Päiväkoti: mitä suurempi, sitä parempi?
Joskus, tosi usein oikeastaan, tuntuu ettei tässä maailmassa ole mitään järkeä.
Kotikaupungissani ollaan tekemässä uusia linjauksia esimerkiksi päivähoitopalveluihin. Perhepäivähoitajia ei kuulemma ole rahaa kouluttaa juuri nyt (tai ehkä ei koskaan), ja nykyisetkään eivät saa enää kunnalta rahaa tiettyihin ylläpitokuluihin, esimerkiksi lasten askarteluvälineisiin. Alueellisessa sanomalehdessä haetaan kuitenkin päiväkoteihin koko ajan lisää lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia, koska ennakoidaan a. kotihoidontuen muutosten aiheuttamaa lapsimäärän kasvua hoitopaikoissa ja b. uuden päivähoitolain vaikutusta ryhmäkokoihin ja siten aikuisten lisääntyneeseen tarpeeseen ryhmien määrän lisääntyessä. Entä perhepäivähoitajat sitten? Eivätkö he ole osaltaan helpottamassa tätä valtavaa lapsisumaa, joka kohta vyöryy päivähoitoon? Näin voisi kuvitella, mutta uusia perhepäivähoitajiahan ei enää kouluteta ja vanhojenkin työtä hankaloitetaan aika tavalla. (Kuka muu muuten kustantaa työpaikalleen työskentelyvälineitä, jotka työnantajan pitäisi kaiken järjen mukaan maksaa?)
Kaupunki aikoo linjata myös, että päiväkotien eskariryhmät siirtyvät koulujen yhteyteen. Samalla halutaan luopua 1-2-ryhmäisistä päiväkodeista ja siirtää nämä ryhmät isompiin yksiköihin. Joten jos päiväkodissa on ennestään alle kolmevuotiaiden, yli kolmevuotiaiden ja eskarilaisten ryhmät, eskarilaisten siirtyessä kouluun myös kaksi muuta ryhmää siirretään jonnekin muualle, koska päivähoitoyksikkö olisi 2-ryhmäisenä liian pieni. Tämä koskee siten erityisesti haja-asutusalueella olevia päiväkoteja.
No, ei tässä kaikki. Pieniä kyläkouluja uhkaa myös sulkeminen liian pieninä yksiköinä. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että jos koulu on liian pieni, sen yhteyteen kaavailtu eskariryhmä siirtyy koululaisten mukana kaupunkialueelle johonkin suureen kouluun ja myös jäljelle jäävät kaksi päiväkotiryhmää siirtyvät johonkin isoon päivähoitoyksikköön. Loppujen lopuksi haja-asutusalueella ei ole enää päiväkotia eikä koulua, ja lapset kuskataan joko vanhempien autoilla tai koulutakseilla kaupunkiin päivähoitoon tai kouluun. Eikä sekään varsinaisesti ilmaista ole, ei rahalla, ajalla eikä vaivalla mitattuna.
Samalla, kun kouluja ja päiväkoteja suljetaan, perhepäivähoidosta siirtyy lapsia päiväkoteihin. Koska perhepäivähoitajia ei enää kouluteta, määrä vähenee eläköitymisen, alanvaihdon tai päiväkotiin siirtymisen/siirtämisen seurauksena.
Onko tässä mitään järkeä?
Eräs kaupungin edustaja oli perustellut pienen koulun lakkauttamista sillä, että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan, mikäli jotkut saavat käydä pientä ja kodinomaisesta koulua ja toiset joutuvat käymään suurta koulua. Siis anteeksi mitä? Ratkaisu on siis se, että kaikki kunnan lapset laitetaan jättikouluihin taistelemaan joka päivä paikastaan? Kouluun, jonka muodostaa niin suuri yhteisö, etteivät he eivätkä koulussa työskentelevät aikuiset voi mitenkään sitä sosiaalisesti hallita? Kukaan ei voi tuntea kaikkia oppilaita, joten tietynlaista sosiaalista kontrollia ja turvaa on mahdotonta ylläpitää. Kukaan ei huomaa, jos joku jää jatkuvasti ryhmän ulkopuolelle tai joutuu muuten kiusatuksi. Onko se tasa-arvoista kohtelua, että alakoululaisten (tai jopa eskarilaisten ja sitä pienempien) päivät alkavat ja päättyvät taksimatkoihin, vaikka heillä aiemmin oli kyläkoulu kävely- tai pyöräilymatkan päässä?
Päiväkotien ryhmäkoosta puhutaan paljon, mutta entäs päiväkotien ja koulujen koot? Onko 500 alakoululaisen koulu riittävän suuri? Onko siellä hyvä olla? Turvallista? Saako siellä aikuisilta riittävästi tukea ja huomiota, vai joutuuko joka päivä taistelemaan omasta paikastaan, tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi, pelkäämään? Lapsi aloitti päiväkotitaipaleensa hieman yli sadan lapsen päiväkodissa (ryhmiä oli viisi), jossa aikuiset tunsivat jokaisen lapsen nimeltä, myös ne lapset, jotka eivät olleet omassa ryhmässä. Voiko aikuinen muistaa kaikkien reilusti yli sadan tai lähemmäs kahdensadan lapsen nimet? Jos ei muista, onko se ok?
Suututtaa ihan todella paljon. Eivätkö ihmiset ole enää muuta kuin numeroita ja kulueriä, joita voi liikutella sen mukaan, mikä paperilla näyttää parhaalta? ”Tuolla on liian vähän oppilasmateriaalia, naps, suljetaan koulu ja siirretään kaikki viidentoista kilometrin päässä olevaan kouluun.” (Jonne sitten tilanpuutteen vuoksi rakennetaan lisäsiipi tai -rakennus tai jokin väliaikainen parakki, joka muuttuu pysyväksi.) Olen toitottanut miehelle jo pari vuotta sitä, että tässä maassa tarvittaisiin jokaisella poliittisen päättämisen tasolla perusteellinen keskustelu siitä, mikä on ihmisarvoista ja inhimillistä elämää ja miten se suhteutuu jatkuvaan säästämiseen ja leikkaamiseen. Kenelläkään ei tunnu olevan siihen mitään kiinnostusta ja tarvetta, kaikki ovat vain kiinnostuneita joistain luottoluokituksista ja kestävyysvajeista.
Minun mielestäni kenenkään paikka ei ole olla päivittäin missään broileritarhassa satojen ihmisten kanssa, ei aikuisten eikä lasten. (Eikä muuten broilerien. Mutta se onkin sitten toinen juttu se.)
PS. Tämä tapahtuu muuten Hyvinkäällä. Eipä se taida sen kummempaa olla muuallakaan. Metro-lehdessä esimerkiksi ylpeiltiin tänään sillä, että Espooseen aiotaan rakentaa päiväkotia, jonne mahtuu suurimmillaan yli 180 lasta. Jipii.