Paljasjalkainen kuningatar

Jos haluaa lukea a. paksuja, b. historiallisia, c. Espanjaan sijoittuvia ja d. vähemmistökulttuureihin liittyviä kirjoja, joihin voi e. uppoutua ja joissa saa f. jännittää päähenkilöiden kohtaloita, kannattaa tutustua Ildefonso Falconesin kolmeen romaaniin Meren katedraaliin, Fatiman käteen ja tähän uusimpaan Paljasjalkaiseen kuningattareen.

Paljasjalkainen kuningatar sijoittuu 1700-luvun puoliväliin noin viiden vuoden ajalle. Keskeisinä henkilöinä ovat Kuubasta tullut vapautettu orja ja Espanjan mustalainen, molemmat naisia. Falconesin romaaneissa päähenkilöinä onkin usein varsin omapäisiä ja toiminnallisia naisia, jotka joutuvat aikansa ja miesten riepottamiksi, mutta jotka silti säilyttävät tietyn hallinnan omassa elämässään. Falcones ei päästä henkilöitään helpolla ja se onkin lukijan kannalta sekä onni että vahinko. Siinä mielessä onni, että tapahtumat kantavat usean sadan sivun verran ja vahinko siinä mielessä, että henkilöihin samastumisen kautta heidän kärsimyksensä joutuu itsekin elämään.

Suomessa romaneja on ollut noin 1500-luvulta lähtien ja he ovat joutuneet jos jonkinlaisten virallisten ja epävirallisten toimien ja säädösten kohteeksi. Lapsia on otettu huostaan ja siirretty lastenkotiin ja aikuisia on viety pakkotyölaitoksille. Romanien suhdetta omaan kulttuuriinsa ja tapoihinsa on yritetty saada katkeamaan myös esimerkiksi koulutuksen ja asumisen kautta. Nykyisin Suomen romanit elävät enemmän tai vähemmän omien tapojensa mukaisesti valtakulttuurin sisällä tai osana ja esimerkiksi kiertävä elämäntapa on Suomessa kaiketi loppunut. 

Minua kiinnostavat yleensä ja Falconesin kirjassa valtakulttuurin ja vähemmistökulttuurin suhde ja valtasuhde toisiinsa. Paljasjalkaisessa kuningattaressa erityisen kiinnostavaa on kahden vähemmistökulttuurin suhde toisiinsa ja erot suhteessa valtakulttuuriin. Kuubalaiseen orjaan ja Espanjan mustalaisiin ei suhtauduta samalla tavalla eivätkä mustalaiset juurikaan tunnista kuubalaisessa orjassa toista vähemmistöä, vaan itsensä alapuolella olevan heikomman yksilön, johon voi käyttää valtaa tai jonka voi sulkea ulkopuolelle.

Meren katedraalin lainasin muuten muutama vuosi sitten eräänlaisen väsytystaistelun jälkeen. Olin jatkuvasti törmännyt siihen tamperelaisissa kirjastoissa, ottanut käteeni ja lukenut takakannen ja todennut ainiin, tämähän on tämä. Takakannen perusteella kirja ei hirvittävästi houkutellut, kuten ei myöskään sen sivumäärä, mutta lopulta otin sen kuitenkin mukaani – ja kirja koukutti heti ensimmäisistä lauseista lähtien. Fatiman käsi ja Paljasjalkainen kuningatar eivät minusta yllä ihan samaan kuin Meren katedraali, mutta ajatuksia herättäviä ja viihdyttäviä kirjoja nekin ovat.