Palikka-arkkitehtuuria
Miksen asu jossakin noiden alla olevan kuvan ihanien ikkunaluukkujen takana olevassa asunnossa? Mitä sitten jos olisi vähän kulunutta tai nuhjuista ja talvella puhaltaisi ikkunanraoista kylmää ilmaa? Olisi ihanaa, kun aamulla verhot ja ikkunaluukut avattuaan näkisi tällaisen maiseman.
Kuva otettu kirjasta: Virginie Besancon: Aurinkokeittiöni. Karisto Oy.
Mutta voi tätä rumaa kaupunkia ja ylipäätään kaikkea nykypäivän rumaa, tylsää ja persoonatonta suomalaista rakentamista! Ei sillä, etteikö muissakin maissa olisi rumuutta ja kamalanvärisiä laatikkorakennuksia, mutta onko niitä pakko rakentaa? Eikö muka uskalleta tai haluta rakentaa jotain viihtyisää, kaunista ja inspiroivaa?
Alla olevassa kuvassa vasemmalla on kotikaupunkiini pari vuotta sitten rakennettu kauppakeskus Willa. Paikalla oli aiemmin vanha postitalo, vihreä nurmialue, jossa kasvoi suuria ja vanhoja puita, 70-luvun virastotalo ja aukio, jossa oli muutama suihkulähde. No, kyllä kaupunkia saa ja pitääkin uudistaa, mutta että ihan tällä tavalla? Nyt paikalla on korttelinkokoinen ällöttävänvärinen laatikkohässäkkä. En tiedä, kuka ja ketkä tätä ovat pitäneet sopivana ja tyylikkäänä ratkaisuna juuri tälle paikalle kaupungin keskustassa, mutta tässä tämä nyt sitten on. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kauppakeskuksen päälle on rakennettu vielä pari kerrostaloakin. Onhan se tietysti näppärää, kun voi kipaista ostamassa kanamunat tai vehnäjauhot hissillä alakerran hypersupermarketista ilman, että tarvitsee liata kenkiään. Kätevää, mutta ei erityisen tyylikästä.
Nämä laatikot laatikoiden päällä ympäröitynä laajoilla asfalttiaukioilla tuntuvat olevan nyt muotia. Hämeenlinnaan rakennetaan moottoritien päälle vastaavankaltaista laatikkokauppakeskusta ja Tampereelle on noussut valtava legopalikan näköinen tornihotelli vanhojen makasiinirakennusten viereen (ja osittain kai paikallekin). Tampereen jättiläispalikka näyttää jollakin tavalla ehkä mahdollisesti jopa tyylikkäältä, jos sitä yrittää hieman kutistaa omissa silmissään ja mielessään, mutta Hyvinkään ja Hämeenlinnan laatikot ovat kuin jättimäisiä varastorakennuksia tai aaltopeltinavetoita, joita on vähän monimutkaistettu ja suurennettu.
En itse pidä Tampereen palikasta yhtään. Se näkyy joka puolelta ja hallitsee kaupunkikuvaa yksinäisenä törröttävänä tornina. Mutta kunhan tamperelaiset saavat rakennettua kannen rautatien päälle, monitoimihallin ja Liebeskindin suunnitelmista muokatut pilvenpiirtäjät, ei tämä tornikaan enää hypi niin pahasti silmille.
En oikein tiedä, mikä minua vaivaa, mutta olen jotenkin yliherkistynyt visuaalisille ärsykkeille. Rumuus ja roskat ahdistavat. Eivät siis ärsytä tai ota päähän, vaan ahdistavat. Rumuus ei inspiroi, vaan lannistaa. Tämä kotikaupunkini kauppakeskuskin käyttää jotain ihmeellistä käänteisyyden logiikkaa. Se on torjuva, mutta samalla vetää puoleensa. Ihan kuin se rumuudellaan pakottaisi ihmiset tulemaan sisäänsä, että välttyy näkemästä sen ulkokuorta. Siellä sitä sitten raahustaa pitkiä ja leveitä käytäviä pitkin ja huomioi tyhjiksi jääneet liiketilat.
Kauppakeskukset eivät rohkaise ihmisiä yhteisöllisyyteen tai kaupunkitilan haltuun ottamiseen. Sisältä häviävät penkit, koska kukaan ei halua nuorisolaumoja sinne vetelehtimään, sotkemaan ja metelöimään, kahvilla ei voi istua ellei osta jotakin eikä vaate- tai kirjakauppoihinkaan viitsi mennä huvikseen ja rahattomana sovittelemaan tai lueskelemaan. Kaupat ja kahvilat ovat niitä samoja ketjuliikkeitä, joita on jokaisessa kaupungissa ja ostoskeskuksessa. Pikkuliikkeillä ei ole varaa maksaa kauppakeskuksessa olevien liiketilojen vuokria ja muu keskusta näivettyy, kun kaikki käyvät vain Willassa.
Kannattaa muuten huomioida alakuvassa taustalla näkyvät kolme kerrostaloa. Niiden parvekkeilta voi huudella jutella vastakkaisen talon parvekkeille ja katsella millaista ruokaa naapuritalossa valmistetaan tai millaiset verkkarit naapuri pistää jalkaansa suihkun jälkeen. Suunnittelijan paperilla hyvältä näyttäneet harmaat lasiset parvekekaiteetkin esittelevät rautatieasemalle asti asukkaidensa rottinkikalusteet, parvekevaunut, kukkamultapussit, tuhkakupit, pyykinkuivaustelineet.
Viime kesänä Hyvinkää pyrki tekemään pientä kasvojenkohotusta asuntomessujen takia, mutta loppujen lopuksi aika vähiin pysyvät ratkaisut jäivät. Ylläolevassa kuvassa vasemmalla lumen keskellä oleva omituinen punaruskea kivimakkara on muuten suihkulähde, jota tehtiin pressujen koko se aika, jolloin asuntomessut olivat. Saattaa olla, että siinä oli vettä muutaman viikon ajan.
Hyvinkää ei ole mitenkään eriskummallisen ruma (keskikokoinen) suomalaiskaupunki. Tällaista samaa rumuutta ja tylsyyttä on joka paikassa. Kauniitakin asioita, rakennuksia ja puistoja löytyy kyllä, mutta jostain kumman syystä keskeisille paikoille rakennetaan näitä kummallisia laatikoita ja asfaltoituja toreja, joissa on ehkä kerran kahdessa kuukaudessa jotain toimintaa. Hyvinkäällä kauneutta on minusta kaupungin mataluus, jota kovasti yritetään nyt muuttaa uudella kaupunkikuvan suunnittelulla. Kaunista on kaupungin puistomaisuus ja vanhat omakotitaloalueet rintamamiestaloineen ja vanhoine kauniine puutarhoineen. Keskustan slummiuttaminen vieri viereen rakennettuine kerrostaloineen ei ole kaunista, inspiroivaa tai luovaa. Se on ankeaa.