Sain kaksi viikkoa sitten palautetta gradukäsikirjoituksen esitarkastusversiosta, eikä se ollut varsinaisesti sitä mitä olisin toivonut. Silti palaute oli sitä mitä oli odotettavissa ja mitä olin itsekin miettinyt työtä tehdessäni, mutta siitä huolimatta olin kuvitellut pääseväni muutamilla suhteellisen helpoilla korjauksilla ja gradu odottaisi nyt tarkastajien pöydillä lukemista.

Historian tutkimuksessa järkevän ja tutkimusta ja tulkintaa tukevan ja sen kanssa keskustelevan kontekstin rakentaminen on vähän samassa asemassa kuin teoreettinen viitekehys esimerkiksi yhteiskuntatieteissä. Historiassa varsinaista teoriaosaa ei välttämättä ole, vaan sen korvaa taustoitus, tutkittavan teeman nivominen aikaansa ja sen liittäminen tiettyyn ilmiöverkostoon. Kontekstin avulla tutkittavaa ilmiötä tulkitaan ja tarkastellaan.

Juuri tämä kontekstointi oli ongelmana minun työssäni. Olin jossain vaiheessa prosessia huomannut, ettei näkökulmani oikein istunut aineiston ja sen tulkinnan kanssa yhteen. En siis pystynyt tulkitsemaan aineistoa siitä näkökulmasta, josta olin suunnitellut sitä tarkastelevani ja johon olin aineiston kuvitellut liittyvän. Ja juuri tähän ongelmaan esitarkastajat sitten puuttuivat. Se oli samalla sekä pettymys että helpotus. Pettymys sikäli, että joutuisin rakentamaan yhden luvun uudelleen, tosin jo olemassa olevaa tekstiä muokkaamalla ja tiivistämällä, mutta myös osin uutta tutkimuskirjallisuutta kahlaamalla. Helpotus se oli sikäli, että olin itsekin huomannut, ettei luku istunut muuhun kokonaisuuteen eikä siitä löytynyt niin sanotusti punaista lankaa. Historian proffa kuvasi tekstiäni pakkopullamaiseksi ja sitä sen kirjoittaminen oli ollutkin!

Nyt olen muuttanut näkökulmaani ja se tuntuu oikealta. Ärsyttää vain, etten ollut aiemmin tajunnut ryhtyä radikaaleihin näkökulmanmuokkauspuuhiin. Omituista, miten pienehkö suunnanmuutos tuntuu nyt istuvan niin hyvin kokonaisuuteen ja tukee tulkintaa. Ärsyttää myös se, että tämä suunnanmuutos ja toinen näkökulma olivat olemassa ja nähtävissä omassa tekstissäni, en vain pystynyt näkemään niitä!

Välillä on olo, että haluan vain raapaista gradun kasaan mitenkuten ja jättää sen pois mielestäni, tuli arvosanaksi mikä tahansa. Toisaalta tiedän etten pysty jättämään mitään raapaisua, vaan haluan tehdä asiat niin hyvin kuin pystyn, urheilukielellä tehdä parhaani ja katsoa mihin se riittää. Mutta silti, turhauttaa.