Pieni kaistale maata
Kiitos juuri sinulle, joka luet tätä. Sinulle kirjoitan tätä blogia ja itsellenikin myös.
Aloitin tämän blogin kirjoittamisen syksyllä 2013, ja olen välillä tuskaillut blogin linjattomuutta, inspiraatiopulaa ja sitä etten saa kirjoitettua sellaisia lauseita kuin haluaisin, sellaisina kuinka ne päässäni ovat. Alusta asti halusin kuitenkin kirjoittaa sieltä jostain toiselta puolelta, mainostaulujen takaa, sieltä jonne ei usein tule kurkistettua mutta jossa saattaa elää ihan omanlaisensa maailma.
En tiedä olenko onnistunut siinä. Blogi on viime aikoina suunnannut kirjojen ja satunnaisten tv-suositusten lisäksi jonnekin rosoisemmalle laidalle. Haluan korostaa, että minusta sekä Lilyyn että omalle seurattujen blogien listalleni mahtuu hyvin erilaisia blogeja ja minusta niille kaikille löytyy oma paikkansa. Pidän visuaalisesti kauniista kuvista, kevyistä aiheista, arjen ja lapsiperhe-elämän kiemuroiden kuvaamisesta, meikkivinkeistä, matkakertomuksista.
Haluan kuitenkin itse kirjoittaa jostakin muusta. Koen että minulla on annettavaa rososta ja epäonnistumisen tunteista, epävarmuudesta, vääriltä tuntuvien ratkaisujen kanssa painimisesta, niistä asioista joiden kanssa moni muukin varmasti viettää yön pimeimpiä tunteja. Niistä kirjoittaminen tai lukeminen saa ne ehkä hiukan pienenemään tai järjestäytymään suhteessa kaikkeen muuhun mitä elämässä on. Toivottavasti ainakin viestittää, että täällä on yksi joka miettii ja tuskailee samankaltaisia juttuja.
Välillä olen miettinyt, onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka näitä minun tekstejäni lukee. Ilmeisesti on ja olen siitä iloinen, kiitos leimasta!