Täytyykö kauneuden takia tosiaan kärsiä?
Luksusmerkin kengät tuntuvassa alennuksessa, kivasti osoittavat tiettyä sosiaalista statusta ja taloudellisia mahdollisuuksia, jalassa aivan helvetilliset mutta näyttävät hyvältä. Ostatko, käytätkö?
Treenaaminen vituttaa, suussa maistuu verelle, lenkkipolulla tai salilla vietetty aika tuntuu hukkaan heitetyltä, mieluummin lysähtäisit sohvalle hyvän kirjan tai hömppäsarjan ääreen. Lysähdätkö vai jatkatko irvistelyä?
Epilaattorilla karvojen kiskominen meinaa kivun takia viedä tajun mutta jaloista tulee ihanan pehmeät. Lopputulos on ihan sama, koska jalat menevät kuitenkin ensin sukkahousuihin ja sitten farkkuihin tai lämpökerrastoon ja toppahousuihin, kumppania, joka sivelisi silkinpehmeitä sääriä, ei ole tai kumppani ei muuten vain huomaa karvattomia jalkoja. Kiskotko karvat irti vai annatko kasvaa?
Täytyykö kauneuden takia tosiaan kärsiä? Eikö muka ole olemassa kenkiä, jotka ovat yhtä aikaa mukavat jalassa ja kauniit katsella? Graduohjaajani tokaisi viime talvena ennen seminaari-istuntoa toppavaatteista kuoriutuessaan, että on aikoinaan viettänyt talvipäiviä leikkipuistossa hytisten eikä enää suostu palelemaan. Samaa mieltä olen minäkin. Vedän suosiolla päälleni säkkimäisen mutta lämpimän takin ja toppahousut farkkujen päälle sen sijaan että hytisisin jossain tyylikkäässä villakangastakissa viidentoista asteen pakkasessa. En myöskään tunge leveisiin ja suuriin jalkoihini yksiäkään korkokenkiä, joissa on yli viiden sentin korot, ja ne matalatkin vain erityisen hyvästä syystä. Miten kymmenen sentin piikkikoroilla juostaan ahdistelijaa karkuun mukulakivikadulla? Ja onko polvet koukussa käveleminen kaunista?
Huomaako kukaan toisen ihmisen kivuliasta kauneuden eteen tekemääsä työtä ja antaako kukaan siitä tunnustusta? Blogissa kaunis asukuva herättää ihastusta ja ooh kuinka sä olet upea -hehkutusta, mutta käveleekö bloggari loppupäivän niillä taivaita hipovilla koroilla vai pistääkö hän korot kassiin ja vaihtaa tilalle paksut ja mukavat talvisaappaat?
En tarkoita sitä, etteikö itseensä saisi panostaa tai itsestään pitää hyvää huolta tai laittautua kauniiksi. Ei. Tarkoitan sitä kauneudenhoitoa, jossa kärvistellään epämukavissa tilanteissa tai vaatteissa sen takia, että ajatellaan sen tuottavan tietyntyyppistä kauneutta ja hyväksyntää tietyissä piireissä tai ihmisissä. Tuottaako sellainen kauneus mielihyvää tai kasvattaako se itsetuntoa? Tekeekö sitä oman itsensä takia vai siksi että tulisi hyväksytyksi tai että sitä odotetaan?
Sori vaan kauneuden takia itsellenne kipua tuottavat, mutta perustelu kauneuden takia pitää vähän kärsiä ei uppoa minuun. Miksi kärsiä, ja onko kärsimystä tuottava kauneus oikeasti tavoiteltavan arvoista kauneutta?