Miksi bloggaan?

Pohdin aina silloin tällöin ”miksi bloggaan?”-kysymystä siitä näkökulmasta että mitä jos lopettaisin, voisinko olla ilman tätä kanavaa, johon tulee kirjoiteltua välillä aika sekalaisesti kaikenlaisesta. Koska sain Nellalta haasteen, ehkä on hyvä jopa joskus kirjoittaa ne ajatukset näkyviin.

Miksi siis bloggaan? Miksen lopeta, vaikka välillä tuntuu ettei ole mitään sanottavaa yhtään mistään? Tai miksen lopeta, kun tuntuu että kaikki muut sanovat kaiken sen, jonka itsekin haluaisin sanoa?

Bloggaan, koska täällä voin kirjoittaa sellaisia asioita tai ajatuksia, joita en muualla osaa, pysty, halua tai uskalla tai jolle ei ole yleisöä. Todellisessa todellisuudessa varon kertomasta esimerkiksi työttömyydestä ja fiiliksistä, joita se herättää. Vakuuttelen että kaikki on hyvin, työnhaku kunnossa, sijaisuudet tuntuvat kivoilta, kaikki on ihan jees, ei mitään ongelmia. Virtuaalisessa todellisuudessa voin sanoa, että kylläpä vituttaa, ahdistaa ja turhauttaa ilman että päätyy lohduttamaan jotakuta toista ja vakuuttelemaan, että kyllä tässä pärjätään.

En lopeta bloggaamista, koska se jättäisi suuren aukon, jota olisi vaikea täyttää. En osaa selittää, mutta luulen, että jokainen joka blogia säännöllisesti kirjoittaa, tietää tunteen.

Ja on tässä ripaus itsekeskeisyyttäkin. Kukaan ei jaksaisi loputtomasti kuunnella kenenkään monologia oikeassa elämässä.

Ps. En tiedä, kenellä kaikilla tämä on ollut, joten kopin saa tästä ottaa kuka tahansa! Eli miksi bloggaat?