Mummot ja papat tuuliajolla

Pari postausta sitten kirjoitin lapsista, nyt mennään ikäjanalla toiseen ääripäähän, vanhuksiin. 

Nyt on kyse niistä vanhuksista, jotka eivät enää pärjää yksin tai puolison kanssa kotona, vaan tarvitsevat jonkinlaista tuettua asumismuotoa. He ovat järjeltään ja ajatuksenjuoksultaan hyvinkin toimintakykyisiä ja pääsevät liikkumaan, kuka rollaattorilla, kuka kepin kanssa, kuka täysin kahdella omalla jalallaan. Hyvinkääläisessä hoitokodissa, nimitetään sitä nyt vaikka ”Viertolakodiksi”, on tehty uusia linjauksia koskien vanhusten omatoimisuutta ja pärjäämistä arjen puuhissa. (Asiaa koskevan jutun voi muuten lukea Aamupostista, to 13.3.2014.) ”Viertolakodin” hoitajat eivät enää esimerkiksi auta rollaattorin kanssa kulkevia vanhuksia hakemaan ja viemään pois omia ruokatarjottimiaan, vaan pärjäämisen ja omatoimisuuden vahvistamiseksi mummot ja papat saavat hakea tarjottimensa itse. Vahinkoja sattuu, mutta vanhus tuntee pärjäävänsä itse.

Tunteeko? Muistan itse, että kouluaikoina pahin painajainen ruokalassa olisi ollut se, että täysinäinen juomalasi – saati ruokalautanen! – olisi pudonnut lattialle. Voi sitä häpeän määrää! Voi vain kuvitella, miten nöyryyttävää kahvikupin tai lautasen tipahtaminen tarjottimelta voi olla vanhukselle, joka on tottunut hoitamaan itsensä, työnsä, arkensa ja lapsensa itse, koko elämänsä ajan. Minusta ”Viertolakodin” uudella linjauksella ei vahvisteta omatoimisuutta tai pärjäämistä, vaan nöyryytetään toista ihmistä.

Minusta ne mummot ja papat, jotka nyt yrittävät sumpuloida rollaattorien ja tarjottimien kanssa, ovat elämässään passanneet ja tehneet toisten eteen niin paljon, että ansaitsevat kyllä saada tarjottimen suoraan pöytään. Ihan vaikka kunnioituksesta vanhempaa ihmistä kohtaan.

Minunkin mummoni ovat vuosikymmenten ajan pyykänneet, laittaneet ruokaa useasti päivässä, lohduttaneet, laulaneet, siivonneet, hoitaneet kuuden ja kahdeksan lapsen perheensä ja vielä naapureiden tai sisarustensa lapsia, hoitaneet omia lastenlapsiaan, hoitaneet omia lastenlastenlapsiaan, huolehtineet aikuisista lapsistaan ja heidän puolisoistaan, murehtineet omia asioitaan, murehtineet lastensa asioita, murehtineet lastenlastensa asioita, laittaneet taas ruokaa, järjestäneet juhlia, olleet tukena, korjanneet vaatteita, leiponeet, hakanneet puita, puistelleet mattoja ja niin edelleen.

”Viertolakodissa” hoitajat eivät myöskään lähde vanhuksen mukaan läheiseen terveyskeskukseen matkan ja lääkärikäynnin tueksi. Saunaan ei pääse, koska aikaa ei ole, ja hoitajiakaan ei ylipäänsä enää ole paikalla ja näkyvillä aiempaan tapaan. Apua kyllä saa, jos tarvitsee (miten, huutamalla?), mutta ajatus on, että vanhukset tekevät mahdollisimman paljon itse.

Omatoimisuus vahvistaa kuulemma pärjäämisen tunnetta. Minusta yksinäiset lääkärimatkat tai ruokatarjottimen kanssa taiteilu eivät sitä vahvista. Päinvastoin kaatuneet kahvikupit osoittavat ilkeällä tavalla sen, että keho ei ole enää lähellekään sitä, mitä se oli ennen ja yksinäiset lääkärimatkat kaatumis- ja väsähtämispelkoineen luovat turvattomuutta. Pärjäämispuhe on muuttunut käytännössä joksikin ihan muuksi. Vanhukset pärjäävät kyllä tiettyyn rajaan asti, mutta mikä on sen pärjäämisen henkinen hinta? Vanhusten mielestä apu olisi tarpeen ja omaisten mielestä vanhukset tuntevat olonsa turvattomiksi ja yksinäisiksi, mutta ”Viertolakodin” johtajan mielestä nämä tuntemukset ovat ilmeisesti normaaleja siirtymäkauden haittapuolia.

Pärjäämisen tunnetta vahvistetaan minusta ihan jollakin muulla tavalla kuin tarjotinta kanniskelemalla. Sitä voi vahvistaa vaikkapa yhteisöllisyyttä ja vanhusten välistä kanssakäymistä voimistamalla ja tukemalla, olemalla kiinnostunut, olemalla läsnä ja luomalla puitteet ihmisarvoiselle elämälle ja kohtelulle. Pudonneet kahvikupit eivät kerro vain rapistuneesta kehosta, vaan viittaamisesta kintaalla toisen ihmisen arvokkuudelle ja ihmisarvolle. Kauniilla ajatuksella omatoimisuudesta oikeutetaan nyt jotain hyvin rumaa ja alentavaa.

(Tarkoitus ei ole osoittaa sormella ketään yksittäistä hoitajaa – johtamiskulttuuria ja laitoksen arvomaailmaa kylläkin.) 

hyvinvointi hyva-olo uutiset-ja-yhteiskunta