Juhlapuheissa korostetaan lähes poikkeuksetta sitä, että työnteon on aina oltava kannattavampaa kuin kotona työttömänä olemisen. Tätä aihetta voisi lähestyä hyvin monelta kantilta, mutta lähestyn sitä nyt hiukan taloudelliseen hyödyllisyyteen liittyvistä näkökulmista.

Kuvitteellisella henkilö A:lla on korkeakoulututkinto ja hän on työtön. Koska hän ei täytä työssäoloehtoa, hän on työmarkkinatuella, jota saa maksimimäärän eli 32,66 euroa viideltä arkipäivältä viikossa korotettuna 5,27 eurolla päivässä, koska perheessä on yksi alaikäinen lapsi. Henkilö A:n aviopuoliso on töissä ja ansaitsee 2xxx euroa kuukaudessa.

Henkilö A on luonteeltaan hiukan rauhaton ja levoton, kärsimätönkin toisinaan ja työhön ja opiskeluun liittyvissä asioissa kohtalaisen kunnianhimoinen. Hän pitkästyy helposti ja pitää työn mielekkyyttä tärkeänä asiana, vaikkei enää suhtaudu työhön siten, että sen pitäisi olla suuri intohimo tai kutsumus. Hän kuitenkin haluaa tehdä töitä omien projektiensa ja aktiivisen työnhaun lisäksi. (Palaan henkilö A:n silpputyön muihin kuin taloudellisiin syihin myöhemmin.)

Kuvitteellinen henkilö A käy epäsäännöllisesti tekemässä sijaisuuksia koti- ja naapurikaupunkinsa peruskouluissa. Sijaisuudet ovat lyhyitä, yhdestä kolmeen päivään kerrallaan ja viikossa hän on töissä noin 1–4 päivää. Joskus sijaisuuksiin tulee tauko johtuen esimerkiksi koulujen lomista tai sijaistarpeen puutteesta. Tunneista maksetaan hyvää palkkaa, joten lyhyistäkin sijaisuuksista hän saa ihan hyvän korvauksen.

Työmarkkinatuki ja palkkatulot saa henkilö A:n mukaan suhteellisen helposti sumplittua keskenään Kelassa. Lisäksi tukeen on tullut 300 euron suojaosa, jonka saa ansaita ilman, että tulot vaikuttavat työmarkkinatukeen.

Ongelmana tuntuu tällä hetkellä olevan henkilö A:n lapsen päivähoitomaksu. Pienetkin muutokset tuloissa vaikuttavat päivähoitomaksun suuruuteen. Perheen tulot eivät ole kovinkaan suuret alun alkaenkaan, vaikkakin niillä tullaan toimeen perheen mielestä riittävän hyvin. Päivähoitomaksu pyörii 160–230 euron haarukassa. Kohtalaisen suuri muutos, etenkin jos se tapahtuu kahden kuukauden aikana. Ero johtuu siitä, että pelkällä työmarkkinatuella (yhdistettynä puolison tuloihin) maksu on hiukan yli 160 euroa ja sijaisuuksien ja siten palkkatulojen vaikutuksesta maksu alkaa pomppia 160 euron yläpuolella. Kovinkaan monta sijaisuutta ei tarvitse tehdä, että maksu nousee yli 200 euron.

Työmarkkinatuki otetaan siis huomioon tulona, vaikkei esimerkiksi opintorahaa, lapsilisää, asumistukea, sotilasavustusta tai kotihoidontukea oteta tulona huomioon. Työmarkkinatuki yksinään on pieni, etenkin jos työttömyys pitkittyy ja henkilö A:n opintolainan maksuohjelma pyörähtää käyntiin. Lyhennykset ja korot alkavat haukata suuren osan työmarkkinatuesta eikä henkilö A:n perhe ole oikeutettu esimerkiksi asumistukeen puolison tulojen takia. Työmarkkinatuki on se viimeinen työttömän oljenkorsi, jota saavat ovat yleensä vastavalmistuneita tai henkilöitä, jotka ovat työttömyyden pitkittymisen takia menettäneet oikeuden ansiosidonnaiseen päivärahaan. Ansiosidonnainen päiväraha määräytyy aiemman palkan perusteella, mutta työmarkkinatuki on kaikille sama. Siihen vaikuttavat vain esimerkiksi perheen koko ja saajan muut tulot.

