Venetsia ei ole postikortti!
Hollantilaisessa dokumentissa Rakastan Venetsiaa (I love Venice) ääneen ja keskiöön pääsevät venetsialaiset, jota voi kai kutsua vähemmistöksi. Pysyvien asukkaiden määrä nimittäin vähenee jatkuvasti, dokumentissa viimeisin laskelma pysyvien asukkaiden määrästä oli vain hiukan yli 58 000. Turisteja taas riittää, ja vaikka määrää on vaikea täsmälleen sanoa, sen arvellaan olevan 20-30 miljoonaa vuodessa.
Venetsiasta on paikallisten asukkaiden mukaan tullut postikortti, jopa huvikeskus, Veniceland, jossa talot, kaupat ja ravintolat on tehty vain turisteille ja matkailulle. Kaupungin päättäjät eivät ole kiinnostuneet turismin vaikutuksista kaupungin likaantumiselle, rapistumiselle ja hitaalle hajoamiselle sekä elävän elämän katoamisesta manterelle. Lisäksi laitureihin on alkanut lipua jättiläismäisiä risteilyaluksia, jotka kuluttavat kaupungin perustuksia, sotkevat vettä ja merenpohjaa ja tuovat kaupunkiin kerrallaan jopa 35 ooo muutaman tunnin siellä kiertelevää kävijää, muiden samaan aikaan kaupungissa liikkuvien turistien lisäksi.
Karnevaalit heräteltiin henkiin 1980-luvulla ja alkuperäiseksi syyksi sille sanotaan olevan turistien houkuttelu kaupunkiin sellaisena kautena, jolloin heitä ei muutoin juuri ole. Eräs manterelle paennut paikallinen sanoi dokumentissa, ettei kukaan hänen tuttavistaan osallistu karnevaaleihin, että siellä turistit pukeutuvat koristeellisiin pukuihin ja kuvaavat toisiaan, esiintyvät toisilleen. Toinen paikallinen taas nautti juuri karnevaaliajasta, improvisoiduista juhlista ja esityksistä, jotka jatkuivat pitkälle yöhön.
Kauppojen, palveluiden ja elävän elämän katoaminen turismin tieltä nähtiin kuitenkin suureksi ongelmaksi ja paikallisten kadon syyksi. Jos palveluita ei ole ja kadut on kansoitettu vieraita kieliä ja aivan muunlaista elämää ja kokemuksia kaipaavilla ihmisillä, ei asumiseen ja pysyvään elämiseen sekä kaikkeen siihen kuuluvaan juuri ole tilaa. Kaupat muuttuvat turisteille suunnattuja tavaroita myyviksi, ravintoloiden hinnat nousevat pilviin, hotellien ja ravintoloiden työntekijät ovat muualta tulleita ja jokapäiväiselle elämiselle välttämättömät palvelut kuihtuvat. Kukaan ei halua ostaa perinteisillä käsityötavoilla tehtyjä valaisimia, koska liikkeen editse kulkee vain turisteja ja he haluavat ostaa tavaroita, jotka maksavat euron. Manterelle muuttaneet paikalliset kaipasivat kaupunkiaan ja eräs sanoi pohtivansa joka päivä takaisin muuttamista. Hän ei kuitenkaan halunnut takaisin nykyiseen Venetsiaan, vaan siihen, mikä oli joskus ennen turistivyöryn tuloa. Paluu menneeseen on kuitenkin mahdotonta, ja paikalliset kaipasivatkin kipeästi muutosta nykyiseen. Jotkut olivat palanneet, koska kaipaus oli muuttunut liian suureksi eikä elämä muualla tuntunut sellaiselta kuin se tuntuisi Venetsiassa, huolimatta ongelmista.
Paikalliset pelkäävät, että jos mikään ei muutu, turistimassa lopulta nielaisee koko kaupungin. Varakkaat ja vaurastuvat aasialaiset kansoittavat loputkin tilasta, joka on jäänyt eurooppalaisilta, amerikkalaisilta ja australialaisilta. Sellainen elävä kaupunki, joka on muutakin kuin postikorttien ja valokuvien tausta, katoaa, koska ei ole enää tilaa pitää yllä elämää ja kulttuuria, jota vain pysyvät asukkaat omalla toiminnallaan luovat. Tavallisten asukkaiden kadotessa lopullisesti Venetsian voi ympäröidä aidoin, pistää muutaman portin sopiville paikoille, asettaa pääsymaksut ja aukioloajat, tehdä siitä tekokaupungin, huvipuiston vailla sielua ja henkeä.
Rakastan Venetsiaa -dokumentin voi katsoa vielä vajaan kuukauden ajan Yle Areenasta.
Kuvat: bigfoto.com.