La Habana, una vez más

Jos on Havannassa, on ihonväriltään valkoinen eikä osaa espanjaa, tulee takuulla huijatuksi. Tavalla tai toisella ja ilman että itse välttämättä sitä edes tajuaa. Jos osaa espanjaa, voi tinkiä, olla vastaan, lähteä kävelemään, kysyä. Vedestä pyydetään tuplahintaa, taksista samoin. Kaupan tiskistä poistetaan vesipullojen hinta, myyjä teeskentelee ettei ymmärrä sanaakaan englantia.

Joku hakee tanssimaan. Ottaa kevyesti kädestä kiinni, vie sopivaan paikkaan tanssilattialla tai jossakin pöytien keskellä. Silloin kun tanssii jonkun kanssa, on vain kaksi ihmistä, ei ketään muita. Kappaleen päätyttyä mies suukottaa kaulalle tai poskelle, pitää kädestä kiinni, katsoo ruskeilla silmillään. Saattaa kirjoittaa puhelinnumeronsa nenäliinalle tai paperinpalalle, pyytää lähtemään seuraavana päivänä tanssimaan tai kävelemään Malecónille tai mitä tahansa. Kadulla saatetaan tarjota apua, ohjata hyvään ravintolaan tai käsityöhalliin tai minne tahansa ja vastavuoroisesti odotetaan kolikkoa tai jäämistä syömään. Jos sopii näkevänsä kuubalaisen jossakin, kutsujan odotetaan maksavan, onpa hän sitten mies tai nainen ja treffikumppani samoin.

Jos haluaa läheisyyttä, huomiota tai kuulla olevansa kaunis, saa sitä. Jos ei halua, saattaa tuntea olonsa kiusaantuneeksi ja ahdistuneeksi, sellaiseksi että on vaikea hengittää ja tila ympärillä käy ahtaaksi. Kuubalaiset huomioivat toisella tavalla kuin suomalaiset, mutta voi olla että länsimaalainen ei ole kuubalaisen ensimmäinen lomaromanssi – eikä viimeinen.

Kadulla on ihmeellinen olo. Centro Habana ja Habana Vieja ovat omituisia kaupunginosia, jotka jatkuvat samanlaisina minne tahansa kääntyykin kadunkulmasta. Rakennukset ovat samanlaisia, samalta aikakaudelta, yhtä rappeutuneita ja sortuneita parvekkeilla kuivuvine pyykkeineen ja oviaukoissa norkoilevine asukkaineen. Siellä täällä on restauroitu julkisivuja tai pieniä osia talosta, ränsistyneimpienkin ikkunoissa saattaa olla verhot. Vanhassa Havannassa, etenkin sen turistikaduilla on vaikea olla rauhassa. Joku haluaa myydä jotain tai houkuttelee drinkille tai lounaalle ravintolaan tai hotellin kattoterassille tai baariin jossa Hemingway vietti aikaansa, kuvaamaan maksusta hassua hattupäistä koiraa tai antamaan rahaa raajarikolle vanhukselle. Centrossa taas ympärillä on havannalainen elämä, sykkivänä ja äänekkäänä. Kadulta saattaa nähdä suoraan olohuoneeseen, vauvoja kannetaan sylissä, mangoja myydään kärrystä, ihmiset tapaavat toisiaan, lapset pelaavat pallopeliä keskellä katua, mopoa korjataan jalkakäytävällä. Kenelläkään ei ole turistille asiaa, jos ei ota lukuun satunnaisia ”beautiful”-lausahduksia, kuskien tarjouksia bicitaksikyydistä tai sihautuksia kauniin vartalon merkiksi.

Kaunis vartalo on sellainen, jota on turha piilottaa telttaan tai säkkiin. Ei tarvitse olla tiimalasin muotoinen, lihaksikas, hoikka ja nuori voidakseen pukeutua mihin tahtoo ja ollakseen kaunis. Kaunis vartalo voi olla runsas, ryppyinen, tiivis, laiha, selluliitin kirjoma, kumaraan vajonnut. Kaunis vartalo on sellainen, jota saa katsoa ja kommentoida. Ei tarvitse vilkuilla salaa, voi katsoa suoraan ja häpeämättä. Kuubalaisille toisten vartalon kommentointi on arkipäiväistä eikä sitä ole tarkoitettu loukkaavaksi. Toisen lihomisen tai laihtumisen sanallistaminen voi tuntua suomalaisesta asiattomalta, mutta kuubalaisen suusta se ei ole tarkoitettu loukkaamaan, se on toteamus, toisen huomaamista. Kadulla saatu huomio tuntuu imartelevalta, mutta jossain vaiheessa siihen väsyy. Ajatus Suomessa harmaana ja huomaamattomana vaeltamisesta alkaa tuntua helpottavalta.

