Hyvä tyyppi saa aina töitä
Vai saako? Jos Suomessa on noin 218 000 työtöntä (syyskuussa 2014, Tilastokeskuksen tilasto) ja TE-palveluissa avoimia työpaikkoja on hiukan yli 11 000 (TE-palvelut, avoimet työpaikat 31.10.2014), on yhtälö aika mahdoton. Jos jokaiseen työpaikkaan työllistettäisiin yksi työtön, työttömiä olisi silti jäljellä noin 207 000.
Onko työllistymisessä sitten kyse koulutuksesta, työkokemuksesta, pärstäkertoimesta, kemioiden kohtaamisesta, puhelahjoista, feng shuista vai kivasti askarrellusta hakemuksesta? Viesti ympäriltä tuntuu olevan kuitenkin vahva: hyvä tyyppi työllistyy aina jos vain yrittää tarpeeksi. Entä jos huonon taloustilanteen, rakennemuutoksen tai yritysten voitonhimon takia porukkaa ei palkata, ei edes niitä hyviä, sopivia ja loistavia tyyppejä – ei ketään? Ovatko työttömät sitten itse niitä luusereita, kattoon syljeskelijöitä, toisten verorahoilla loisivia ressukoita, joille itse asiassa tekisi oikein hyvää käydä vähän kaivamassa ojia tai perkaamassa pajukoita työttömyyskorvauksensa vastineeksi?
En suostu uskomaan, että työllistymisen esteenä olisivat vain henkilökohtaiset ominaisuudet tai puutteelliset työnhakutaidot, jotka saisi kuntoon rekrymessujen cv-klinikalla tai TE-keskuksen työnhakukurssilla. Työttömien ja avoinna olevien työpaikkojen määrän suhde puhuu tämän puolesta. Tuskin niin sanottuja piilotyöpaikkoja ihan yli 200 000:ta on, vaikka toki niitä saattaa sitkeällä etsimisellä tai oikealla hetkellä oikealta henkilöltä kysymällä löytyäkin. Sen vuoksi en pidä yhtään siitä, että työttömät leimataan laiskureiksi, joita työnteko ei edes kiinnosta.
On vaikea ajatella, kuka ihan oikeasti asiaa pohdittuaan kuvittelee, että aikuiset, täyspäiset ihmiset mieluummin makoilevat sohvalla katsellen yksin tv:n päiväsarjoja kuin tekevät toisten aikuisten seurassa jotain järkevää, josta saa palkkaa? Että ihmiset mieluummin käyvät loputonta kirjeenvaihtoa Kelan tai sosiaalitoimiston kanssa kuin saavat postissa tai verkkopankissa selkeän palkkalaskelman, jota ei enää tarvitse toimittaa eteenpäin, josta ei tarvitse käydä valittamassa kenellekään tai joka ei käynnistä suurta paperirumbaa ja aiheuta tukien viivästymistä? Että ihmiset tuntevat itsensä mieluummin tarpeettomiksi yhteiskunnan riippakiviksi kuin ajattelevat tekevänsä jotain merkityksellistä, ei vain itselleen vaan laajemmin yhteiskunnalle? Että ihmiset ovat mieluummin tyytyväisiä siihen, että joutuvat pyytämään yhteiskunnan varoja omaan elämiseensä, kuin pystyvät itse omalla työllään elättämään itsensä ja perheensä?
Ehkä niitä on. En vain ole koskaan sellaista tavannut.