Girls ja kaksikymppisten sirpaleinen maailma

Girls-televisiosarjaa voisi verrata – ja on epäilemättä verrattukin – Sinkkuelämää-sarjaan, mutta kummallekaan se ei tekisi oikeutta. Sinkkuelämää kritisoi ensimmäisissä tuotantokausissaan parisuhteiden ja prinsessatarinoiden ylivaltaa naisen elämässä ja haaveissa ja esitti naiset hallitsemassa itseään, elämäänsä ja seksuaalisuuttaan. Seksillä oli sarjassa suuri rooli, mikä oli iso juttu sarjan ilmestymisaikana 2000-luvun alussa. Naiset tekivät sitä mikä aiemmin oli ollut eräänlainen tabu ja nauttivat siitä. Sarjoissa on häivähdys yhteistä, mutta toisistaan ne eroavat kuin yö ja päivä. Sinkkuelämän neljällä ystävyksellä on keskinäisiä ristiriitoja, riitoja, erilaisia näkemyksiä ja maailmankuvia. Girlsinkin naiset riitelevät ja sopivat, harrastavat seksiä ja puhuvat miehistä. Mutta silti Girls on minusta aidompi, rehellisempi ja todempi änkytyksineen, vatsamakkaroineen ja noloine seksikohtauksineen. Sinkkuelämän naiset esittivät olevansa vapaita parisuhteesta tai sitoutumisesta, mutta silti heidän maailmansa pyörivät miesten ympärillä. Sinkkuelämän maailma oli muutenkin monella tavalla epätodellisempi ja epäaidompi etenkin viimeisissä tuotantokausissa, joissa elämä ja puheet pyörivät luksustuotemerkkien ja parisuhteiden ympärillä.

Mutta aika ja maailma on toinen. Maailma on nyt kyynisempi ja vaativampi. Girlsin Hannah haluaa kokea kaiken ja esitellä kokemukset tekstiensä kautta toisille. Jokainen joka on yrittänyt ”kokea kaiken” tietää, että se tie vie minän ja oman mielen pirstoutumiseen, hupenevaan itsetuntoon, kovettumiseen ja kyynisyyteen ja itsensä pitämiseen ällöttävänä ja niin mitättömänä ja oksettavana, ettei ansaitse enää mitään hyvää tai kaunista.

Kaksikymppisille kaikki on avoinna, maailma täynnä mahdollisuuksia ja jokaisen on mahdollista tehdä elämästään juuri omanlaisensa. Kilpailu on kuitenkin äärimmäisen kovaa. Sinkkuelämän Manolo Blahnikit ja Kelly-bagit eivät voisi olla enää paljon kauempana todellisuudesta kun töitä on tehtävä klubiemäntänä tai lähentelevän pomon alaisena. Ja koska mahdollisuuksia on miljoonia, on valintoja melkein mahdoton tehdä. Silti jotakin on valittava ja se on valittava nyt. Jos haluaa laulaa, sen on tehtävä nyt, koska ei koskaan enää näytä yhtä hyvältä. Kirja on kirjoitettava heti, koska kaksikymppisten sukupolven äänenä ei voi olla kolmekymppisenä. Kuluttajat, kuuntelijat ja lukijat tekevät valintansa nopeasti, tämänpäivän suuruus on huomispäivän neverheard. Se, mitä aikoo tehdä, on tehtävä nyt, nopeasti ja mahdollisimman suuresti, koska ihmisten mieleen on jäätävä heti. Toisia mahdollisuuksia ei välttämättä tule.

Sirpaleista maailmaa eivät kaikki kestä ja Girlsin toinen tuotantokausi synkkenee nopeasti. Jessa häipyy, Marnie yrittää etsiä mitä haluaa ja tulee samalla nöyryyttäneeksi itseään, Shoshannalle ei enää riitä päälle kolmekymppinen kunnianhimonsa kenties kadottanut kahvilapäällikkö ja Hannahin, voi ihanan Hannahin mieli ei enää kestä valtavaa stressiä annetun mahdollisuuden hyödyntämisestä.

Maailma on kaksikymppisille kovempi nyt kuin kymmenen vuotta sitten. Kova se on joka tapauksessa oli aika mikä tahansa, mutta silti se on nyt kyynisempi, nopeampi, välinpitämättömämpi. Ihmisiä, kirjoja, biisejä, blogeja, miehiä, naisia, töitä, työntekijöitä on jonoksi asti, joten jos yhden menettää, unohtaa tai jättää taakseen voi seuraavan valita jo ennen kuin edellisen selkä on kadonnut nurkan taakse. Koska ihminen on vastuussa onnestaan ja menestyksestään, on ihminen vastuussa myös epäonnestaan ja takaiskuistaan. Jokaisellahan on periaatteessa samat mahdollisuudet, eikö vain?

Vai eikö?