Asunnottomuusmessuilla

Asuntomessut ovat parasta aikaa käynnissä Hyvinkäällä, moni sen varmasti tietää. Hyvinkään taidemuseossa on myös käynnissä Asunnottomuusmessut, joista ehkä ei ihan niin moni tiedäkään. Kävin siellä tänään, ja vaikutuin, liikutuin, häpesinkin, ilahduin ja vihastuin. Kokemus oli vahvin pitkään aikaan, ainakin näyttelyssä käyntien osalta.

Asunnottomuusmessut ei ole aivan tavallinen näyttely, vaan sinne on koottu taiteen lisäksi myös asunnottomien omia näkemyksiä itsestään ja tilanteestaan, elämästään ja ajatuksistaan sekä erilaisten asunnottomien kanssa ja hyväksi toimivien yhdistysten kokoamia ”näyttelyosastoja”, jonne ne ovat tuoneet erilaista materiaalia hetekoista esitteisiin.

Ihmiset harvoin miettivät kotisohvillaan sitä, miten lyhyt ja nopea pudotus niin sanotusta tavallisesta elämästä on asunnottomuuteen. Ihmiset luottavat, usein ihan aiheestakin, suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja sosiaaliturvaan. Silti siirtyminen hyväosaisesta huono-osaiseen ja mukanaolevasta syrjäytyneeseen ei välttämättä ole kuin muutaman vastoinkäymisen, väärän valinnan ja huonon onnen päässä. Kaikki asunnottomat eivät ole alkoholisteja, kaikki asunnottomat eivät välttämättä asu lehtiroskiksissa tai rappukäytävissä, kaikki eivät ole elämänsä viinalla ja huumeilla pilanneita miehiä, vaan asunnottomat voivat olla eronneita, velkakierteessä olevia, lapsiperheitä, yksinhuoltajia – ja niitä viinan kanssa läträäjiä ja lätränneitä.

Minusta yhteiskunnan tilasta kertoo eniten se, kuinka siinä pidetään huolta kaikkein heikoimmista: lapsista, vanhuksista ja niistä, jotka ovat jostakin syystä pudonneet niin sanotusti yhteiskunnan ulkopuolelle. Minä en halua sulkea silmiäni puistossa makaajilta ja penkeillä örveltäjiltä. He muistuttavat ainakin siitä, että pidän itsestäni ja läheisistäni huolta, pidän korkin kiinni, mietin kahdesti millaisia valintoja teen, jaksan vaikeinakin hetkinä yrittää uskoa ja luottaa elämään, maailmaan ja tulevaisuuteen, enkä päästä itselleni tärkeitä ihmisiä ja asioita lipumaan pois läheltäni. Ja samalla toivon, että jokaisella syrjäytyneellä ja asunnottomalla olisi joku, joka pitäisi heistä kiinni.