Hei hei elokuu
Kuva: Ronjan blogista (www.sisaltoo.blogspot.fi)
Elokuussa voi käydä auringonkukkapellolla poimimassa kukkia, lähteä viettämään iltaa jokilaivoille, juoda kaljaa arkipäivänä Aurajoen rannassa, istua terassilla ja kuunnella livemusiikkia…
Elokuu meni tosi nopeasti, niin kuin tämä vuosi 2017 on muutenkin mennyt.
Ja nyt ollaankin jo muutama päivä oltu syyskuun puolella.
Vaikka kesä on ihana niin pakko sanoa, että syksy on kyllä meikäläisen lemppari vuodenaika. Kesä on vaan jotenkin tosi nopee ja sitten sitä kaipailee taas koko vuoden. Siks ehkä pitää vaan nauttii tästä hetkestä ja just nyt se hetki on syksy.
Syksyllä kaikki on jotenkin kauheen uutta. Kuten Olavikin laulaa: ”Sulla on syksyllä uudet kuviot”, ja niin on mullakin. Vaikka menis koulun kolmannalle luokalle ja olis asunut Turussa jo sen kolme vuotta, niin silti kaikki on vaan jotenkin uutta ja jännää. Koulussa uuden lukuvuoden alku, mutta silti melkeinpä koko vuoden uusi alku. Ostan aina syyskuussa uuden kalenterin, vaikka vanha olisikin aivan passeli vielä joulukuulle asti.
Syksyllä koulun myötä tulee myös opiskelijabileet ja jos surkutteli koko kesän, että kuinka tuli ryypättyä ihan liikaa, niin syksyllähän se alkoholin kulutus vaan suurenee. Näkee taas vanhoja kavereita ja tustustuu uusiin ihmisiin.
Syksyllä kaikki on myös helvetin kaunista. Oranssi on aina ollut yks mun lemppari väreistä ja nykyään myös keltainen ja punainen. Ai samperi, mä sanon. Ihanuutta. <3
Peace, Maija