Seuraava pysäkki

Nyt ollaan jännän äärellä. Huomenna tähän aikaan me ollaan kaverini kanssa melkoisissa sfääreissä, kun matkaamme kaikessa mielipuolisessa, sokaisevassa innokkuudessamme lentokoneessa kohti Lontoota. Herrasmiehet puvuissa, punaiset bussit ja hehkuviini odottavat, ja kuulen jo korvissani, miten ’Excuse me’ kaikuu kauniisti metrotunnelin käytävällä ja ’Pleasure, darling’ särähtää korvaan liioitellun lämpimänä vaikka samaan aikaan kutkuttaa sisuskaluja kivasti. ’There you go, miss. Have a lovely day’ solahtanee sujuvasti kassatädin suusta kohteliaisuuksiin jo kerran tottuneen mutta kahdeksassa kuukaudessa ne jo unohtaneen korvaan; osaan aavistaa jo, miten harmittavalta tuntuu huomata yllättyvänsä ja ehkä vähän ilahtuvansakin tavallisista kohteliaisuuksista, juuri sellaisista kuin miss, darling, excuse me, thank you ja my pleasure, jotka vielä aivan vastakin tuntuivat yhtä luonnollisilta kuin tänään täällä kotona pelkistetty ’kiitos, hei’ tuntuu. On harmittavaa huomata, miten nopeasti silloiset päivänselvyydet unohtuvat, ja kummallista ajatella, että nyt nuo fraasit tulevat erottumaan puheesta sinä peri brittiläisenä tapana, jolla me tuota kansaa kuvailisimme, vaikka vasta niiden käyttö tuntui itsellekin lähes yhtä luontevalta kuin niiden käyttö heille itselleen.

Huomasin myös juurikin eilen, että olen ollut takaisin Suomessa nyt yhtä kauan kuin asuin Lontoossakin. Minne lie livahtivat kahdeksan kuukautta, joita hädin tuskin tuntuu olleenkaan, kun niitä edeltäneet olivat niin täynnä elämää ja tekemistä, että ne jälkeenpäin katsottuna tuntuvat sisältävän kahdesti sen, mitä viimeisiin kahdeksaan kuukauteen Suomessa on mahtunut. Aika tekee taas kepposiaan, huomaan sen.

Jep, niin se aika vain käy. Hienoahan tässä koko ajan kiihtyvässä ajan kulussa on kuitenkin se, että se on kiidättänyt minut ja kaverini Lontoo-reissua edeltävään päivään alta aikayksikön, ja kunnolla tajuttiin reissun olevan edessä vasta, kun piti kaivaa matkalaukku esiin ja passi talteen. Hitsi!! Me ollaan menossa takaisin!!! Voi riemua!!!

No, pitänee tästä lähteä pakkailemaan, että matka pääsee alkamaankin.
Ettehän muuten huomanneet, että olen aika innoissani? Oujeee! Ikävä on kova, ja huomenna se saa väistyä, olkoonkin, että väsymys saattaa painaa silmää huomenna, koska jossain sisällä minulla on kutina, etten saa juurikaan nukutuksi tänä yönä. Plus, että lento lähtee jo kuudelta aamulla.

No mutta. Pikkuseikkoja nämä ovat sen äärellä, että tosissaan ollaan nyt lähdössä. Hitsin vitsi! Ja melkoinen möykkä. Catch up later, nyt kutsuu Lontoo!