Keskellä graduhuisketta päätin käydä visiitillä naapurikaupungissa Riihimäellä Suomen lasimuseossa. Siellä on perusnäyttelyn ja lasihistorian esittelyn lisäksi ranskalaisen Charles Schneiderin 1900-luvun alun art deco -lasia sekä ruotsalaisen Ulla Forsellin taidelasia. Museossa sai kuvata, mutta toive oli että vain omaan käyttöön. Kuvat siis pysyvät suureksi harmiksi omalla tietokoneella, vaikka muistikortille tallentui kaikenlaista värikästä ja kaunista.

Suurin syy käyntiin oli se, että museossa on kaksoiskappale Barcelonan maailmannäyttelyssä 1929 olleesta ja Barcelonan kaupungille lahjaksi annetusta Barcelona-pokaalista, suuresta Henry Ericssonin suunnittelemasta lasimaljasta. Koska tutkin gradussani Suomen osastoa kyseisessä näyttelyssä, esine on tärkeä osa aineistoani. Sitä sitten tuijottelin, kuvailin ja tein muistiinpanoja maljaan kaiverretuista kuvista ja symboleista.

Mielenkiintoinen rinnastus syntyi kyllä Schneiderin värikkään lasin sekä kirkkaan Barcelona-pokaalin ja muun suomalaisen 1900-luvun alun lasin välille. Suomessa lasitaide oli 1920-luvulla käytännössä ruotsalaisen lasin jäljittelyä ja tekniikkana oli pääosin kuvien ja kuvioiden kaivertaminen kirkkaalle lasille. Ranskalainen ja suomalainen lasi erosivat siis toisistaan samalla aikakaudella kuin yö ja päivä. Ranskalaisen art deco -lasin kautta syntyi hyvin voimakkaasti mielikuva ”iloisesta 20-luvusta”, lasien kilinästä, shampanjan virtaamisesta (ei tosin Suomessa), jazzista, muodista, ylipäänsä sotien välisestä vapautumisen ilmapiiristä.