Kun mikään ei riitä

”Maailmassa, jossa ihmisille on tullut tavaksi ottaa valokuva voileivästä ennen sen syömistä, ei vallitse enää yksimielisyyttä siitä, että äärimmäinen itsekeskeisyys olisi merkki jostakin hälyttävästä. Se saatetaan nähdä jopa järkevänä toimintatapana yhteiskunnassa, jossa itsen esille tuomista eri medioiden välityksellä pidetään hyväksyttävänä keinona paeta merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunnetta. Donald Trump ei poikkea tässä suhteessa muista. Hän on oikeastaan vain yksi meistä, ainoastaan suurempaan kokoluokkaan kasvaneena. Kun ottaa huomioon hänen kiihkeän halunsa erottua joukosta – jopa ainutlaatuisena yksilönä – kyseinen johtopäätös saattaa tuntua hänestä häiritsevältä. Niin kuin meistä muistakin.”

Michael D’Antonion kirja on paitsi elämäkerrallinen teos Yhdysvaltain republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaasta, myös kertomus siitä, miten suhde valtaan, rahaan, menestymiseen, omaisuuteen ja julkiseen huomioon on muuttunut 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Donald Trump on eräänlainen tiivistymä siitä, miten amerikkalainen unelma voi toimia, jos kaikki tähdet ovat oikeassa asennossa. Hän on myös tiivistymä nykyajan kulttuurista, siitä missä on jotain hyvin häiritsevää ja paikoin jopa häiriintynyttä, mutta joka on täysin hyväksyttyä ja jopa tavoiteltavaa. Siinä valossa Trumpin jyrkkä tuomitseminen tuntuu kaksinaismoralistiselta, hänhän on suurennettuna se, millaisia länsimaalaiset suurelta osin ovat, ja sanoo sellaiset asiat ääneen, joita monet miettivät vain mielessään.

Missä menee raja totuuden muuntelun ja suoran valehtelun välillä? Milloin röyhkeälle oman edun tavoittelulle pitäisi pistää raja ja kuka sen voi tehdä? Onko hyväksyttävää toistaa ja julistaa muunneltua totuutta, liian jyrkkiä yksinkertaistuksia ja katteettomia lupauksia jopa silloin kun ne saavat vastakaikua?

Silloin kun on tarpeeksi ihailijoita, valtaa ja omaisuutta, ei tarvitse välittää siitä, kenelle pyllistää kumartaessaan jollekulle toiselle.