Punaviinistä, ystävistä ja niskajumista
Viikonloppuna yllätin itseni pitämästä kahdesta aiemmin epäluuloa tuottaneesta aineksesta, nimittäin sienistä ja punaviinistä. Itse omin kätösin poimimistaan metsäsienistä pastaa valmisti eräs ystäväni, jonka olin nähnyt viimeksi aivan liian kauan sitten, viime keväänä kun molemmat olimme vielä humanististen tieteiden kandeja ja väänsimme graduja tahoillamme.
Punaviinistä taas vinkkasi ihan Alkon myyjä, jota pyysin auttamaan, koska viinit, ja erityisesti punaiset sellaiset, ovat aivan täysin mysteerejä minulle. Okei, hyviä punaviinejä tulee kai ainakin Espanjasta ja Chilestä ja kevyitä valkkareita Italiasta – tässä meikäläisen viinitietämys. Se siis rajoittuu enemmän juomisen kuin rypäle- ja maatietouden asteelle.
Sienet taas, noh, ne ovat tuottaneet lähinnä syvää epäluuloa lukuun ottamatta kenties tuoreita herkkusieniä, joita on kiva paistaa wokkiruuassa tai ripotella pitsan päälle, mutta jotka ovat aivan superällöjä säilykepurkista mihin tahansa ruokaan laitettuna.
Ja se kolmas, niskajumi. Olen kärsinyt siitä nyt oikeastaan koko syksyn ja syyllinen on huono työskentelyasento sekä venyttelyn ja liikkumisen puute. Se aiheuttaa päänsärkyä, kiristäviä lihaksia, kipeitä jumikohtia ja puutumista.
Lauantaina ennen Helsingin-junaan hyppäämistä pään ympärillä puristi kivistävä panta ja pelkäsin, että näinköhän sitä jaksaa pääkipuisena olla virkistävää sosiaalista seuraa yhtään kenellekään.
Jokin taika on yhdistelmässä hyvä ruoka, hyvä viini ja ennen kaikkea nauraminen ihanan ihmisen seurassa, koska vanne katosi suurin piirtein heti, kun sain lasin käteeni. Suosittelen!