Pointti ei ole haukkua suomalaisen yhteiskunnan turvaverkkoa. Henkilö A:n vanhemmat kärsivät suuresti 90-luvun laman seurauksista ja ilman opintotukijärjestelmää henkilö A:lla ei olisi ollut mahdollisuutta opiskella ensin ammattikorkeakoulussa ja sitten myöhemmin yliopistossa. Henkilö A on myös kiitollinen siitä, että saa työttömyysajalta jonkinlaista korvausta. Ei ole nimittäin kauankaan siitä, kun puolison tulot vaikuttivat työmarkkinatukeen, ja mikäli ehtoja ei olisi muutettu, henkilö A olisi tällä hetkellä tuloton lukuun ottamatta satunnaisista sijaisuuksista saamiaan palkkatuloja.

Henkilö A on myös tyytyväinen suomalaiseen päivähoitojärjestelmään. Lapsi on ollut sekä päiväkodissa että perhepäivähoitajalla ja molemmissa hän on viihtynyt ja tuntenut olonsa kotoisaksi. Vanhemmat ovat pystyneet puhumaan lasta hoitaneiden aikuisten kanssa luontevasti ja suhde on toiminut. Lapsi saa ravitsevaa ruokaa, kehitystasoa vastaavaa mielekästä tekemistä sekä ikäisiään kavereita. Päivähoidossa tehdään retkiä, lauletaan uusia lauluja ja päivien aikana tehdään muutenkin paljon sellaista, jota kotona ei osata, pystytä tai ehditä tehdä.

Päivähoitomaksusysteemi vain tökkii. Se, että maksu nousee tulojen kasvaessa ja hoitomäärien pysyessä samana, tuntuu omituiselta kun toiminta sinänsä pysyy samana. Lapsi ei muutu miksikään VIP-hoitolapseksi, vaikka maksu nousee yhtäkkiä 90 euroa eikä hän muutu tavalliseksi hoitolapseksi, kun maksu laskee saman 90 euroa. Toiminta on sama, ruoka on sama, lapsimäärä ryhmässä on sama, aikuisten määrä on sama. Ei ole myöskään merkitystä sillä, onko lapsi hoidossa tänään kuusi tuntia ja huomenna kahdeksan, maksu on sama, jos lapselle on otettu 100 % hoitoaika kuukaudessa.

PAM (Palvelualojen ammattiliitto) on puhunut jo parin vuoden ajan hoitomaksujärjestelmän muokkaamisesta tuntiperustaiseksi (uutinen vuodelta 2013 täällä, uudempi koskien päivähoitomaksua ja erityisesti kaupanalaa täällä). Lapsen hoidosta maksettaisiin siten niistä tunneista, kun hän on hoidossa. Muutos voisi myös lyhentää hoitopäiviä, kun lapsi pidettäisiin hoidossa vain niinä aikoina kun hoidontarvetta on. Kokeiluja on ollut esimerkiksi Jyväskylässä, jossa siihen ovat olleet tyytyväisiä sekä vanhemmat että päiväkodin työntekijät. Jyväskylässä tunnit arvioidaan kolmiportaisen maksutaulukon mukaan ja toteutuneita tunteja tarkastellaan kolmen kuukauden ajalta.

Monessa muussa kunnassa tuntitaulukko on kaksiportainen: joko 5 tuntia päivässä tai sitten kokopäivähoito. Esimerkiksi Tampereella taas on mahdollista käyttää myös niin sanottua sopimuspäiväjärjestelmää, jossa lapsi on tietyn määrän päiviä hoidossa kuukauden aikana. Ongelmana on kuitenkin se, että lapsi on sopimuspäiväjärjestelmässä kokopäivähoidossa tiettyinä päivinä, jotka pitää ilmoittaa etukäteen ja jotka ovat myös kohtalaisen sitovia. Muina päivinä hän on kotihoidossa tai muussa vanhempien järjestämässä hoidossa. Viisi tuntia päivässä taas on yllättävän lyhyt aika päiväkotiarjessa, joka rytmittyy pitkälti syömisten ja päiväunien ympärille.

