Long time no see, folks

Siinäpä se meni. Syksy. Ja tuli talvi. Eikä kukaan edes varoittanut, että pitäisi korjata talvikenkien vetoketjut ennen kuin lumet tulevat, ja nyt se on myöhäistä. Lumi tuli. Ja talvikin.

Kovasti olen yrittänyt pysyä ajan mukana, mutta jossain vaiheessa käänsin hieman päätäni ja aloin keskittymään koulunkäyntiin, ja yhtäkkiä ajan kelkka olikin hurauttanut pari metriä edelle ja sai koko ajan tuntuvasti etumatkaa. Nyt katson taaksepäin syksyyn, ja mietin, miten kummassa se taas hurahti ohi niin nopeasti, ja samalla huomaan pienen paniikinomaisen reaktion syntyvän ja sydämentykytykseni tihenevän. Sitten rauhoitan itseni ennenaikaisesta ikäkriisistä miettimällä, että niillä kärryillä taisi vain olla tehokas ajuri tänä vuonna.

Lämmöllä olen tätä lasta toki muistanut, mutta koulusyksy on vienyt niin paljon yhdelle vuorokaudelle varatusta jaksamisen määrästä, että veto ei vain ole päivien jälkeen riittänyt blogin kirjoittamiseen. Muistan kyllä lupaukseni, että päivittäisin aina aika ajoin, miten humanistisielun vuosi matemaatikkojen seurassa menisi, ja uskokaa, minulla on teille jotain hyvin mielenkiintoista kerrottavaa – mutta nyt ei ole sen aika. Nyt on sen aika, että ihmetellään, mikä ihme on tapahtunut, että Mari on täällä taas. Ihme! Ja ihmetys.

Jo vain. Oikeastaan tässä vaiheessa minulla ei ole paljon jutusteltavaa sen lisäksi, että kerron olevani täällä taas. Paljon mukavaa on tapahtunut, joukossa muun muassa ihan kivaakin opiskelua, hienoja iltoja ja piristäviä brunsseja, järisyttävän räkäisiä itkukohtauksia elokuvahetkinä [otaksun jonkinlaisen hormonaalisen häiriön tapahtuneen minulle tänä syksynä, en ole koskaan ennen itkenyt näin paljon elokuvia katsellessa], huikeita uusia tuttavuuksia ihmisten, musiikin ja elokuvien saralla, uusia ihmissuhdekoukeroita ja ehkä päällimmäisenä silti vatsalihaksia tärisyttävää naurua ja täysin pöhköjä juttuja, joille koulukavereiden kanssa nauramme todennäköisesti vielä harmaahapsinakin. Eräällä kauniilla lineaarialgebran luennolla minä esimerkiksi menetin järkeni koko oppinainetta kohtaan [koska ihan oikeasti, siitä aiheesta ei kukaan täysjärkinen voi ymmärtää yhtään mitään], ja hanskojen sijaan totesin lyöväni kohta ryntäät tiskiin. Terveisiä vaan matematiikan laitokselta. Eikö kielellisten lipsahdusten tosin sanota olevan älykkyyden merkki? Koska siinä tapauksessa taitaisin päästä jo Mensaan.

Juuri nyt minulla ei ole teille toivottaa muuta kuin ihanaa joulukuuta! Niin pyrähti sekin käyntiin. Nauttikaahan hiljaa hiipivästä talvesta ja ihailkaa kuurankukkia ikkunoissa, palaan taas pian! [Luvassa muun muassa tulevaa matkahehkutusta, uusia musiikki-ihastuksia ja vähän muitakin ihastuksia. Hihee! ;)]