En seuraa Kreikan tilannetta. Minua lievästi sanottuna ottaa päähän suomalaismedian näkökulma asiaan. Uutisointi on selkeästi ja vahvasti puolueellista ja kreikkalaisista on tehty kansana laiskoja ja korruptoituneita hyväksikäyttäjiä. Minua ärsyttää myös tytöttely, jota pitkään ihailemani Ismo Alanko harrasti puhutellessaan opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosta. Jälkimmäinen ei ole mikään suuri suosikkini, mutta tytöttelyä ja alentuvaa suhtautumista en arvosta keneltäkään kenellekään.

En ylipäätään seuraa uutisia. Ihan oman mielenrauhani takia. Verenpaineet saa kivasti koholleen etenkin jos onnistuu katsomaan uhden illan aikana vaikkapa puoli yhdeksän uutiset, kymppiuutiset ja jonkin A-talkin kaltaisen asiaohjelman, jossa saattaa olla otsasuonta kasvattamassa huono toimittaja, yksipuolinen käsittelynäkökulma ja jankuttavat vieraat, joilla ei ole oikeastaan mitään uutta sanottavaa.

Kävin ensimmäistä kertaa salsabileissä Helsingissä. Opin kantapään kautta, että kannattaa tarkkailla tyyppejä ennen kuin lähtee tanssimaan. Jotkut tulevat bileisiin hinkkaamaan ja huojumaan eivätkä todellakaan osaa tanssia. Sitten on niitä helmiä, jotka saattavat katsella kaukaa ja joita saattaa itsekin katsella muttei uskalla kohottaa kulmiaan kysyvästi, ja kun jompikumpi lopulta uskaltaa, voi vain tuskailla miksei rohjennut aikaisemmin.

Hitaat kesäpäivät yhdessä lapsen kanssa voivat olla rentouttavia, voimaannuttavia ja lähentäviä, mutta myös helvetin pitkiä, kiukustuttavia ja rasittavia. Silloin onni on naapurissa asuva samanikäinen leikkikaveri, jonka kanssa lapsi voi painella paljain jaloin ja hiukset sekaisin pitkin pihoja.

On mahdollista että kun käy peräkkäisinä päivinä eri kellonaikoina lenkillä, alkaa sataa juuri samassa kohtaa kierrosta. Onneksi jälkimmäisellä kerralla varauduin ja nappasin taskuun nenäliinan. Melkein mikään ei raivostuta niin paljon kuin pisaraiset silmälasit.

Olen lukenut kirjoja ja jättänyt niitä kesken.

Olen vihdoin löytänyt sen, mitä haluan elämässäni tehdä. Intohimon etsiminen kesti kauan ja aiheutti päänsärkyä, epätoivoa, itkua, hapuilua, harhailua, raivokohtauksia ja kesken jääneitä ja jätettyjä yrityksiä. Nyt se on selkeänä edessä ja se tuntuu, noh, siltä miltä syvästi kiinnostavat asiat tuntuvat.

Ps. Kuubalainen kahvi on aivan järjettömän hyvää.