4 ihanaa pikkulottaa

Vanhusten ylistäminen (vain koska he ovat vanhuksia) on latteaa ja joskus jopa huuto-oksennuksen arvoisen maireaa. Mutta nyt ajan itse itseni tähän maireuden syntiin. Tutustuin tässä iltana eräänä kahdeksankymppiseen Paulaan ja hänen kolmeen kamuun. Pienen rupatteluhetken kuluttua heistä tuli idoleitani.

Paulassa ja hänen ystävissään viehätti heidän ystävyytensä voima. Joskus ihminen tarvitsee yleisön kertoakseen toiselle, kuinka paljon välittää hänestä. Uskon, että toimitin hetkellisesti tuota yleisön roolia, jotta nuo neljä naista pystyisivät paistattelemaan kaveruudensa kestoa ja syvyyttä. He jopa intoutuivat ryhmähalailemaan selkään taputtelun päätteeksi. ”Keidät muut minä ottaisin mukaan ellen näitä kolmea ihanaa ihmistä?” Miekkosista ei ollut tietoakaan, tyttöjen välinen ystävyys kantoi.

Kävi ilmi, että Paula ja hänen joukkionsa olivat tunteneet toisensa sota-ajoista saakka. ”Kaikki me oltiin pikkulottia tietenkin.” Seitsemänkymmenen vuoden kuluttua mimmit viettivät aikaansa sotilassisarina ja neuloivat armeijapojille villasukkia. ”Yksikin kerta piti keittää 5000 kuppia kahvia sotapojille.”

Kuulemma sotilassisaret kaipaisivat joukkoonsa nuorta verta. Naiset olivat valmiita ottamaan minut siipensä alle, mikäli tulisin heidän mukaan Santahaminan sotkulle pullaa leipomaan. Rouvat tuntuivat harvinaislaatuisen sympaattisilta, joten aloin jo nyökytellä hämilläni kuvitellen itseni satojen myöhäismurrosikäisten jäbien keskelle riiattavaksi. Tuli sellaiset fiilikset, että minäkin haluan Paulan kaveriksi!

Onneksi lopulta sisäinen ”armeija on naurettava instituutio” -aktivivistini minussa lopulta sai voiton, enkä hypännyt heidän kelkkaansa. Mutta tuollaiseen vanhuuteen tähtään mieluusti.

Ps. Vastaavanlaista ystävyyttä fiilistelin myös viime syksynä Belgiassa. Kun sunnuntaisin kävin lounaalla Brysselin kahviloissa, siellä oli usein muutaman eläkeläisnaisen porukoita jubailemassa omiaan. Yleensä he tilasivat isot tuopit olutta sunnuntaiaamupäivän kunniaksi. Minä aion matkia.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään

”Köyhyydellä on naisen kasvot”

 

1319-ammatti.jpg

Ajauduin uskomattomiin tiloihin tänään Naisten Pankin vuosipäiväillassa. Naisten Pankin uusi johtaja, Ritva Ohmeroluoma, piti siellä inspiroivan puheen. Hänellä oli päällään musta, tyylikäs hame.

”Tämän hameen isoäitini löysi Amerikasta saapuneesta avustuspakkauksesta kuusikymmentä vuotta sitten.” Ja totta tosiaan, en ole tätä ennen edes ajatellut: 

Kun vuonna 1947 Kirkon Ulkomaanapu perustettiin Suomeen, pointtina ei ollut auttaa ulkomaita, vaan tuoda apua nälästä ja köyhyydestä kärsivälle sodanjälkeiselle Suomelle.

Ritva kertoi, että Suomi sai mm. Namibiasta sadekangasta ja Yhdysvalloista ruoka- ja vaatepakkauksia. Ritvan isoäidin saamassa pakkauksessa oli pelkästään juhlavaatteita, joita suomalainen maalaisemäntä ei voinut käyttää missään. Tarvittiinkin 60 vuotta, ennen kuin mekko sai käyttötarkoituksen Suomessa.

Tietyllä tapaa puhe antoi toivoa. Jos Suomi on 60 vuodessa pystynyt porskuttamaan tähän kuntoon, on esimerkiksi köyhillä Afrikan mailla (etenkin P-Afrikan, miettikää mikä potentiaali Libyalla tai Egyptillä on, jos ne saavat demokratian!) samat saumat nousta kurimuksesta.

Ja miten me voimme auttaa? Naisten Pankki kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Yritän selittää perusidea simppelisti:

  1. Lahjoitan könttäsumman tai ryhdyn kuukausilahjoittajaksi Naisten Pankkiin. Toisin kuin mikrolainosissa, en saa rahojani takaisin, vaan ne luovutetaan Kirkon Ulkomaanavun kautta tarkoin valittuihin kohteisiin.
  2. Rahat menevät esimerkiksi pienlainatoimintaan: Kyläyhteisö muodostaa kyläpankin, joka antaa lainoja jäsenilleen, eli naisille. Yhteisö kirjoittaa itse itselleen sääntönsä (lainan saamisen ehtona oli esimerkiksi eräässä kambozalaisyhteisössä se, että jokaisen piha on siisti (!) ja lapset koulussa).
  3. Lainaajat saavat ammatti- ja yrittäjäkoulutusta. Koska laina pitää maksaa takaisin korkoineen, lainaaja oppii myös säästämistä.
  4. Lainan saanut nainen perustaa yrityksen tai laajentaa jo olemassa olevaa yritystä, esimerkiksi ompelu- catering- tai maanviljelystoimintaa. Tällä hän tukee koko perhettä. (Tällä hetkellä Naisten Pankin vaikutuspiirissä on 6000 naista ja tätä kautta 40 000 ihmistä.)
  5. Laina maksetaan vähitelleen korkoineen takaisin, ja rahat laitetaan kiertoon.
  6. Joissain yhteisöissä koko yhteisö takaa lainan. Esimerkiksi mikrolainoja on haukuttu siitä, että maksukyvyttömät lainaajat ovat tehneet ahdistuksissaan itsemurhia – kun yhteisö on apuna, tällaista tuskin tapahtuu.

Sanomattakin on selvää, että nimenomaan naisia ja heidän oikeuksiaan pitää tukea, jotta kehitysmaat nousisivat jaloilleen.

Tämän illan jälkeen aion ehdottomasti alkaa Naisten Pankin kuukausilahjoittajaksi, 25 eurolla nainen voi saada ammatin. (Ja luultavasti piheyksissäni lopetan Greenpeacen ja Maan ystävien tukemisen, nyt loppui hipiksi identifioituminen!)

Kun olen lahjoittanut 750 euroa, saan Naisten Pankin osakkuuden. (Joka on kuulemma kaunis paperi, josta ei sen enempää hyödy.) Se kuulostaa mukavan viralliselta – minä osakkaana pankissa, huhuhuu!

Kuva: Naisten Pankki

ps. Huippendaalia naistenpäivää kaikille! (Etenkin niille, jotka jaksoivat lukea tämän pitkän horinan..)

Hyvinvointi Mieli Raha Syvällistä