Epäsäännöllistä (päivä)työtä tekevän kannalta lapsella on pidettävä kokopäiväinen hoitopaikka. Viisi tuntia on liian vähän ja sopimuspäivät jättävät aukkoja viikkoon. Muita mahdollisuuksia hoitomaksun pienentämiseen ei ole, ei ainakaan kuvitteellisen henkilö A:n kotikaupungissa.

Ajatus pääsääntöisesti tulojen mukaan määräytyvästä päivähoitomaksusta on kuvitteellisen henkilö A:n mielestä hyvä ja oikeudenmukainen ja huomioi vanhempien erilaisen tulotason. Pienituloisilla on mahdollisuus samantasoiseen hoitoon kuin suurituloisilla ja tulojen mukaan määräytyvä maksu tasapainottaa pienituloisten tulojen ja menojen suhdetta. Päivähoitomaksu ei myöskään kasva loputtomasti, vaan suurin maksu on tällä hetkellä noin 280 euroa.

Tämäkin järjestelmä tuntuu vain olevan kovin kankea silpputyöläiselle. Henkilö A saa lähetellä palkkalaskelmia jatkuvasti paikasta toiseen ja toisaalta työn kannattavuuden voi kyynisimmillä hetkillä kyseenalaistaa. Onko järkeä tehdä muutaman tunnin tai parin päivän sijaisuus, jos siitä saadusta palkasta hupenee suuri osa päivähoitomaksuihin? Lapsi on kuitenkin pidettävä päivähoidossa, koska sijaisia haetaan hyvin nopealla varoitusajalla: viesti sijaisuudesta saattaa saapua puhelimeen klo 7.30 ja sijaisuus alkaa klo 8.15.

Käytännössä epäsäännölliset palkkatulot vaikuttavat kuvitteellisen henkilö A:n tuloihin seuraavasti: palkkatulo pienentää työmarkkinatukea, mikäli se ylittää 300 euron suojaosan. Karkeasti laskettuna jokainen palkkatuloeuro vähentää työmarkkinatukieurosta puolet pois. Jossain vaiheessa tulojen noustessa riittävän suuriksi, työmarkkinatukea ei enää makseta. Samalla kun työmarkkinatuki pienenee, lapsen hoitomaksu suurenee.

Henkilö A:ta tilanne ottaa vähän päähän, mutta hän hyväksyy sen, koska järjestelmä nyt vain toimii näin. Muutoksia olisi hyvä pohtia ja toteuttaa, mutta mieluummin henkilö A maksaa veroja ja hoitomaksuja ja saa niitä vastaan hyvätasoisia palveluja kuin alkaisi ostaa yksityisiä ja huomattavasti kalliimpia palveluita.

Helpotusta tuo etenkin aviopuolison vakituinen työ sekä säännöllinen ja samansuuruinen palkka, joka vakauttaa perheen tulotasoa. Jos kuvitteellinen henkilö A olisi yksinhuoltaja, työtön ja silpputyöläinen, ei häntä enää paljon naurattaisi. Palkkatulot vaikuttaisivat työmarkkinatukeen, asumistukeen ja päivähoitomaksuihin, järjestelmä kankeutuisi edelleen ja maksujen myöhästyminen vaikuttaisi kipeästi esimerkiksi ruuan määrään jääkaapissa. Silpputyöt saattaisivat hiukan kasvattaa tuloja, mutta samalla ne veisivät aikaa yhteiseltä vapaa-ajalta lapsen kanssa.

Helppo ratkaisu saattaisi olla joidenkin poliittisesti oikealla sijaitsevien henkilöiden xxxxx päiväuni: yhteiskunnan tuet pois ja jokainen huolehtimaan täysin itsestään. Tällöin jokainen tehty työtunti olisi varmasti taloudellisesti kannattava.

Oikeudenmukaisempi ratkaisu saattaisi olla kenties jokin muu. Järjestelmä saisi ainakin olla joustavampi ja yksinkertaisempi. Henkilö A toivoisi, että työn tekeminen olisi aina myös taloudellisesti kannattavampaa kuin kotona oleminen.

Teeman ympärillä pyöritään myös jatkossa.

Henkilö A on täysin kuvitteellinen. Satunnaiset samankaltaisuudet todellisuudessa elävien henkilöiden kanssa ovat puhdasta sattumaa.