Leluosastolla

Kuva täältä.

Lapsi sai mummoltaan nimipäivälahjaksi vähän rahaa ja lupasin, että se saa valita ja ostaa jonkin lelun kaupasta. Eilen käytiin illalla pikavisiitillä keskustan marketissa sitten katselemassa leluja. Nostalgiaa tai ei, mutta jotenkin ihmetyttää valikoima, mikä ainakin marketeissa on. (Me ei kovin usein käydä varsinaisissa lelukaupoissa eikä ylipäänsä leluosastoilla, koska lapsi saa niitä jonkin verran lahjaksi ja niitä on meidän vanhempien mielestä ihan tarpeeksi jo nyt.)

Legovalikoima näytti olevan isoja Duploja, niitä ihan pieniä keltapäisiä ukkeleita ja niiden rakennettavia härpäkkeitä sekä ilmeisesti lähinnä tytöille suunnattuja Friends-legoja. Sukupuolijako oli kovin selkeä: pojille avaruusaluksia ja poliisiasemia ja tytöille vaaleanpunaisia ja liloja leipomoita ja kahviloita. Okei, joo, mutta olisko mitään välimuotoa? Missä on niitä eläinpäisiä legoukkeleita, joilla ainakin itse tykkäsin lapsena leikkiä? Ei taida enää olla missään. Eikä lasta legot kiinnostaneet kaupassa yhtään.

Barbit nyt on barbeja, ja se on ihan okei. Lapsi ohitti ne ihan suvereenisti. Ilmeisesti kaksi kotona olevaa riittää.

Mutta My Little Ponyt! Mitä ihmettä niille on tapahtunut? Ne on ihan kamalia! Lapsi leikkii minun vanhoilla poneilla ja ponitalolla ja ne 80-luvun ponit on ihanan pulleita ja söpöjä ja ponimaisia, mutta nämä nykyiset ponit on vääntyneitä ja venyneitä ja jos minä heräisin yöllä ja sattuisin sellaista vilkaisemaan, varmaan huutaisin kauhusta. Ei siis poneja. Eivätkä ne kiinnostaneetkaan. Mutta entä jos olisivat? Mitäs sitten? Lupasin ostaa minkä lelun tahansa (No, tietyissä rajoissa kuitenkin. Rahaa ei postissa ihan satasia tullut.) ja jos lapsi olisi halunnut sen minun mielestäni karmeimman ponin, olisinko voinut kieltää? Että saat ottaa minkä tahansa muun muttet juuri tätä, koska äiti ei tykkää siitä?

Kimbleä muistuttavan Muumipelin se sitten nappasi hyllystä. Ei todellakaan ollut mikään ”mä haluun ton ja sit ton ja sit ton”-reissu vaan pikemminkin lapsi katseli ja hypisteli vain joitain pienen pieniä muoviukkeleita eikä sitä muut lelut oikein tuntuneet kiinnostavan. Peli oli minustakin hyvä valinta.

En nyt välttämättä halua tehdä tästä leluasiasta mitään sen suurempaa sukupuolikysymystä, mutta ihmetyttää vain kahtiajaon voimakkuus. Tytöille on sitä söpöä ja vaaleanpunaista ja pojille jopa hurjaa, avaruutta, taisteluja ja takaa-ajoa. Tytöt istuvat nukkejensa kanssa kahvilla ja pojat painelevat pitkin Linnunrataa? Se, mitä kaipaan, olisi jotain siltä väliltä. Vaihtoehtoja, neutraaliutta.

Ja vanhoja poneja.

PS. Monien markettien valikoima tuntuu muutenkin olevan kovin sukupuolittunut lasten tavaroissa ja etenkin leluissa ja vaatteissa. Kyllä niitä neutraalejakin vaihtoehtoja on, mutta ei ehkä ihan samassa hintaluokassa. Pikaisesti kurkistin Legon nettisivuille ja kyllä se niin taitaa olla, että valikoima on suureksi osaksi sitä taistelua, seikkailua, takaa-ajoa ja rosvoa ja poliisia. Onko se sitten suunnattu jommallekummalle sukupuolelle on toinen juttu, mutta jotenkin tulee ainakin minulle selkeä sukupuolijakofiilis. Itse uskon yksilöllisiin eroihin ja siihen että lapset ovat sukupuolesta riippumatta kiinnostuneita erilaisista asioista eikä sitä pitäisi rajoittaa ainakaan sillä perusteella mitä ”tytöt saavat tehdä” tai mitä ”pojat saavat tehdä”. Toisaalta lelukauppoihin ja -osastoille valikoima valitaan tietyin perustein, jotka hyvin todennäköisesti ovat kaukana siitä, mikä lelunvalmistajien oma valikoima on. Kauppoihin ei siis välttämättä oteta mahdollisimman monipuolista valikoimaa, vaan sitä mikä todennäköisimmin myy parhaiten.