Ei teetä termarissa mutta kaakaota kumminkin
Tänä aamuna kello soi 05.30, ja tunnin päästä seisoin Stockmannin ovien edessä yhden tosi hyvän tyypin [;)] kanssa tärisyttävän kylmissäni mutta tolkuttoman innoissani. Siitä on kulunut kuusi kuukautta ja seitsemän päivää, kun olen viimeksi kulkenut Englannin kaduilla, siis kuusi kuukautta ja kuusi päivää siitä, kun palasin Lontoosta takaisin Suomeen, ja juuri tällä aamun hetkellä tiesin, että ei enää menisi kahta kuukauttakaan, kun pääsisin sinne takaisin. Jos sanoisin, että olisin koskaan ollut näin innoissani, niin kyllä valehtelisin. Tästä olin ihan pakahduttavan innossani. Ihan totta. Ikävä takaisin on aivan suunnaton. Ja siksi olin pissata housuun koko aamun silkasta innostuksesta. Nimittäin, tyypit, ME LÄHDETÄÄN TAKAISIN LONTOOSEEN!!
Matkahan ei sinällään ole pitkä, mutta toivon mukaan se on sitäkin hienompi. Tulemme viettämään viisi päivää tähänastisen pikkuelämäni upeimmassa kaupungissa [ja ehkä se on kamunikin tähänastisen elämän upein kaupunki, koska hänkin vietti siellä vuoden, mutta varmasti voin sanoa vain itsestäni, koska en ole kyseessä olevaa vielä haastatellut asian tiimoilta]. Strösselinä jäätelöannoksessa on, että palaamme Lontooseen joulukuussa. Joulukuussa! Joulu on Lontoossa hienompi kuin upea, enkä voi teille sanoin kuvailla, miten paljon olen kaivannut ja täristen odottanut, että pääsisin kokemaan Lontoon joulun, tuon haikeudella muistellun ajan, uudestaan. Voi jukra, voi jukra. Voi jukra!!
Ja tehän toki tiedätte, että matkassa se itse määränpää ei ole useinkaan niin muistamisen arvoinen kuin se kuljettu matka? No kuulkaas! Voin teille kertoa, että tämän matkan matka on jo alkanut ja me otimme siitä ilon irti. Huolimatta puolentoista tunnin jonottamisesta lokakuun kylmyydessä ja syvässä aamun pimeydessä meidän aamumme oli ihan paras, koska meillä oli evästä, mahtavaa seuraa, parhaat naurut ja ilmaista kaakaota kaikille jonottaville. Osaatteko kuvitella hetkeä, kun 45 minuutin jonottamisen jälkeen kaakaon lämmin höyry ja houkutteleva tuoksu kiemurtelevat ympärille ja kietovat meidät ihanaan vaippaansa?
Ihan täysin Enkkulaista teemaa emme tietenkään voineet ylläpitää, sillä teetä emme saaneet, vaikka hyvä tarkoituksemme olikin ottaa teetä termariin [harmiksi kummallakaan meistä ei vain ole termospulloa], mutta saatiin me kaakaota, eikä se edes ollut odotettua, mikä teki siitä vieläkin maukkaampaa.
Sillä hetkellä mietin, että elämä on hyvä.
[Pienistä arjen asioista suuren riemun repivällä on tunnetusti onnellinen elämä. Siksipä iloitsen kaikesta vähän isompaan tapaan. Kannattaa olla onnellinen, jos niin voi valita. Siis KAAKAO RULEZZ!]