Uudet säädyt ja makujen hierarkia
Mietin muutaman päivän, viitsinkö vouhottaa tästä asiasta, mutta en voi itselleni mitään. No, vouhotetaan nyt sitten. Helsingin Sanomien Kuukausiliite ilmoitti, että se on nyt määritellyt Suomelle uudet yhteiskuntaluokat, säädyt, kuten se itse niitä kutsuu. Lainaus HS:n sivuilta kuvailee ”tutkimuksen” taustoja seuraavasti: ”Jako perustuu HS.fi:ssä toukokuussa 2013 tehtyyn kyselyyn, jossa 40 000 vastaajaa kertoi taustoistaan. Näiden vastausten perusteella Turun yliopiston professori Jani Erola laati matemaattisen todennäköisyysmallin, joka luokitteli suomalaiset kuuteen uuteen yhteiskuntaluokkaan. Idea on peräisin BBC:n tekemästä vastaavanlaisesta luokkakoneesta.” Luokkia on kuusi: eliitti, asiantuntija, kipuaja, duunari, leipätyöläinen ja vähäosainen.
”Yksittäisen henkilön luokkaan vaikuttavat eniten oma ja puolison ammatti ja vastaajan tulot. Kone antaa myös arvion kulttuurisesta luokasta. Se on laskettu harrastusten ja mediakäytön perusteella.”
No minäpä innokkaana itseni testaajana kävin vastailemassa Kuukausiliitteen luokkakoneen kysymyksiin. Tulokset olivat pielessä, mutta niin niiden oletinkin olevan. Mutta ollaanhan itse kysymysten- ja määrittelynasettelussa aika mielenkiintoisissa asemissa. Luokan tuntuvat määrittelevän siis ennen kaikkea henkilön tulotaso, tausta ja ammatillinen status (työelämässä vai työtön). Minun luokkani määrittelevät siten alhainen tulotasoni, puolisoni, vanhempieni ja jopa parhaan ystäväni ammatti ja se, olenko työelämässä vai en. Läheisteni ammateilla oli yllättävän paljon vaikutusta myös silloin, kun muutin vastauksiani vastaamaan tulevaisuuden ihannetilannetta palkan ja ammattinimikkeen suhteen. Koulutukseni osalta kuuluisin asiantuntijaluokkaan, mutta nämä edellämainitut taustatekijät siirtävät minut tällä hetkellä vähäosaisiin ja tulevaisuuden ihannetilanteessa leipätyöläisiin. Lisäksi kulttuuriselta luokaltani olen nykyisessä tilanteessa duunari, jolle ”tärkeitä asioita ovat koti, turvallinen elämä, perhe ja ystävät. Harrastuksia ei ole paljon, medioista käytössä on esimerkiksi Seiska.”
Mikä minua nyt sitten häiritsee tässä Kuukausiliitteen säätyjaottelussa? Ensiksi siinä häiritsee ylipäänsä ihmisten jaottelu lokeroihin joidenkin epämääräisten tekijöiden mukaan.
Toinen ja suurempi ongelma on luokittelun hyvin bourdieulainen lähestymistapa. (Pierre Bourdieuhan oli ranskalainen teoreetikko, joka on vieläkin hyvin suosittu erityisesti sosiologian piirissä.) Bourdieun mukaan yksilön elämäntyyli voidaan viime kädessä palauttaa hänen sosiaaliseen asemaansa. Toisin sanoen samassa sosiaalisessa asemassa olevien ihmisten esteettiset arvostukset ja mieltymykset ilmenevät yhtenäisinä makumieltymyksinä. Erilainen maku puolestaan tekee esteettiset makuerot sosiaaliryhmien välisen erottumisen välineiksi.
Näiden eri sosiaaliryhmien kulttuurimaun muodostumiseen vaikuttavat yksilöiden saatavilla olevat taloudelliset ja kulttuuriset resurssit, joista jälkimmäistä Bourdieu nimittää kulttuuriseksi pääomaksi. Ja kappas, yksilön kulttuuriseen pääomaan vaikuttavat hänen sosiaalinen taustansa ja koulutusvalintansa. Kulttuurinen pääoma jakautuu eri sosiaaliryhmien välillä, jolloin Bourdieu muodostaa makujen hierarkian. Ylinnä on hallitsevan luokan maku, jonka edustajilla on samanaikaisesti eniten paitsi kulttuurista pääomaa myös taloudellista varallisuutta.
Toimiiko bourdieulainen makujen hierarkia ja käsitys kulttuurisesta pääomasta ja sen jakautumisesta 2010-lukulaisessa Suomessa? Että tulotaso, ammatillinen asema ja perhetausta määrittävät ihmisen luokan ja aseman ja sitä kautta maun huolimatta siitä, mistä hän on kiinnostunut, millaisten työtehtävien parissa hän puuhastelee ja millaisia harrastuksia hänellä on? Määritteleekö reilusti päälle kolmekymppisen ihmisen luokkaa hänen puolisonsa, vanhempiensa ja jopa ystävänsä ammatit? Onko oletuksena, että sosiaalinen asema pysyy eli duunarivanhempien lapsi on duunari, yliopistokoulutuksen hankkineet kaveeraavat yliopistokoulutuksen saaneiden kanssa ja puoliso hankitaan samasta sosiaalisesta ryhmästä?
Sitä paitsi luokittelu tulotason perusteella on hyvin harhaanjohtavaa. Korkea tulotaso ei minusta automaattisesti tarkoita korkeampaa sivistystasoa tai esteettisempää kulttuurista makua, vaikka monet Bourdieun perilliset niin väittävätkin. Toisaalta matala tulotaso ei tarkoita köyhempää tai esteettisesti alempaa kulttuurista makua. Myöskään perhetaustan perusteella ei kannattaisi hirvittävästi enää tässä maailmassa tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi kulttuuriharrastuksista tai niiden tyypistä. Duunaritaustainen filosofian maisteri voi harrastaa klassista musiikkia, nukketeatteria ja lukea menkkakivuissaan Seiskaa. Samoin voi akateemisen perheen insinööri kolistella puntteja, lueskella dekkareita ja katsella ranskalaisia taide-elokuvia. En halua uskoa, että esteettisiin vivahteisiin perustuva maku edellyttää runsasta taloudellista pääomaa tai että vähäinen taloudellinen pääoma tarkoittaa esteettisesti köyhää makua.
Pointti tässä nyt on se, että tällainen lähestymistapa luokkiin ja niiden määrittelyihin ei minusta enää sovi, jos on suomalaiseen yhteiskuntaan koskaan sopinutkaan. Itse olen duunaritaustainen yliopisto-opiskelija, joka nauttii monenlaisesta kulttuurista, saa tietoa monenlaisia kanavia pitkin eikä koe itseään minimaalisista tuloista huolimatta vähäosaiseksi. Jos saan valmistumisen jälkeen koulutustani vastaavaa työtä, koen työn tuskin luokkakoneen tuloksen mukaiseksi leipätyöksi, jolloin se olisi ”lähinnä keino rahoittaa elämistä”.
(Niin, vähäosainenkin vielä. Ihme kun eivät nimenneet syrjäytyneeksi.)