Tiettömän taipaleen takana
Tie Särestöniemeen on nykyisin olemassa, autolla pääsee kääntymällä Rovaniemi-Kittilä-tieltä ennen jälkimmäistä yhdeksän kilometrin pituiselle metsätielle, joka vie perille asti. Vaan ihan näin ei ollut Reidar Särestöniemen aikana – tie rakennettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Särestöniemi vietti tilalla lähes koko elämänsä, ja lähimpään Kaukosen kylään oli kuuden kilometrin matka: ensin jokea sauvomalla neljä kilometriä ja sitten maantietä kävelemällä kaksi. Ei siis helposti ja tuosta noin vain lähdetty hummaamaan taiteilijakapakoihin.
Särestöniemen museo koostuu useasta eri rakennuksesta. Vanhin osa on Särestöniemen vanhempien talo piharakennuksineen, joka esittelee lähinnä noin 1940-50-lukulaista miljöötä. Henkilökunta hallinnoi kahviloineen, myymälöineen ja lipunmyynteineen yhtä suurta rakennusta, yhdessä rakennuksessa on saunaosasto uima-altaineen ja kauimmaisena on taiteilijan ateljee ja asuintilat.
Museossa oli esillä teoksia Reidar Särestöniemeltä ja kittiläläiseltä Kalervo Palsalta. Ympäristö loi teoksille aivan erityislaatuisen tilan. Kävijä ikään kuin siirtyi yhdeksän kilometrin matkalla normaalielämästä toiseen todellisuuteen kauas tavallisesta arjesta, arkkitehtuuri oli vahvaa ja käsityöläisleimaista ja ympäristön erillisyys ja ympäröivä metsä tekivät käynnistä mieleenpainuvan kokemuksen. Särestöniemen teokset olivat värikkäitä ja tunteiltaan vahvoja, Palsan grafiikka taas herkempää ja yksityiskohdiltaan pikkutarkempaa. Läheisyys taiteilijan kanssa oli käsinkosketeltava: tällaisen maiseman hän näki ulos katsellessaan, tässä hän nukkui, näitä portaita kulki ylös ja alas.
Tällaisissa paikoissa koen vahvoja siirtymiä ajassa. Mietin, millaista oli elää ”silloin joskus”, millaista oli ihmisten arki, miten liikuttiin, miten kuljettiin, miten asioita nähtiin ja niistä ajateltiin, miten paljon hitaammin asiat etenivät ja ihmiset myös. Särestöniemessä sitä asuttava taiteilija oli kaukana maailman ja taiteen metropoleista, osittain kaukana myös tavallisista arkisista kohtaamisista, mutta ei koskaan täysin irti ja eristyksissä. Uskon, että taiteilija jollakin tavalla myös heijastaa oman aikansa todellisuutta, kontaktejaan, omaa maailmaansa ja kokemuksiaan. Taiteilija ei ole irti maailmasta eikä maailma taiteilijasta. Kontakteja ja vaikutteita on ollut aina huolimatta välimatkoista. Valokuvat Särestöniemen ateljeen seinällä kertoivat myös miehestä, joka ei eristäytynyt pelkästään erämaa-ateljeehensa. Ihminen ei myöskään elä pelkästään sitä hetkeä joka kulloinkin on käsillä, vaan liikkuu mielessään ajasta ja paikasta toiseen. Fyysinen erillisyys toisista ihmisistä ei tarkoita sitä, että olisi irti kaikesta muustakin ja eläisi vain ympäröivän todellisuuden kanssa. Ihminen voi elää ikään kuin kahdessa todellisuudessa: ensinnä fyysisessä, todellisessa maailmassa ja toiseksi omassa mielessään, siinä todellisuudessa, joka on vain omassa päässään mutta joka voi näyttäytyä muille esimerkiksi taiteen kautta.
