Silpputyö ja työn kannattavuus, osa II

Silpputyö kuvaa sanana työn laatua erittäin hyvin. Siinä saattaa olla kuitenkin negatiivinen perusvire, joka liittyy myös itse työhön ja erityisesti työsuhteeseen. Silpputyön rinnakkaisterminä voi pitää pätkätyötä, mutta niissä voi nähdä pienen vivahde-eron.

Edellisessä osassa esittelin lyhyesti kuvitteellisen henkilön A:n, jonka kautta toin esille joitakin silpputyön taloudellisia näkökulmia ja siitä saatujen palkkatulojen yhdistettävyyttä esimerkiksi työmarkkinatukeen ja päivähoitomaksuihin. Nyt ajattelin tarkastella henkilö A:n kautta sitä, miksi silpputyötä kannattaa ylipäätään tehdä vaikka se osin hankaloittaa elämää.

Kuvitteellinen henkilö A hyötyy tekemästään silpputyöstä, lyhytaikaisista ja epäsäännöllisistä opetusalan sijaisuuksista, kaikesta huolimatta taloudellisesti. Vaikka työmarkkinatuki pienenee ja päivähoitomaksu suurenee, tilille jää kuitenkin hiukan enemmän rahaa kuin jos hän ei tekisi töitä lainkaan. Koska työtunneista maksetaan kohtalaisen reilua palkkaa, voi muutaman päivän sijaisuuden tekemällä saada useamman sadan euron kuvitteellisen setelin kuussa tililleen. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että palkkatulo ja työmarkkinatuki kulkevat käsi kädessä: kun palkkatulo kasvaa, työmarkkinatuki pienenee ja päinvastoin palkkatulon pienentyessä työmarkkinatuki nousee.

Työyhteisö. Kuvitteellisen henkilö A:n mukaan työyhteisö on se, jota hän työttömänä kaipaa eniten. Samanhenkisiä tai ainakin samassa työpaikassa tiettyjä asioita jakavia aikuisia kollegoja, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia, kysellä neuvoja, taivastella maailmanmenoa tai suunnitella pikkujouluja. Työttömänä ympärillä olevaa yhteisöä ei ole, vaan päivät voivat olla hyvinkin yksinäisiä, etenkin kun tutut ja ystävät viettävät päivänsä töissä.

Silpputyössä vakituista työyhteisöä ei kuvitteellisen henkilö A:n tapauksessa ole. Hän tekee sijaisuuksia eri kouluissa ja näkee samaa työyhteisöä sijaistarpeesta riippuen ehkä kerran pari kuukaudessa. Joissakin kouluissa hän käy vain kerran. Vakituisille opettajille hän on taas joku sijainen, joka käy tekemässä tunnin–pari tai päivän–pari ja häipyy sitten jonnekin. Hän on satunnainen naama, jota moikataan ja jonka kanssa kenties vaihdetaan muutama sana, mutta josta ei todennäköisesti koskaan tule työyhteisön pysyvää tai pidempiaikaista jäsentä.

Ulkopuolisuuden tunne on henkilö A:n kaveri opettajainhuoneissa. Missään hän ei ole kokenut torjuvaa ilmapiiriä, mutta ei luonnollisesti myöskään sellaista oloa, että hän kuuluisi joukkoon. Ei tietenkään, eihän hän kuulukaan.

Työkokemus. Omaan koulutukseen suhteutettuna oikeanlainen työkokemus on nykypäivänä kultaakin arvokkaampaa! Hyvä koulutus ei riitä mihinkään, CV:ssä täytyy olla myös oman alan työkokemusta ja mielellään myös suosittelijoita. Silpputyö on arvokasta työkokemusta ja osoittaa mahdolliselle työnantajalle, että hakija on motivoitunut ja jossain määrin kokenut alalla. Silpputyö ei vain oikein riitä. Päivä siellä, toinen täällä ei anna tekijälleen pitkäjänteistä kokemusta jonkin työn tekemisestä. Opettajana henkilö A noudattaa varsinaisen opettajan jättämiä ohjeita, hän ei suunnittele tunteja saati sitten lukukautta, -vuotta tai kursseja. Hän ei myöskään pääse tutustumaan oppilaisiin yhtä tai kahta tuntia kauempaa, eikä siten näe kuin pienen siivun kunkin oppilaan persoonasta.

