Fekete Anna
Tunnustaudun dekkarien kausittaiseksi suurkuluttajaksi. Ne toimivat enemmän tai vähemmän viihteenä, joiden kautta saa ja on oikeastaan ihan tervetulluttakin saada uusia ajatuksia ja näkemyksiä maailmasta. Että minulle, kiitos kyllä, hieman yhteiskuntakritiikkiäkin.
Olen innostunut erityisesti suosituista pohjoismaalaisista kirjailijoista: Anna Jansson, Mari Jungstedt, Liza Marklund, Åke Edwardson, Jo Nesbø, Henning Mankell. Suomalaiset eivät jostain syystä kauheasti kiinnosta, vaikka olenkin lukenut esimerkiksi Leena Lehtolaisen dekkarituotannon kokonaan.
Kotikaupungissani on hyvä kirjasto, josta uutuuksia saa luettavakseen monesti hyvin nopeasti niiden julkaisun jälkeen. Monissa suosituimmissa uutuuskirjoissa on punainen Pikalaina!-tarra etukannessaan ja silti ne nököttävät monesti päiviä hyllyssään odottamassa lainaajaa. Kati Hiekkapellon Suojattomatkin oli usein Pikalaina!-hyllyssä ennen kuin otin sen muutama päivä sitten mukaani kotiin luettuani ensin aikaisemman ilmestyneen Kolibrin.
Hiekkapellon Anna Fekete on mielenkiintoinen hahmo dekkarihahmojen joukossa. Hän ei ole keski-ikäinen, omien demoniensa kanssa painiskeleva mies tai nuorehko, voisiko sanoa kunnollinen, perheellinen tai perhettä ja puolisoa kaipaava nainen. Hän on kolmekymppinen, lapsena Suomeen silloisesta Jugoslaviasta muuttanut nainen, joka pitää juoksemalla omat lapsuuden painajaiskuvat loitolla ja on, jonkinlaista muotisanaa käyttääkseni, sitoutumiskammoinen. Hiekkapellon teemat ovat myös mielenkiintoisia ajankohtaisuudessaan. Hän käsittelee maahanmuuton aiheuttamia kysymyksiä, sitä miten suomalaiseen kulttuuriin voi sopeutua tai miten kaksi kulttuuria voivat törmätä toisiinsa, kuinka voi elää eräällä tavalla kahden kulttuurin keskellä välitilassa, kuinka niin sanotuilla toisen polven maahanmuuttajilla on kaikki suomalaisen systeemin ovet avoinna mutta jotka jollakin tavalla, syystä tai toisesta, suljetaan ulkopuolelle tai syrjäytetään työelämästä tai yhteiskunnasta ja mitä siitä turhautumisesta voi seurata. Voimakasta kritiikkiä saa Suojattomissa suomalaisen turvapaikanhakusysteemin virkakoneisto, sen sokeus yksilölle ja tämän elämässä tapahtuneille asioille ja haluttomuus katsoa pykälien, tilastojen ja määräysten taakse tai ohi. Läsnä on myös elämän arvaamattomuus, voi joutua vahingossa keskelle jotakin, jossa pahimmassa tapauksessa lähtee henki.
Anna Feketen ympärillä on myös monipuolinen joukko muita hahmoja. Kiinnostavasti muutamankin dekkarihahmon suuntaan silmää iskee Feketen työpari Esko Niemi, ylipainoinen, alkoholiongelmainen, rasistisilla mielipiteillään ärtymystä aiheuttava mies, joka ei ota vakavasti keuhkoahtaumaoireita ja joka jossain mielensä perukoilla ikävöi entistä vaimoaan. Vastakkain asettuvat myös kaksi nuorehkoa miespoliisia, joista toinen kiikkuu avioeron partaalla ja toinen taas on onnellinen omassa parisuhteessaan, ja toisaalta myös Anna Feketen ja neljäkymppisen naispoliisin hahmo, joista toinen on sinkku ja kieltäytyy minkäänlaisista pitkäaikaisista miessuhteista tai edes sellaisen mahdollisuudesta ja toinen on perheenäiti, joka odottaa miestään matkatöistä kotiin ja pyörittää epäsäännöllistä työtä tekevän osa-aikayksinhuoltajan arkea lastenhoitajan ja isovanhempien avun varassa. Ei ole siis yhtä tapaa olla mies tai nainen, ei yhtä tapaa olla parisuhteessa tai sen ulkopuolella tai yhtä tapaa olla poliisi.
Että jatkoa odotellessa.