Jos osaisin vangita tunteita ja elämyksiä sanoihin, kertoisin pimeistä illoista nitisevän auton takapenkillä, kuvailisin miltä tuntui istua Jardines 1830:n puiden alla, nuuskia meren tuoksua, kuunnella musiikkia ja tuntea käden hipaisu olkapäällä. Kuvailisin, millaista oli tanssia pyörivien ja keinuvien ihmisten keskellä, katsoa välillä hymyileviin kasvoihin, tuntea sormenpäät omia vasten, olla kuumissaan ja niin onnellinen juuri siinä hetkessä.

Kuvailisin hetkiä parvekkeella illan pimeydessä, paljain jaloin syömässä jääkaapista löytynyttä kuivahtanutta sämpylää, kuunnellen kaupungin ääniä, katsellen hämäriä katuja alapuolella. Tuijottaen suuren risteilijän valoja, kun se lipui hitaasti rannikolta kauas merelle, pohjoiseen. Kuvailisin salamaniskuja kaukana horisontissa, välähteleviä valoja, niin suuria ettei sellaisia näe näillä leveysasteilla.

Kertoisin polttavasta hiekasta, lämpimänä hyväilevästä merestä.

Yrittäisin kuvailla hetkeä, kun istuin kyyneleet silmäluomien takana liikuttuneena syvästi, katsellen ja kuunnellen orishatanssia ja rumpuja, miesten ääniä heidän laulaessaan kieltä, jonka he oppivat kotona vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan ja jonka sanoja ei ole kirjoitettu minnekään. Sellaista hetkeä, näkyä ja tunnetta ei voi mitata missään rahassa eikä vaihtaa mihinkään. Sitä hetkeä ei voi kuvailla, vaikka kuinka haluaisi. Se on tallentunut suoraan sydämeen, sinne minne on säilöttyinä kaikkein koskettavimmat muistot.

Jos osaisin kuvailla sanoin, kertoisin syvästä rakkaudesta, joka heräsi nopeasti ja yllättäen. Jos osaisin, kertoisin vaelluksesta kahdessa todellisuudessa. Aamukävelystä epätasaisilla kaduilla, pölystä, korviahuumaavista äänistä ja autojen nitinästä Neptunolla. Kertoisin kaupan viileydestä ja kassamiehen katseesta ja silmäniskusta, yhtäkkisestä katoamisesta ja avuliaisuudesta. Kertoisin vastaantulleen miehen eleestä, nolostumisesta ja muistutuksesta ettei jokaisessa maailman kolkassa vaelleta huomaamattomana edes hikisenä urheiluvaatteissa. Yrittäisin kuvailla kuilua minun ja heidän välillä, kuilua, jota en voi ylittää. Jota he eivät voi ylittää vaikka muuttaisivat tänne tunteiden ja ilmaston kylmyyteen ja tylyyteen.

Kuvailisin kaupungin, joka rapistuu ja jota jälleenrakennetaan. Jossa historia on syvä ja monimutkainen ja käsinkosketeltavan lähellä. Jonka kulttuurin ja taiteen edessä tekisi mieli itkeä ilosta, surusta, vihasta, rakkaudesta, häpeästä. Kuvailisin ihmiset, jotka ovat ylpeitä ja selviytyjiä, jotka kulkevat selkä suorassa ja katsovat suoraan kohti.

Kertoisin miehestä, jolla oli samanlaiset rannekorut, miehestä joka ihaili nauhamaisia korvakoruja. Kertoisin surusta, joka syntyi Atlantin erottaessa kahden juuri toisensa löytäneen ihmisen. Kertoisin kaipauksesta, joka ei koskaan katoa.

Kuvailisin mittaamattoman suuren onnen ja ilon siitä, että olen ollut siellä ja että se kaikki on minussa aina.