Kun some ei enää riitä… Perustetaan blogi

Aloitan blogini facepäivitykselläni. Kun alkoi tuntua, etten voi tuutata someen sitä mukaa kun mieli tekisi, päätin perustaa tämän blogin. Niinpä ote facestani tähän alkuun kuvaa ehkä teille sitä, mitä tuleman pitää. Eli mitä ajattelen tästä kaikesta, eli siis ELÄMÄSTÄ. Sellanen ”helppo nakki mutsi”, kuten neljävuotiaani sanoisi, tähän alkuun.

—————

Lapseni kysyi tänään viattomin kasvoin mitä on elämä. Jäin pohtimaan asiaa. Tämä on aikuisten versio tongue-in-cheek ja tiivistetty viiteen kohtaan.

Elämä on tavaroiden siirtelyä.

Miettikää, kuinka monta kertaa päivässä siirrätte tavaroita Paikasta Toiseen. Kaikki toimet edellyttävät jonkin asian liikuttamista johonkin. Lisäksi arki täyttyy erilaisista kasoista, pinoista ja röykkiöistä, vaikka kuinka yrittää marittaa pirskahtelevammaksi. Ei onnaa. Ei sitten millään. Kasoja kahlaa ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Lelujen nostelu- ja siirtelyasioihin en edes mene.

Elämä on tuntemista.

Rakkautta, vihaa, iloa, surua, kaikkea mahdollista, kyl te tiedätte. Tunteita ei voi päästä karkuun, niiden patoaminen uhkaa mielenterveyttä ja lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Täytyy rakastaa, jotta voi elää ja elää, jotta voi rakastaa. Vihata ja huutaa ja rakastaa täysii. Kerran täällä vaan eletään, joten mitä sitä säästelemään.

Elämä on elämän merkityksen etsimistä.

Jotkut kirjoittavat tällaisia urpoja päivityksiä, jotkut valloittavat vuoria tai purjehtivat maailman ympäri. Ei se väärin oo. Kukaan ei ole tuonpuoleisesta koskaan tullut kertomaan vastausta, joten go for it.

Elämä on jauhelihan ostamista.

Joka päivä se on huulilla: Mitä tänään syötäisiin. Aina sinne kauppaan mennään, pohditaan ruokaostoksia, joka helvetin päivä. Ja aina vaan tulee uusi. Joten Prismaan vaan mars, kuten kaikki muutkin kuolevaiset.

Elämä on kuolemista.

Kuolleisuus 100 % tuppaa isäni sanomaan. Kovasti elämä täyttyy asioista, joilla pyrimme tuon asian tietoisuudestamme tukahduttaa. Opiskelemme, harrastamme, etsimme kumppanin, perustamme perheen. Hämäämme itsemme kuolemattomiksi erinäisin keinoin. Miten turhaa. Kun kuitenkin kuolemme kaikki. Toistaiseksi kukaan ei ole jäänyt elämään.

Täytyypä vissiin etsiä jokin uusi hämäävä harrastus.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *