Piilossa – paljaana Hyvinkään taidemuseossa

”Taidemaalari Carita Maury kutsui taiteilijaystävänsä, kuvataiteilijat Marja Malin, Pia Staffin ja Maria Wolframin pohtimaan yhteistä näyttelyideaa, jonka punaisena lankana kulkisi ihmisenä oleminen naisnäkökulmasta katsottuna. Carita Maury halusi koota yhteen moniäänisen tekijäjoukon käsittelemään niitä piilotekijöitä, jotka ovat kätkeytyneenä meissä kaikissa ja erityisesti naisena olemisessa. Mitä paljastamme itsestämme, mitä jätämme paljastamatta ja miksi?” (Näyttelyn infolehtinen)

Nopeasti, nopeasti Hyvinkään taidemuseoon katsomaan Piilossa – Paljaana -näyttely! Se on nimittäin isänpäivänä viimeistä päivää auki ja todellakin suosittelen menemään (vaikka sen jonkun miespuolisen läheisen kanssa, oli se sitten oma tai lasten isä tai joku muu tärkeä miesihminen elämässä).

Vaikka tekijöinä on neljä naista ja näkökulmana maailmassa olemiseen ja elämiseen muodostuu naisen kautta, ei tämä pelkkää feminiinisyyttä tihkuva näyttely ole. Niin monet asiat ovat kuitenkin yhteisiä sekä miehille että naisille ja sitä paitsi ei kaikki elämä ole tietyssä sukupuolessa elämistä. (Huvittavaa on ollut muuten se, että paikallislehdessä on kirjoitettu siitä, uskaltaako lapset viedä katsomaan näyttelyä. Kai se nimi sitten viittaa joidenkin mielessä johonkin ruumiilliseen piiloutumiseen tai paljastamiseen. Kyllä, lapset uskaltaa viedä näyttelyyn. Paitsi jos arastelee taidemuseon omasta kokoelmasta näytteille asetettuja Yrjö Saarisen alastonmaalauksia, jotka on sijoitettu museon perimmäisiin huoneisiin hiukan erilleen varsinaisesta näyttelystä.)

Kokonaiskuva on vaaleanpunainen, lila ja pastellinen, mutta kun katsoo teoksia lähempää ja syventyen, löytyy sieltä viestejä, tunnelmia, ajatuksia ja kokemuksia, jotka eivät ole vaaleanpunaista ja söpöä, vaan myös rosoista, rumaa, uhkaavaa, ahdistavaa. Keinot niiden esittämiseen ovat osin hyvin hienovaraisia vihjeitä ja eräällä tavalla verhottu pehmeisiin väreihin, ja siksi suosittelen pitämään aistit auki ja herkkinä.

Mutta mitä me peitämme ja paljastamme?

Minulle useiden teosten kautta välittyi tunne siitä, että teoksen tekijä halusi tuoda ilmi ja kuvallisessa muodossa esille sen, mitä on vaikea pukea sanoiksi tai mahdoton nähdä: Puheiden verkostot, ajatukset, unelmat, luovuus. Sen, miten ihminen ikään kuin muuttuu pinnan alla, vaikka kuori pysyykin samanlaisena. Sen, miten eri tilanteissa on erilainen samanaikaisesti ja vuorotellen, vaikka ulkopuolelle näyttäytyykin aivan samalta.

Joistain töistä heräsi kysymys siitä, millaisena näkee itsensä suhteessa ulkoiseen maailmaan. Peili ei usein näytä sitä, mikä minä todella olen, vaan ajatukseni minusta, heijastuksen siitä, mikä tunnen olevani ja haluaisin olla, millaiseksi koen itseni. Joskus näytän peilissä kamalalta ja rumalta vaikka toisen silmissä olen ihana. Joskus näytän peilissä ihanalta ja kauniilta vaikka tunnen itseni inhottavaksi ja vääränlaiseksi.

Jos ihmisen sisäisellä minällä on erilaisia rooleja ja sisäisiä ilmiasuja, on myös keholla sellaisia. Se on konkreettinen ruumis ja kun naisesta puhutaan, se on myös mahdollinen uuden elämän mahdollistaja. Keho voi olla myös eräänlainen puku, joka on ulkoinen kuori kaikelle sille, mikä sisällä on. Se on siten jotain erillistä, jotain jonka voi vaihtaa, jotain joka ei ole ihan itseen kuuluvaa. Keho voi olla myös sisäisen luovuuden ja tunteiden, ajatusten ja ideoiden lähde ja toteuttaja, jolloin se on kiinteästi yhteydessä sisäiseen minään ja sen maailmaan.

Jos naista sukupuolena ajattelee hyvin kapeassa ja patriarkaalisessa näkökulmassa, sen voi tiivistää erään teoksen tavoin rinnoiksi, munasoluiksi ja suojeleviksi siiviksi. Naisen perimmäinen tehtävä on siis tuottaa uutta elämää, suojella ja ruokkia sitä. Sen esille tuominen tilateoksena on aika hätkähdyttävää: tähänkö minut voidaan sukupuoleni kautta tiivistää? Tässäkö minun perimmäinen tarkoitukseni on?

Yhteen teokseen ihastuin ihan täysin. Siinä kuvattiin sitä, kuinka elämä on toisinaan luistelua hyvin, hyvin ohuella jäällä. Teetpä niin tai näin, aina on riski epäonnistua ja pudota hyiseen veteen. Aina on niitä, jotka kieltävät tai varoittavat tekemästä tai sanomasta jotakin, pukeutumasta tai käyttäytymästä jollakin tavalla. Et saa tehdä näin, jos haluat olla noin. Jos teet näin, et onnistu kuitenkaan. Parempi olisi että tekisit noin niin saisit näin. Mutta jos ei uskalla, ei voi koskaan päästä vastarannalle, johonkin uuteen, erilaiseen tai kasvaa ihmisenä, pystyä luottamaan taas hiukan omaan vahvuuteensa ja siihen, että jää voi kantaa.