Fell in love with Zurich
Lauantaina nousin ylös sängystä harvinaisen aikaisin, sillä koulumme oli järjestänyt matkan vaihtareille Sveitsin pääkaupunkiin, Zürichiin. Dornbirnista Zürichiin päräyttää bussilla muutamassa tunnissa. Paikan päällä vierailimme taidekoulussa, missä meidät jaettiin kuuden hengen ryhmiin ja lähdimme pelaamaan kansainvälisille opiskelijoille suunnattua peliä. Tarkoituksena oli löytää ns. virtuaalisia kortteja koulun läheisyydestä. Lisäksi pelissä vastattiin kysymyksiin, jotka liittyivät aina jollain tavalla Sveitsiin. Onneksi paikalliset ihmiset auttoivat meitä kysymyksien kanssa. Huomasin, että ihmiset olivat todella ystävällisiä. Kaikki olivat valmiita auttamaan ja kaikki puhuivat todella hyvin englantia, toisin kuin täällä Dornbirnissa. Olisi hienoa kirjoittaa tähän, että voitimme pelin, mutta totuus on se, että meidän ryhmä pärjäsi pelissä huonoiten. Ei varmaan johtunut siitä, että ihastelimme maisemia ja nautimme kahvista sekä kävimme söpöllä kirpputorilla. Kirpputorilta löysin Linkin Park paidan, mutta kassalla tulin toisiin aatoksiin ja vein sen takaisin rekkiinsä. Ajattelin, että en halua ostaa sitä, sillä se oli kiertuepaita vuodelta 2014 ja itse en ehtinyt Linkin Parkia edes näkemään kertaakaan livenä. Mietin, että tuntuisi tyhmältä pitää kiertuepaitaa, mitä en itse ole ostanut paikan päältä tai ollut kyseisellä kiertueella. Lisäksi paita oli hieman kulunut. Noin tunnin jälkeen paita alkoi kummittelemaan mielessäni. Alkoi harmittaa, että en ostanut sitä. Se olisi maksanut vain 5 euroa. Noh toivottavasti löydän vielä oman Linkin Park-paitani muualta.
Pelin jälkeen tapasimme muut vaihtarit ja matkan ohjaajat museossa, missä meille myös tarjoiltiin lounas. Eli leipä ja muffinssi. Pakko myöntää, että oletin, että lounaaseen kuuluisi kunnon ruoka, leipä, salaatti ja juoma. Mutta eihän täällä edes koululounaaseenkaan kuulu moisia ylellisyyksiä. :D ”Lounaan” jälkeen lähdimme noin tunnin kestävälle veneajelulle, missä aurinko paistoi upeasti ja pieni Sprite-pullo maksoi 5,20€.
Vaikka viime kerralla Zürichissa vierailtuani sanoin, että ei tarvitse ihan heti tai jos koskaan lähteä käymään uudestaan, niin tällä kertaa näin kaupungin aivan uusin silmin ja rakastuin siihen täysin. Vieläkin on toki kallista, mutta tällä kertaa näin taidetta, designia, ihania kahviloita ja auttavaisia ihmisiä. Ihanaa. Ehkä seuraavan kerran lähden käymään ensi kuussa, kun kaverit tulevat tänne muutamaksi päiväksi lomalle ja lentävät Zürichiin. Hyvä syy ja mahdollisuus siis lähteä käymään, jos lähden naisia vastaan.
Have a great week <3
Maija