylyn takia orpoja. Kun lapset pyysivät Rantaa lähettämään kyseisen valokuvan heille, tämä kysyi, mihin osoitteeseen kuvan voisi postittaa. Sitten hän tajusi, ettei rauniokaupungissa ole osoitteita.

 

Ps. Tilaisuudessa oli myös toinen idolini, Pekka Haavisto, mutta palstan tiukan konseptin vuoksi (vain naisia!) taidan jättää hänen hehkuttamisensa jonnekin muualle..öö.. presidentinvaaliäänestystilaisuuteen?

Ps. 2. Ensi kerralla sitten taas mukavampaa settiä. Lupaamani Oprah-postaus on tulossa!

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään

Riot grrrrlistä Slutwalkkiin

riot_grrl1.jpg

 

Oli hauskaa marssia lauantaina Slut Walkissa ja huudella: ”Raiskaaja, vedä käteen!” Mielestäni lutkamarssi on salonkikelpoinen muoto tyttövoimasta, joka lähti liikkeelle 1990-luvun musapiireistä Yhdysvalloissa. Toisin kuin moni luulee, iiihana mutta asenteiltaan laimea Spice Girls ei keksinyt girl poweria. Ja alun perin tyttövoimaa kutsuttiin nimellä riot girl.

 

Ysärillä joukko naispunkkareita kyllästyi miehiseen musiikkiin ja alkoi perustaa tyttöbändejä. Kuuluisimpia näistä ovat Bikini Kill, Bratmobile ja Heavens to Betsy. Naispunkkariyhmä alkoi kutsua itseään nimellä Riot grrrl. Grrrl on sekoitus sanasta girl ja eläimellisestä murinasta.

28683905.jpg

Riot grrrlsit olivat feministejä, jotka toivat mielipiteensä naisten oikeuksista vahvasti esiin. He pukeutuivat punk-henkisesti 1950-luvun hameisiin ja kirkkaaseen huulipunaan yhdistellen niitä maihareihin ja kaljuun. Jotkut kirjoittelivat tussilla ihoonsa sanoja kuten ”häpeä”, ”lutka” tai ”treffiraiskaus”. Ryhmä halusi tuoda esiin yhteiskunnan vaiettuja ongelmia.

29426650.jpg

Vähitellen liike levisi laajalle. Ja isot firmat näkivät tilaisuuden tehdä rahnaa. Riot grrrl muuttui laimeammaksi grrrl poweriksi, ja lopulta girl poweriksi. Vuonna 1994 Englannissa perustettiin Spice Girls, joka alkoi levittää girl powerin sanomaa. Spaissareiden kannanotto oli kuitenkin paljon laimeampi ja kaupallisempi kuin alkuperäisen liikkeen ajatus. Geri ja kumppanit pukeutuivat paljastaviin vaatteisiin ja unohtivat poliittisen sanoman – voisi jopa sanoa, että he tekivät pilkkaa alkuperäisille kappaleilleen. Toisaalta Spice Girlsin ansiosta girl power levisi ympäri maailmaa ja auttoi ihmisiä kulkemaan yhden askeleen eteenpäin kohti tasa-arvoa.

30207458.jpg

 

Ja sitten pakollinen kysymys: keneksi sinä pukeuduit koulun tanssiesityksissä? Itse taisin olla Emma, vai ehkä Mel C?

<iframe width=”425″ height=”349″ src=”

 

http://www.youtube.com/embed/WreQbMlFEjU

http://www.youtube.com/embed/WreQbMlFEjU

 

http://www.youtube.com/embed/9ro0FW9Qt-4

Lähde: Jacques, Alison: You Can Run But You Can’t Hide: The Incorporation of Riot Grrrl into Mainstream Culture. Canadian women studies, nro. 4/1 2001

Kuvat: Polyvore

Kulttuuri Musiikki Uutiset ja yhteiskunta