Säkenöimisestä

Ovatko oman elämän säkenöivät hetket niitä, jotka tajuaa tapahtumahetkellä säkenöiviksi vai niitä, jotka itse tekee säkenöiviksi jälkeenpäin? Vähän sama on historiaa tutkiessa: tajuavatko menneisyyden ihmiset elävänsä historiallisia (muutos)hetkiä vai elävätkö he vain elämäänsä niillä tiedoilla mitä heillä silloin on ja tajuavat vasta myöhemmin eläneensä jotain muutoksellista ja merkityksellistä aikakautta?

Mitkä ovat minun elämäni säkenöivät hetket? Ovatko ne suuria ja mullistavia, kuten lapsen saaminen tai tieto opiskelupaikasta? Muutto kaupungista toiseen tai ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa? Vai pieniä ja lyhyitä, jotka ovat nopeasti ohi, hymyjä tai katseita, sanoja tai lauseita, jotka jäävät elämään ja muistiin?

Muuttuuko mikään yhdessä yössä tai yhdessä hetkessä? Voiko ihminen kääntyä ylösalaisin, itsensä vastakohdaksi muutamassa tunnissa tai edes päivässä vai ovatko muutosprosessit hitaita, päiviä, viikkoja ja kuukausia, jopa vuosia, jotka hiovat ihmisestä sen mikä hän kulloisenakin hetkenä on ja parastaikaakin hioutumassa ja muuttumassa?

Onko säkenöivä hetki positiivinen vai negatiivinen ja sisältyykö siihen muutos? Omat hetkeni eivät kaikki ole niin mukavia ja positiivisia. Ne ovat myös mustia ja synkkiä, virheitä ja epäonnistumisia, jotka heijastuvat elämääni vieläkin. Ihmisiä, joita kaipaan rikki menneen ihmissuhteen jälkeen, tai sanoja, joita olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa ennen kuin ne päästää suustaan. Syytöksiä, jotka ovat liian raskaita itse kantaa ja jotka on helpompi kääntää jotakuta toista kohti. Jos säkenöivällä ajattelee sädehtivää ja siten loisteliasta, nämä hetket eivät ole sitä. Jos säkenöivällä ajattelee sykkivää, elävää ja rimpuilevaa, nämä hetket ovat sitä.

Katja Kallion Säkenöiviin hetkiin liittyi muutos. Ihmiset paljastivat ja päästivät itsestään ulos jotakin, joka sai toisen ihmisen reagoimaan peruuttamattomalla tavalla. Minunkin säkenöivät hetkeni ovat osittain niitä. Ne ovat myös niitä positiivisia, elämää hyvällä tavalla mullistavia ja muokkaavia asioita, joita en antaisi mistään hinnasta pois. Ja sitten on vielä niitä pienen pieniä timantteja, niitä muutamia sekunteja, jotka nousevat aika ajoin jostakin syvältä, valaisevat hetken ja painuvat taas piiloon.