Inspiroitumista vai suoraa kopiointia?
Olen paasannut tästä aiheesta ennenkin, nimittäin viimesyksyisen Marimekko-kohun tiimoilta. Mutta hämmästelen asiaa nyt vähän toisesta näkökulmasta.
Luin nimittäin erittäin mielenkiintoisen kirjan, Hannu Pöppösen Designkuplia, suomalaisesta muotoilusta ja sen murroksesta. Suomalainen muotoiluhan on juhlapuheissa ja myyntikatalogeissa edelleen lähes aina menneeseen tukeutuvaa Alvar Aaltoineen ja Kaj Franckeineen ja nuoret muotoilijat jäävät monesti pyristelemään tämän painolastin alle. Erityistä mielenkiintoa herätti kirjassa ollut lainaus europarlamentaarikkoehdokas Lisa Sounion blogista, jonka postauksessa vuoden 2013 elokuulta hän puhui Marimekosta, inspiroitumisesta, suunnittelusta ja toisten teosten käyttämisestä oman suunnittelutyön pohjalla. Marimekko saa olla rauhassa, koska nyt puhutaan Sounion omasta ”suunnittelutyöstä”.
Lainaus blogitekstistä: ”Olen itsekin sekä suunnitellut vanhan olemassaolevan tuotteen pohjalta uutta, että myös joutunut tuotekehityspäällikkönä muiden ”kopioimaksi”.
Työskennellessäni iittalassa vedin määrätietoisesti mm. Alvar Aalto vaasista pidemmät ja pienemmät. Aalto Finlandia maljakot suunnittelin Aallon tuotannon hengessä lenkkipolulla katsellessani Finlandia talon marmoritorneja. Vuonna 2003 lanseerattuja korkeita sekä pikkuruisia, teelautasen kokoisia Aaltoja on myyty enemmän kuin alkuperäisiä.”
Sounio siis otti Alvar Aallon Savoy-maljakon, suurensi ja pienensi sitä, levitti sitä vatimaiseksi ja kutisti pieneksi, ja sai ”teoksensa” tuotantoon. Tässä ei ole kyse inspiroitumisesta tai vaikutteista, vaan siitä, että ottaa toisen teoksen ja muokkaa sitä lähtökohtanaan toiseksi teokseksi. Näitä maljakoita ja tuikkualustoja myydään ja markkinoidaan vieläpä siten, että epäselväksi jää, ovatko ne Aallon suunnittelemia. Eivät ole, mutta koska sitä ei missään tuoda esiin, mielikuvaksi jää, että ne ovat. Mutta ei se mitään, tuikkuastiathan myyvät paremmin kuin alkuperäinen!
Näin Iittala markkinoi esimerkiksi 255 mm korkeaa maljakkoa: ”Alvar Aalto suunnitteli kuuluisan kokoelmansa vapaasti puhallettuja lasiesineitä vuonna 1936 Iittalan järjestämään kilpailuun. Seuraavana vuonna kokoelma herätti kansainvälistä huomiota Pariisin maailmannäyttelyssä. Yhä tänäkin päivänä Iittalan puhaltajamestarit luovat käsityönä legendaarisia maljakoita, jotka toistavat Aallon ideaa: sulavan orgaanista muotoa, joka antaa käyttäjän päättää tarkoituksensa.”
Missään ei puhuta maljakon suunnittelijasta, mainitaan vain, että sitä on valmistettu toistaen Aallon ideaa. No, ideahan ei varsinaisesti ole tekijänoikeuksilla suojattu, mutta kyllä tämä maljakko muistuttaa niin paljon Savoy-maljakkoa, ettei voi puhua mistään geneerisestä ideasta. Teksti vieläpä antaa ymmärtää, että juuri tämä maljakko on osa Aallon suunnittelemaa kokoelmaa.
Niin, Savoy on siis alkuperäinen, Sounion venyttämät ovat sitten – hmm. En oikein keksi tähän sopivaa sanaa. Inspiroitumia? Ei, koska inspiroituminen tarkoittaa sitä, että jokin on saanut suunnittelijassa aikaan jotakin, jonka voimalla tai avulla hän luo jotakin omaperäistä ja erilaista. Kopioita? No, eivät ihan sitäkään. Eivät ne ole Savoy-maljakoita, mutta vahvasti ne siihen mielikuvissa yhdistyvät. Saumattomasti oikeastaan.
Mutta harmaalla alueella kuljetaan ja jatketaan.
Lainaus blogitekstistä: ”Marimekon ja iittalan kivituikusta tein suunnittelija Heikki Orvolalta lupaa kysymättä isomman version yritysten kokoelmiin. Suunnittelija ilahtui että vanhasta tuotteesta syntyi uusi versio. Designer sai palkkion, vaikka idea oli minun.” (lihavointi minun)
Oikeuttaako alkuperäisen teoksen suunnittelijan myöhempi ilahtuminen sen, että joku toinen ottaa hänen tuotteensa ja muokkaa sitä lupaa kysymättä? Entä jos suunnittelija ei olisi ilahtunut? Oikeuttaako palkkion meneminen suunnittelijalle sen, että joku toinen on käynyt härkkimässä hänen teostaan?
Suomi on pullollaan suunnittelijoita, jotka haluavat tehdä omanlaisiaan tuotteita. Minkä ihmeen takia esimerkiksi Iittala tai Artek kaivavat uudestaan ja uudestaan esille ne samat vanhat jumalhahmot ja tekevät heidän teoksistaan uusia versioita tai pistävät niitä uudelleen tuotantoon? Eivätkö yritykset ja niiden mallistot voisi uudistua ja päivittyä 2010-luvulle?
Ja tällainen souniomainen ”suunnittelu” on vastenmielistä. Sillä, että taide on vaikutteiden saamista ja ottamista, oikeutetaan toisen työn muuntelu ja manipulointi ja vielä ylpeillään sillä.
Lisa Sounion blogitekstin voi lukea täältä.