Mä en voi sietää tätä paikkaa viekää mut kultakärryillä pois sinne missä hevosillakin on kultaiset kengät
Vaikeaa on sanoin kuvailla sitä, miltä tuntuu kun koti, josta lähti, ei sinne palatessa tunnukaan enää yhtä kodilta kuin paikka, josta palasin. Istuin lentokoneessa ja mietin, miksi olin niin ahdistunut kotiinpaluusta, ja vielä enemmän hämmästelin sitä, miten vahva haluni oli Ouluun palatessa kääntyä kannoillani ja hypätä ensimmäiseen koneeseen, joka veisi minut takaisin Lontooseen. En pitänyt siitä, miten vastaantulijat katsoivat takaisin. Kuin ketään ei kiinnostaisi, keitä muita tässä maailmassa kulkee. Yksikään ei katsonut silmiin vajaata sekuntia pidempään. Yksikään ei sanonut anteeksi, kun kiiruhti ohi ja melkein tönäisi muttei aivan. Yksikään ei hymyillyt vastaan tullessaan ja ohi mennessään. Sitten tajusin yhden asian.
En hymyillyt minäkään. Ja niinhän metsä vastaa, kuin sille huudetaan, ja ymmärsin jotain.
Se oli täysin oma asenteeni, joka tökki minua kepillä vatsaan, ei tämä paikka. Oulu oli aivan sama kuin se, josta lähdin viikko sitten. Kyse oli vain siitä, miten itse asennoituisin siihen, mitä kotikaupunkini minulle tarjoaisi, ja siitä, että hyväksyisin sen, etten minä sillä sekunnilla edes pääsisi takaisin, vaikka ikävässä rypisinkin. Aivan hyvin voisin siis ottaa parhaan irti siitä, mitä tällä paikalla on taas tarjottavana enkä ajatella koko valveillaoloaikaa sitä, että haluan takaisin niin paljon kaikki on siellä parempaa elämä on siellä ihanaa Lontoo on koti haluan takaisin joko itken.
Ihailtavaa itsesääliä, eikö teistäkin?
Tulin sitten tulokseen, että minäkään en kestä itseäni, jos jatkan tätä ikävässä rypemistä yhtään enempää, ja päätin lopettaa sen. Ihan vain lopettaa. Ja elää tässä hetkessä täällä, en Lontoossa kuvitteellisessa rinnakkaistodellisuudessani, joka tulisi aina olemaan ulottumattomissa. Koska tosi asiassahan on ihan superhienoa, että täällä Suomessa asiat on oikeasti tosi hyvin, ja ikävän määrä ja kaipuu toisaalle vain kertoo siitä, että jossain toisessakin paikassa voi olla ihan yhtä hyvä. Tiedän meneväni sinne takaisin, mutta en usko että vielä on sen aika, joten miksikä sitä turhaan murehtimaan. Elämää se on täälläkin. 😉 Joten hurraay, reissu Lontooseen oli ihan uskomaton, ja oikeasti on ihan kiva tulla kotiin viettämään jouluakin. Yay!