Mielekkyys. Kuinka moni tykkää viettää viikonlopun kotisohvalla löhöten ja televisiota katsellen? Kuinka moni tykkää tehdä sitä viikon? Entä jos ajanjakson pituutta ei voi etukäteen tietää: kuukauden, puoli vuotta, viisi vuotta?

Kuvitteellinen henkilö A kertoo, ettei häntä arkipäivisin huvita löhötä sohvalla katselemassa televisiota. Miksi ihmeessä ei kun siihen on kerrankin mahdollisuus? Hän on tietoinen siitä, että suuri osa aikuisista ihmisistä on töissä. Henkilö A pitää itseään järkevänä, tunnollisena ja työteliäänä ihmisenä ja hän tuntee taitojensa ja kapasiteettinsa menevän hukkaan sohvalla makaillessa. Siksi hän kirjoittaa, lainaa kirjastosta tietokirjoja, tekee työhakemuksia, viilaa ansioluetteloa – ja tekee silpputyötä. Hän ei halua kuluttaa elämäänsä löhöillen sohvalla, vaan hän haluaa tehdä jotain sellaista, jolla on merkitystä. Hän pitää opettamista sellaisena merkityksellisenä työnä, jota hän haluaa tehdä, ja koska sijaisuuksia on tarjolla, hän tekee niitä. Jos niitä ei ole, hän tekee jotain muuta. Mutta ei löhöä sohvalla.

Hän myös tuntee itsensä merkitykselliseksi tehdessään vaikkapa vain yhden päivän työkeikan. Hän ei ole olemassa vain itselleen ja perheelleen, vaan hän on olemassa myös kodin ulkopuolella. Hän tekee jotain, joka on hyödyksi yhteiskunnalle.

Kosketus todellisuuteen. Neljän seinän sisällä suhde maailmaan vääristyy. Siitä näkee ja kuulee sen, mitä erilaisten viestimien kautta välittyy. Kuvitteellinen henkilö A katselee televisiota, surffailee internetissä, kuuntelee nettiradiota. Se ei kuitenkaan ole se maailma, joka on tuolla ulkona. Sen on joku toinen suodattanut ja jonkin välineen kautta välittänyt ja tarjonnut henkilö A:n kuultavaksi, nähtäväksi tai luettavaksi. Kun henkilö A lähtee ulos, menee kouluun töihin ja tapaa ihmisiä, hän on suorassa kosketuksessa elämään ja maailmaan. Kenenkään ei tarvitse tulla sanomaan hänelle, mitä koulussa tapahtuu, hän näkee sen siellä itse. Hän puhuu ihmisten kanssa, näkee ihmisiä, kuulee erilaisia asioita. Hänen ei tarvitse lukea jostakin viestimestä aikuisen ihmisen käsitystä siitä, mistä nuoret puhuvat juuri nyt, hän voi mennä silpputyöhön ja kulkea työpaikalla korvat auki.

*

Silpputyön tekeminen on raskasta. Se on epävarmaa ja siitä saa murto-osan siitä palkasta, jota vakituinen ja täyttä työviikkoa tekevä ansaitsee. Kuvitteellisen henkilö A:n tekemä silpputyö on hyvin epäsäännöllistä eikä sitä voi ennakoida. Hän ei voi suunnitella ensi viikkoa eikä myöskään voi laskea tietyn kokoisen palkkatulon varaan.

Jokainen työyhteisö on uusi ja kaikki, jotka ovat aloittaneet uudessa työpaikassa tietävät, kuinka jännittävä, ahdistava ja kiusallinen ensimmäinen päivä saattaa olla. Siksi henkilö A:kin pyrkii valitsemaan samoja kouluja, jotta paikka, tavat ja ihmiset olisivat edes jotenkuten tuttuja.

Silpputyössä on kuitenkin hyviäkin puolia. Epävarmuuden kääntöpuolena on vapaus. Kun työ ja vapaa vuorottelevat, kuvitteellisella henkilö A:lla jää aikaa myös omille projekteille eikä hänen tarvitse kohdata joka päivä samoja tai samanlaisia ongelmia tai haasteita kuin kaikkina muina.

Silti henkilö A toivoo ja jatkuvasti etsii useamman kuukauden määräaikaista tai jopa vakituista työtä.

*

Henkilö A on täysin kuvitteellinen. Satunnaiset samankaltaisuudet todellisuudessa elävien henkilöiden kanssa ovat puhdasta sattumaa.