Mitä annettavaa TE-keskuksella tai tuttavallisesti työkkärillä on akateemisesti koulutetulle yhteiskuntatieteilijälle tai humanistille? Sellaiselle, jolla ei ole osoittaa itselleen juuri erityistä ja tiettyä ammattinimikettä laitettavaksi TE-keskuksen jähmeään ja auttamattoman vanhanaikaiseksi jääneeseen tietojärjestelmään?

Ne virkailijat, joiden kanssa olen keskustellut tilanteestani kasvotusten, eivät ole tienneet, mitä työtä minun tutkinnoillani voi tehdä. He ovat tarttuneet opettajan ja kulttuurisihteerin titteleihin, joihin olen kumpaankin epäpätevä. Jälkimmäisen kanssa koulutuksella ei sinänsä ole suurta merkitystä, koska työhön, työnkuvaan ja tehtäviin ei ole täysin ja täydellisesti sopivaa ja oikeanlaista koulutusta, vaan työhön voidaan ottaa sopiva henkilö soveltuvalla koulutuksella ja sopivalla työkokemuksella. (Nykyisinhän kulttuurisihteerit toimivat useimmiten kulttuurituottajan nimikkeellä ja tähänhän on oma koulutusohjelmakin ammattikorkeakouluissa). Olen kulttuurisihteerin työhön ylikoulutettu ja hiukan vielä toisella tavalla kuin mihin heitä kulttuurituottajan koulutusohjelmassa koulutetaan. Ensimmäisen kanssa koulutuksella taas on erittäin suuri merkitys, koska ilman tiettyä pätevyyttä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada virkaa, sijaisuuksia kylläkin.

TE-keskus tuntuu jättävän akateemisesti koulutetun täysin omaan rauhaansa. Yhteyttä ei oteta vaikka puolen vuoden määräaika umpeutuu, järjestelmään tulee vaivihkaa vain merkintä työnhaun voimassa olemisesta ja yhteydenotosta seuraavan kuuden kuukauden päähän. Olen saanut yhden työtarjouksen, jonka perään jouduin soittamaan, koska tarjottu työ oli opettajan vakituinen virka johon minua ei epäpätevänä voida valita. Tässä yhteydessä kipaisin aasinsiltaa myöten tarjoutumaan keskustelemaan jonkun kanssa ajatuksistani ja aikomuksistani hakeutua opettajan pedagogisiin opintoihin.

Eilen kävin keskustelemassa TE-keskuksessa ja olin tehnyt oikein suunnitelmankin siitä, miten aion opintoni hoitaa. Olin listannut sen, mikä olisi ensimmäinen opetettava aine, mitä pedagogisiin opintoihin sisältyy, mitä toisen opetettavan aineen pätevyyteen tarvitsen ja missä aikataulussa tämän kaiken ajattelin suorittaa. Ei kiinnostanut. Virkailijaa kiinnosti se, olenko hakenut töitä ja kuinka kauan mahdolliset opinnot kestävät. Vastatessani kysymyksiin hän kirjoitti samalla tietokoneelle ja minulle tuli sellainen olo, että täytyykö nyt puhua sellaisella nopeudella että hän varmasti ehtii kirjoittaa kaiken sanomani ylös.

Eteen työnnettiin monistenippu oppilaitoksen täytettäväksi. Pari sanaa niitä näitä ja sain luvan opiskella avoimessa yliopistossa kunhan opintojen laajuus ”ei ylitä viittä opintoviikkoa tai kolmea opintopistettä”. Minä: ”Kuukaudessa?” Virkailija: ”Niin, niin se taitaa olla.” Oliko vai eikö ollut? Onhan sillä nyt merkitystä, katsotaanko sivutoimisen opiskelun rajaksi viisi opintopistettä kuukaudessa vai viisi opintopistettä kolmessa kuukaudessa vai viisi opintoviikkoa kuukaudessa vai viisi opintoviikkoa kolmessa kuukaudessa. En sitten viitsinyt tarkentaa, että viisi opintoviikkoa on aika paljon enemmän kuin kolme opintopistettä, että taisi nyt viikot ja pisteet mennä sekaisin. Työllistymissuunnitelmassakin näkyy lukevan yhden lukuvuoden kestävien opintojen laajuutena 60 opintoviikkoa, kaikkien ihanien kirjoitusvirheiden ja omituisten lauseiden lisäksi.

Voi luoja.

Minä kun kuvittelin, että erikseen tapaamisen sopimalla saan keskustella jonkun koulutusasioista ja urakuvioista perillä olevan ihmisen kanssa ja rakentaa itselleni järkevää suunnitelmaa yhdessä tai ainakin keskustella siitä.

Ihan oikeasti hei. Yhteiskuntatieteilijät ja humanistit tarvitsevat TE-keskuksiin sellaisia virkailijoita, jotka pystyvät hahmottamaan sen, mitkä ovat tutkinnon ja ihmisen vahvuudet ja heikkoudet ja etsimään ja räätälöimään tarvittaessa relevanttia lisäkoulutusta. On todella turhauttavaa mennä keskustelemaan koulutusasioista ihmisen kanssa, joka ei edes erota opintopistettä ja -viikkoa toisistaan.