Se, minkä taakseen jättää

… saa sinne myös jäädä.

Iso pala sydämestä jäi Kuubaan, mutta tuntuu että aukon täytti jokin muu. Jokin, joka kuiskuttelee nyt kulman takaa, ilmoittelee hiljaa itsestään. Matka ei ollut vain lomamatka eksoottiseen maahan, vaan matka minuun itseeni monellakin tavalla. Etukäteen olin kuullut tarinoita voimakkaista tunteista, joita kuumuus, tanssituntien paljous ja vaikeus, vieraat tavat ja vieraat ihmiset ympärillä voivat aiheuttaa. Aluksi oli vaikea päästää irti kontrollista ja hallinnan tarpeesta, joka paritanssissa ei kuulu naiselle. Se ei vain siihen kuulu. Oli vaikea hyväksyä se, että vaikka muualla elämässä minä päätän itse, mihin menen ja mitä teen, on tanssiessa pakko kuunnella miestä ja mennä sinne, minne hän haluaa minun menevän. En minä täysin siitä päässyt irti, mutta loppumatkasta tunsin pehmenneeni jossain määrin ja samalla tanssi muuttui selkeästi selviytymisestä enemmän nautinnoksi.

Se, minkä tunsin elämästä puuttuneen jo kauan, on ilo. On pysähdyttävää huomata, että on käytännössä koko elämänsä ajan enemmän ja vähemmän suorittanut asioita, suunnitellut, listannut ja vetänyt yli, toisin sanoen pyrkinyt hallitsemaan omaa elämäänsä.

Ihan kuin elämää voisi hallita.

Kontrollin tarpeeseen liittyy myös kurjuuden maksimointi, se, ettei menneistä vastoinkäymisistä osaa päästää irti. Sitä jää helposti vellomaan ja analysoimaan kokemiaan vääryyksiä, jauhaa samoja asioita ihmisten kanssa, menee terapiaan ja vajoaa johonkin mustaan veteen, kaipaa oikeudenmukaisuutta jota vain pienellä todennäköisyydellä saa. Kurjuuden maksimoinnin kainalossa on myös suomalaiseen kulttuuriin vahvasti liittyvä häpeän tunne. Häpeä siitä, ettei osaa, että on sanonut tai tehnyt jotain väärää tai huvittavaa vaikka tarkoitti sen toisin. Häpeä siitä, että kokee olevansa vääränlainen, väärän kokoinen tai näköinen, nauraa väärille asioille tai kiukustuu asioista jotka pitäisi ohittaa olankohautuksella. Häpeä siitä, että kuvittelee jonkun mallin, johon itseään vertaa ja jonka vertaiseksi ei koskaan pysty nousemaan.

Minä haluan päästää irti häpeästä ja kurjuuden maksimoinnista.

Olen tehnyt valintoja, jotka ovat johtaneet minut tähän missä nyt olen. Ne eivät ehkä jälkeenpäin näytä hirvittävän järkeviltä, mutta ne ovat minun valintojani. Minä tein ne tietyssä elämäntilanteessa uskoen, että ne ovat oikeita. Minä en saa pyyhittyä menneestä mitään pois, mutta minä voin olla ylpeä kaikesta tekemästäni.

Ja tässä tullaan toiseen asiaan, jota haluan oppia tekemään. Olemaan ylpeä itsestäni ja kaikesta siitä, mitä olen tehnyt ja mitä nyt teen. Vähemmän häpeää. Irti kurjuuden maksimoinnista. Ylpeyttä itsestä ja armoa myös. Itseään täytyy kohdella kuten parasta ystävää ja rakkainta ihmistä, ei ankaruudella vaan lempeydellä. Ihailullakin, ja etenkin kunnioituksella.

Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Joskus täytyy elää kiemuraisia vaiheita huomatakseen, mikä on tärkeää.

Elämä on nyt.