Graduturhautuminen

20140414_083439.jpg

Sain kaksi viikkoa sitten palautetta gradukäsikirjoituksen esitarkastusversiosta, eikä se ollut varsinaisesti sitä mitä olisin toivonut. Silti palaute oli sitä mitä oli odotettavissa ja mitä olin itsekin miettinyt työtä tehdessäni, mutta siitä huolimatta olin kuvitellut pääseväni muutamilla suhteellisen helpoilla korjauksilla ja gradu odottaisi nyt tarkastajien pöydillä lukemista.

Historian tutkimuksessa järkevän ja tutkimusta ja tulkintaa tukevan ja sen kanssa keskustelevan kontekstin rakentaminen on vähän samassa asemassa kuin teoreettinen viitekehys esimerkiksi yhteiskuntatieteissä. Historiassa varsinaista teoriaosaa ei välttämättä ole, vaan sen korvaa taustoitus, tutkittavan teeman nivominen aikaansa ja sen liittäminen tiettyyn ilmiöverkostoon. Kontekstin avulla tutkittavaa ilmiötä tulkitaan ja tarkastellaan.

Juuri tämä kontekstointi oli ongelmana minun työssäni. Olin jossain vaiheessa prosessia huomannut, ettei näkökulmani oikein istunut aineiston ja sen tulkinnan kanssa yhteen. En siis pystynyt tulkitsemaan aineistoa siitä näkökulmasta, josta olin suunnitellut sitä tarkastelevani ja johon olin aineiston kuvitellut liittyvän. Ja juuri tähän ongelmaan esitarkastajat sitten puuttuivat. Se oli samalla sekä pettymys että helpotus. Pettymys sikäli, että joutuisin rakentamaan yhden luvun uudelleen, tosin jo olemassa olevaa tekstiä muokkaamalla ja tiivistämällä, mutta myös osin uutta tutkimuskirjallisuutta kahlaamalla. Helpotus se oli sikäli, että olin itsekin huomannut, ettei luku istunut muuhun kokonaisuuteen eikä siitä löytynyt niin sanotusti punaista lankaa. Historian proffa kuvasi tekstiäni pakkopullamaiseksi ja sitä sen kirjoittaminen oli ollutkin!

Nyt olen muuttanut näkökulmaani ja se tuntuu oikealta. Ärsyttää vain, etten ollut aiemmin tajunnut ryhtyä radikaaleihin näkökulmanmuokkauspuuhiin. Omituista, miten pienehkö suunnanmuutos tuntuu nyt istuvan niin hyvin kokonaisuuteen ja tukee tulkintaa. Ärsyttää myös se, että tämä suunnanmuutos ja toinen näkökulma olivat olemassa ja nähtävissä omassa tekstissäni, en vain pystynyt näkemään niitä!

Välillä on olo, että haluan vain raapaista gradun kasaan mitenkuten ja jättää sen pois mielestäni, tuli arvosanaksi mikä tahansa. Toisaalta tiedän etten pysty jättämään mitään raapaisua, vaan haluan tehdä asiat niin hyvin kuin pystyn, urheilukielellä tehdä parhaani ja katsoa mihin se riittää. Mutta silti, turhauttaa.

Suhteet Oma elämä Opiskelu

Uutuuskirjatorni

20140411_094035.jpg

Tämä on kirjastossa se hylly, jonka lähes poikkeuksetta käyn katsomassa ensimmäiseksi. Hyvinkäällä on käytössä neljän päivän pikalaina, mutta uutuuksia saa käsiinsä suhteellisen nopeasti ilman kirkuvan punaista tarraa tai varausjonossa odottelua. Tämän tornin ansiosta omalla luettujen listallakin on pääsääntöisesti 2010-luvulla ilmestyneitä kirjoja. 

Muutenkin kirjasto on yksi lempipaikoistani, on kaupunki sitten mikä hyvänsä. Koska en enää asu yliopistokaupungissa, käytän kaupunginkirjastoa paljon myös opiskeluun: luen tenttiin, etsin tutkimuskirjallisuutta, tarkastan lähdeviitteitä. Tai sitten haahuilen.

Kirjastot tuntuvat muutenkin olevan nykyisin melkeinpä ainoita kodin ulkopuolisia julkisia olohuoneita, jonne voi mennä tapaamaan kavereita, lukemaan lehtiä, surffailemaan netissä, kuuntelemaan kirjailijavieraita, katselemaan taidenäyttelyitä, etsimään tietoa Wikipedian rinnalle, kuluttamaan aikaa. Monesta kirjastosta saa vuokrata erilaisia liikuntavälineitä eikä kirjastossa tarvitse ostaa mitään. Sieltä ei kukaan tule ajamaan pois, paitsi jos käyttäytyy todella häiritsevästi tai kun ovet menevät illalla lukkoon.

Sitä paitsi jotkut kirjastonhoitajista ovat oikeita käveleviä tietosanakirjoja. Mutta kilttejä ja harmaita hiirulaisia he eivät välttämättä ole. Naarmu cd-levyssä, maksamattomat sakkomaksut, repeytyneet kirjansivut tai kahvitahrat voivat aiheuttaa joskus suunnatonta paheksuntaa ja sen ennakointina epätoivoisia korjaus- tai puhdistusyrityksiä kotona. 

Suhteet Oma elämä Kirjat