Lenkkeily ei ole minulle sellainen liikuntamuoto, joka saa mielen rauhoittumaan. Sellaisia ovat esimerkiksi tanssi tai punttiksella käyminen, joissa joko täytyy keskittyä askeliin ja vartalonkäyttöön niin ettei ehdi miettiä mitään muuta tai pusertaa voimansa äärimmilleen ettei aivoissa kertakaikkisesti liiku mitään. Lenkkeily vaatii jotakin, joka vie ajatukset muualle.

En ole juurikaan kuunnellut äänikirjoja. Autolla tulee liikuttua todella harvoin ja silloin tykkään kuunnella radiota, kotona radio on joskus päällä tai sitten lapsi kuuntelee omia lastenlevyjään. Äänikirjat vaativat kuitenkin samankaltaista keskittymistä kuin kirjat, vaikka niitä kuunnellessa voikin puuhastella samalla jotain muuta aivan toisella tavalla.

Pari ensimmäistä Harry Potteria kuuntelin äänikirjoina ollessani kesätöissä siivoomassa kerrostalojen rappukäytäviä muutamia vuosia sitten. Työ oli yksinäistä ja yksitoikkoista, ja Vesa Vierikon ääni lukemassa J.K. Rowlingin tekstiä ikään kuin vain minulle oman pääni sisällä toi päiviin jotain virikettä. Ja voi sitä ärsytyksen määrää, jos soittimesta loppui patteri eikä varapatteria ollut mukana tai kirja loppui kesken, koska en ollut ladannut soittimeen riittävästi ”tekstiä”! Jos nyt lukisin ensimmäisiä Pottereita uudelleen, kuulisin varmaan Vesa Vierikon äänen edelleen pääni sisällä, vaikka lukisinkin tekstin ihan tekstinä.

Lenkkeily on minulle epämääräisesti ja vaihtelevasti mieluisa ja helppo laji, vaikkei se mieltäni tyhjennäkään. Vaikka nykyinen kotikaupunki tuntuu monilta osin vieraalta, on täällä yksi mukavimmista lenkkeilymaastoista mitä tiedän. Maasto on vaihtelevan mäkistä ja mahdollistaa monia erilaisia reittejä: lyhyempiä ja pitkiä, kaupunkimetsässä tai omakotitaloalueiden keskellä, ohi koirapuiston ja leikkipaikan, sopivasti muita ihmisiä muttei liiaksi asti. Yksin käveleminen on vain niin tylsää ja yleensä päässäni alkavat pyöriä ne ahdistavimmat ajatukset, kun ei ole mitään muuta pitämässä niitä loitolla.

Siis äänikirja soittimeen ja menoksi! Jane Austenin Neito vanhassa linnassa (Northanger Abbey, 1817) tuntui mukavan kepeältä ja lukijan ääni kuulosti miellyttävältä. Niin koukkuun en jäänyt että retkahtaisin sohvalle makaamaan kuulokkeet korvissani, mutta luotan siihen että kirja motivoi uudestaan lenkille lähipäivinä.

Mutta onko äänikirja lukemista vai kuuntelemista? Tekstiä luetaan joo, musiikkia kuunnellaan, mutta onko äänikirjan kuunteleminen jotain siltä väliltä?