Kuplassa

Ympärillä tuoksuu Felicidad-hajuvesi, jota tihkui keraamisen pullon ja sen vahalla tiiviiksi sinetöidyn korkkikorkin läpi matkalaukkuun ja siellä olleisiin laukkuihin ja vaatteisiin. Tuoksu ei lähde pois edes pesemällä. Korvissa soi Alexander Abreun & Havana d’Primeran uusin albumi, toisin sanoen musiikki, jota kävin livenä kuuntelemassa ja tanssimassa Havannassa.

Ei, minua eivät kiinnosta nyt Pride, Sipilän hallitus tai sieg heil -tokaisut Facebook-seinillä. Anteeksi vain itsekeskeisyyteni, mutta nyt yritän päästä eroon voimattomuuden tunteesta, joka syntyy siitä että ahdistun asioista joille en voi välittömästi tehdä mitään. Anteeksi vain, että suljen silmäni uutisilta, jotka saavat raivon partaalle. Pakenen sellaiseen kuplaan, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan.

Salsabileiden takana on seksiturismia ja halu hyötyä, hajuvesibisneksen takana kenties jotain muuta, jota turisteille ei haluta näyttää. Minä suljen silmäni, vaikka tiedän, ettei todellisuus katoa minnekään. Jostain syystä Miamissa on suuri kuubalaisyhteisö ja jostain syystä Suomessakin asuu Kuubasta tulleita, jotka kaipaavat Atlantin takana vieraillessaan ruisleipää, maitoa ja suomalaista yhteiskuntaa.

Ehkä avaan jossain vaiheessa taas silmäni.

Nyt haluan lenkkeillä, kuunnella musiikkia, kuvitella ja muistella. Tajusin matkalla, etten ole pitänyt itsestäni ollenkaan huolta. Tarvitsin sen tajuamiseen toista, lähes vierasta ihmistä. Minä olen huolehtinut vatsa kippuralla kaikista muista lähellä ja kauempanakin, minä olen unohtanut tai työntänyt itseni johonkin syrjään.

Epäitsekäs alkaa nyt itsekkääksi, kiltti tuhmaksi, hiljainen sanoo julki omat ajatuksensa. Katsotaan, mikä soppa siitä syntyy.

Kuhiskoon. Minä tuoksuttelen Felicidadia ja kuuntelen musiikkia – kovalla.