Kaikki ne jotka etsivät rakkautta

Kaikki ne haluavat kohdata jonkun, jota odottaa, jolle tekstata illan yksinäisinä hetkinä, joka on jossain olemassa. Kaikki ne ihmiset baareissa, kirjastoissa, lenkkipoluilla. Kaikki ne, jotka elävät elämäänsä, valitsevat kaupassa ostoksensa siniseen tai punaiseen koriin, käyvät töissä tai istuvat luentosalin ahtaissa väleissä, opiskelevat uutta kieltä, tuijottavat tietokoneen ruutua, näpelöivät puhelinta kahvilassa etteivät olisi yksin.

Onko jokaiselle olemassa jossain puuttuva puolisko? Onko olemassa joku, joka vain odottaa löytämistä?

Entä jos on kuvitellut löytäneensä sen oman puuttuvan puoliskonsa, mutta asiat ovat vääntyneet nurin ja astiat on jaettu? Voiko enää olla toista toista puoliskoa, eikö niitä voi olla yksi? Ei yhtä kokonaista voi jakaa ensin kahtia ja sitten jakaa sille toiselle puoliskolle erilaisia puuttuvia puoliskoja.

Miten niiden ruskeiden, vihreiden, sinisten, harmaiden silmien joukosta löytää sen yhden, jonka kanssa ajatukset katseiden takana kohtaavat? Entä, jos kohtaa erilleen ajautuneen puoliskonsa, mutta se onkin sitoutunut toisaalle kuvitellen löytäneensä jo omansa?

Sex and the Cityn Carrie kyllästyi ja ilmoitti menevänsä itsensä kanssa naimisiin. Eräs ihminen linkitti Facebookiin jutun samasta aiheesta. En minä halua naimisiin itseni kanssa. Minussa on kestämistä jo muutenkin, ja välillä mietin, voiko kukaan enää koskaan elää minun kanssani. Olen liian teräväsanainen ja haluan tehdä asiat omalla tavallani. Nykyään vedän selkeän rajan sille, kuka ja miten minun elämääni saa puuttua tai tulla. Sukulaiset, jotka ovat tunteneet minut kymmenen vanhana, eivät voi tulla neuvomaan miten minä tätä elämää elän.

Mustina hetkinä pitäisi itse yrittää olla oma aurinkonsa. Yksinäisinä hetkinä pitäisi itse vakuuttaa itselleen, että riittää ja on ihana juuri sellaisena kuin on. Ettei tarvitse puuttuvaa puoliskoa, vaan on ihan kokonainen itsessään.