Kuumuus ja kosteus, jotka ympäröivät joka puolelta. Ne saavat hien virtaamaan ja olon tuntumaan rumalta, hikiseltä, punaiselta. Suihkussa täytyy käydä ainakin kaksi kertaa päivässä, joinakin päivinä useammin. Jalat turpoavat ja kengät, jotka Suomessa olivat sopivat, tuntuvat ahdistavilta ja puristavat, hiertävät kipeät rakot kantapäihin ja varpaiden syrjiin.

Pursuavat jäteastiat ja niiden imelä, voimakas lemu.

Äänet, jotka alkavat varhain aamulla ja päättyvät myöhään yöllä. Sykkivä, elävä kaupunki. Kun istuu parvekkeella, kuulee kuinka kaupunki kihisee ympärillä.

Karhea poski omaa vasten. Kevyt ote sormenpäistä, toinen käsi selässä. Seuraavana aamuna vaatteet tuoksuvat miehen partavedeltä, kuubalaiset eivät säästele tuoksuissa. On luontevaa pukeutua blinblingiin, maalata kynnet punaisiksi ja ahtautua tiukkaan toppiin. Mikä Suomessa tuntuu kiusallisen ylipukeutumiselta, on Kuubassa hyvä.Tanssipaikoilla naisilla on usein viuhka, miehillä pieni pyyhe. Naiset eivät halua tanssia hikisinä, siksi on ihan okei kieltäytyä tanssista viilentyäkseen hetken. Meikata ei kannata, se valuu kuitenkin pois, sotkee valkoisen paidan, jää nenäliinaan.

Mukana on aina selviytymispakkaus. Päivällä se menee laukussa, illalla mahtuu taskuun tai rannepussukkaan. Ripulilääkettä, muutama nenäliina, kosteuspyyhkeitä ja käsidesiä. Baareissa, ravintoloissa ja yökerhoissa ei istuta vessanpöntölle, vaan reisijumpataan ja pysytellään irti laidasta, koska reunusta ei ole ja kapea laita on monesti likainen. Paperia ei ole kuin kalleimmissa turistipaikoissa. Vessan ulkopuolella saattaa olla vessamummo tai -pappa antamassa pienen palan höttöistä paperia kolikkoa vastaan. Kuubassa vessapaperi ja siisti wc ovat iloisia yllätyksiä, jotka täytyy jakaa matkakumppaneille. Oletus on, että pönttö on tukossa, lattia saastainen, paperia ei ole eikä hanasta tule vettä. Kaikki kunnossa oleva on positiivista. Ylipäänsä on luontevaa jutella matkakumppanien kanssa vessatoiminnoista. Kuubassa turistin vatsavaivat ovat arkipäivää ja kakkakeskustelujen rajoittaminen alle kouluikäisille tuntuu turhanpäiväiseltä sievistelyltä.

Huulilla tehty terävä ääni ohi kävelevälle kauniille tytölle, vahvalla aksentilla lausutut kömpelöt englanninkieliset fraasit. Kohteliaat anteeksipyynnöt ohittaessa ja jalkakäytävällä tilaa pyytäessä.

”Permiso!”

Kapeat jalkakäytävät, taksien tööttäykset mahdollista asiakasta ohittaessa. Parturissa soiva reggaeton tulvii avoimesta ikkunasta ja ovesta kadulle, ja taas kuuluu se huulilla tehty terävä sihinä.

Vanhan amerikanraudan ovi täytyy avata ja sulkea varovasti ettei se tipahda paikaltaan. Takapenkin jouset on vuosikymmenien aikana kulutettu loppuun ja penkki päästää uppoamaan syvälle pohjaa vasten. Neljä naista mahtuu viuhkana penkille eikä vöitä ole. Ovi saattaa aueta kesken matkan tiukassa mutkassa ja silloin vieruskaverin on parasta kietoa käsi tiukasti ympärille ja pitää kiinni ovesta. Saa mennä lähemmäs kuin Suomessa, on luonteva koskettaa. Vieruskaverin iho tuntuu lämpimältä.

Avoimesta autonikkunasta lepattava ilmavirta sekoittaa hiukset. Auto ajaa pitkin Malecónia, jossa ihmiset tapaavat, suutelevat, kuljeskelevat, kalastavat, istuskelevat, katselevat toisiaan, näyttäytyvät toisilleen kun ei ole rahaa tehdä muuta. Kadulle mennään viettämään aikaa, ei vain tekemään matkaa paikasta toiseen.

Hämärtyvä ilta ja odotus. Takapenkillä on ahdasta, mutta tuntuu oikealta olla juuri siinä, juuri nyt.

Tuoksuu auringolta ja mereltä, Havannalta.