Koneiston kosto
Tästä tulee hyvä olo.
On se vain myönnettävä, oma kroppa reagoi syömisiin paljon herkemmin kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Tai ehkä siitä nyt välittää enemmän kuin silloin, en tiedä. Viikonloppuna leivoin pullaa ja mansikka-raparperipiirakkaa, mussutin molempia ilman kontrollin häivääkään, maanantaina lapsi sai nimipäivälahjaksi jätskiä ja Suukkoja, mussutin niitäkin ja eilen korvasin välipalan suklaalla ja kahvilan croissantilla. No niin, ja illalla sainkin mennä nukkumaan hirvittävän päänsäryn ja omituisen kihisevän ja heikottavan olon kanssa.
Olen nyt kohta kolme vuotta totuttanut itseni lapsen kanssa samaan ruokailurytmiin eli viiteen ateriaan päivässä. Tarvitsen ruokaa säännöllisesti ja pääaterioita ei enää niin vain korvata leivällä tai suklaalla. Kostona on nimittäin heikotus, kiukkuinen olo tai päänsärky tai kaikki mukavuudet samalla kertaa. Liiasta herkuttelusta seurauksena on närästys ja fyysisesti paha olo – henkisen morkkiksen lisäksi.
Olen jopa listannut kalenterin muistiinpanosivulle, mitkä asiat tuntuvat kropassa hyviltä ja mitkä pahoilta, mutta hyvien asioiden noudattaminen ja pahojen asioiden välttäminen on välillä todella vaikeaa. Mieli huijaa itseään haluamaan karkkia ja jäätelöä, ja vaikka tiedän että seurauksena on ällöttävä olo, hankin niitä joskus siitä huolimatta! Säännöllinen ateriointi, kasvikset, vesi ja kuitupitoinen ruoka saavat hyvän ja kevyen olon, mutta miksei sellaista ruokavaliota voi noudattaa joka päivä, erityisesti kun tiedän lipsumisen seuraukset?
Tästä tulee huono olo.
Minä syön lohduttaakseni itseäni. Herkuttelen, koska on ollut raskas tai huono päivä, mies ei huomioi tarpeeksi, tunnen itseni yksinäiseksi tai on ollut muuten vain hankalaa. Syön myös palkitakseni itseäni. Tiedostan herkuttelun tarpeen, halun ja syyt, kuten tiedostan myös sen, mitkä ruoka-aineet aiheuttavat hyvän ja pahan olon. Jokapäiväiset oikeat valinnat ovat välillä todella vaikeita, koska ne vaativat toisinaan rautaista itsekuria. Kaikki menee hyvin, kunhan kaapissa ei ole mitään herkkuja (eikä siellä yleensä olekaan, koska ne syötäisiin heti pois kuitenkin) eikä kaupassa tarvitse käydä nälkäisenä. Meillä ei myöskään enää ole ihan nurkan takana olevaa lähikauppaa, jossa voisi pistäytyä makeannälän iskiessä. Kaikki menee myös hyvin, jos on niin paljon tekemistä, ettei ehdi miettiä syömisiä liikaa, tai jos on tehnyt valmiin ruokalistan useammalle päivälle ja hankkinut tarvikkeet sitä varten valmiiksi.
Mutta auta armias, jos joku tuo meille jotain hyvää! Mussuti mussuti, kaikki katoaa.