Elämä on yksi suuri seikkailu

Pitkään blogihiljaisuuteen löytyy syy yllä olevasta kuvasta: kaksi viikkoa Havannassa, Kuubassa.

Minun rauhaton ja levoton sydämeni löysi vihdoin kotiin. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien tunsin olevani rauhallinen tässä ristiriitojen kaupungissa, joka on niin erilainen kuin mikään muu aiemmin näkemäni tai kokemani paikka. Nautin suunnattomasti ihmisten vilinästä, kuoppaisista kaduista, rähjäisistä taloista, joka puolelta kuuluvasta musiikista ja hälystä, katseista, kuluneen amerikanraudan takapenkillä istumisesta auton kiitäessä pitkin hämärtyvää Maleconia.

Havanna on nimenomaan ristiriitaisuuksien kaupunki. Kuubalaiset ovat samalla välittömiä ja avoimia ja silti epäluuloisia ja toisistaan ja turisteista hyötymään pyrkiviä. Kaupunki on samanaikaisesti rähjäinen ja entisöity, palvelukulttuuri olematon ja espanjan kieltä taitamaton törmää auttamatta kielimuuriin. Kuumuus ja kosteus ympäröivät jatkuvasti, aurinko paahtaa ja hiki virtaa selkää pitkin.

Alkoholia ei tarvitse vapautuakseen. Kuubalaisten seuraaminen salsabileissä tai keikoilla on jo nautinto sinänsä ja hyvän tanssijan kanssa salsaaminen kantaa pitkälle huonompien kokemusten yli.

Ikävä jäi, pakahduttava ikävä Atlantin toiselle puolelle.