Yksinäistä puurtamista

Yksinäistä puurtamista on opiskelu nimittäin, tällä hetkellä. Matkaa opiskelupaikkakunnalle on useampi sata kilometriä ja opiskelukaverit asuvat joko Jyväskylässä tai sitten muualla paitsi täällä. Viime viikon ekskursio oli onnistunut paitsi ohjelmansa myös ihmisten takia, pääsinpähän näkemään edes muutamaksi tunniksi tyyppejä, jotka ovat suurin piirtein samassa tilanteessa kuin minä. Siis tekemässä gradua, miettimässä työharjoittelua ja vääntämässä opintoja kasaan.

Kotona on aika yksinäistä sen jälkeen kun aamulla vien tyttären hoitoon ja tulen takaisin kotiin. Yritän olla tiskaamatta ja siivoamatta ja keskittyä olennaiseen, toisin sanoen lukemiseen ja kirjoittamiseen. Ensi viikolla on tentti ja seuraavalla kaksi seminaaripäivää, joihin kaikkiin pitäisi valmistautua tosissaan. Kaikki sijaistoimintasiivoukset saa siis unohtaa. On kotona opiskelussa kuitenkin hyviäkin puolia. Kukaan ei rouskuttele sipsejä tai sämpylää selän takana, kukaan ei supata kaverin kanssa paikassa jossa tulisi olla hiljaa, aikaa ei mene siirtymisiin eikä kotiin unohtunut muistitikku pistä koko päiväsuunnitelmaa uusiksi. Huono puoli on selvä ja monena päivänä hakkaa hyvät puolet kuusi-nolla: sosiaalisen elämän puute. Se, että voisi lounaalla nollata päätään ystävän, eikä televisio-ohjelman avulla. Tai se, että voisi tietokantahaun tehtyään käydä nopeasti yliopiston kirjastossa katsomassa, onko kirjasta mihinkään.

Mutta kyllä opinnot etenevät näinkin! Hieman alkaa jo pelottaa valmistuminen, mikä on jotenkin ihan absurdi ajatus. Sehän on ollut tavoitteena jo monen vuoden ajan, miten se muka voisi pelottaa? Mutta niin se vain tekee. Kai se on uuden aloittaminen, tulevaisuuden ennakoimattomuus ja epävarmuus siitä, mihin päätyy. Mutta toisaalta ei malttaisi odottaa!