Kuvan lähde: Pexel

Mitä tulee opiskelutekniikoihin, oma tarinani lienee jokseenkin tavanomainen.  Minulla on kohtuullinen muisti, minkä ansiosta pärjäsin vielä lukiossakin lähinnä olemalla läsnäolopakkojen aikana paikalla myös henkisesti. Koska asuin taajaman ulkopuolella lukion ja yläasteen aikana, ehdin usein tehdä läksyt linja-autossa, eikä kotiin juuri jäänyt tehtävää. Koeviikot muistan rentouttavina taukoina lukion läsnäolopakkoon. Edes ylioppilaskirjoituksiin en lukenut paria viikkoa kauempaa.

Kenellekään korkeakouluopintoja käyneelle lukijalle tuskin lienee suuri yllätys, että tämän jälkeen yliopisto oli melkoinen pudotus, ja aikaisempi helpolla pääseminen todellakin kostautui. 600+ sivun tenttialueita ei tietenkään pystytä käymään luennoilla läpi, joten olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minun täytyi suorittaa valtaosa opinnoistani itsenäisesti. Yliopiston alussa minulla ei ollut minkäänlaisia työrutiineja, opinnoissa edellytettävää itsesääntelykykyä, lukutekniikkaa. Opiskelutekniikoiden olemassaolonkin tajusin vasta yliopistossa. Niinpä omien rutiinien rakentamiseen ja itselle toimivien työskentelytapojen löytämiseen on mennyt liioittelematta useampi vuosi. Vertailun vuoksi: ensimmäisen yliopistolukuvuoteni keskiarvo oli 2,3. Päättyvällä lukuvuodella se on 4,6. Voisi siis sanoa, että jos yliopiston perimmäinen tarkoitus on opettaa tiedon etsimisen sekä sen omaksumisen taitoja, ainakin omalla kohdallani oppi tuntuu menneen perille.

Valehtelisin, jos väittäisin näiden taitojen oppimisen olleen helppoa, ja etenkin valehtelisin, jos väittäisin, että nykyään ne tulevat selkäytimestä. Lukutekniikkani on jo jokseenkin sementoitunut rutiiniksi, mutta edelleen aloissa ajoittaminen, aikatauluttaminen ja suunnitelmissa pysyminen vaativat tietoista yritystä ja suurta, ajoittain brutaalia rehellisyyttä itseä kohtaan. Oman lusikkansa soppaan iskee työssäkäynti, jonka varjolla tuntuu olevan suorastaan tarpeettoman helppoa rationalisoida sitä, miksi tänään ei tarvitsisi lukea.

Erityisen hankalaa tällainen itsenäisen opiskelun pakottaminen rutinoituneeseen aikatauluun on silloin, kun tentti tai deadline on pitkän ajan päässä, ja olen huomannut, että tällöin minulle on erityisen tärkeää kohdata realiteetit. Pääsykokeen osalta edellisessä postauksessa mainitsemani kymmenen kuukautta tuntuu ikuisuudelta. Mutta katsottaessa tilannetta tarkemmin, tuntimäärä alkaa huveta hyvinkin äkkiä.

Viikossa on 168 tuntia, ja toukokuun puoliväliin viikkoja on jäljellä nyt 43. Käytettävissäni on siis 7224 tuntia ennen pääsykoetta. Kun päältä kuoritaan ensin toimintakyvylle välttämätön kahdeksan tunnin uni (2408 tuntia) ja työssäkäynti, joka haukkaa työmatkoineen n. 25 tuntia viikossa (1075 tuntia), jäljellä on 3741 tuntia. Omillaan asumisen vaatimat arkiaskareet ja hoidettavat asiat syövät noin kymmenen tuntia viikossa (430 tuntia), ja viisitoista tuntia viikossa (645 tuntia) lienee vähin määrä vapaata aikaa ja hauskanpitoa, jolla pysyn täysissä järjissäni. Tämä pudottaa käytettävissä olevan tuntimäärän pahaenteiseen lukuun 2666 tuntia. Lisätään neljän viikon (672 tuntia) puskuri, koska elämä tuppaa tapahtumaan suunnitelmista huolimatta, ja kaksi tuntia päivässä liikunnan, ruokailujen ja vastaavan kaltaiseen välttämättömyyteen (602 tuntia).

Jäljellä on 1392 tuntia ennen toukokuun puoliväliä.

Lähtötasoni, tai oikeastaan sen puutteen, huomioon ottaen tuhannen valmistautumistunnin edellyttäminen ei ole edes liioittelua – Opetushallitus antaa yhden lukiokurssin keskimääräiseksi laajuudeksi 38 tuntia, eli 5 kurssia biologiaa, 5 kurssia kemiaa ja 7 kurssia fysiikkaa tekevät yhteensä 646 tuntia. Näiden taustalla pyörivän matematiikan haltuun ottamisen voidaan arvioida lisäävän työmäärää noin kolmen kurssin verran, eli kokonaisuus haukkaa tällöin 760 tuntia. Soveltavammat tehtävät, kertaukset ja opiskelutekniikoiden hiominen päälle, ja tuhannen tunnin haamuraja alkaa hyvinkin nopeasti lähestyä. Eikä pidä unohtaa, etten saa tämänhetkisiä opintojani tauolle ainakaan täysin.

Aikaa ei siis ole hukattavaksi, heinäkuussakaan.

Tämän viikon tavoitteeni onkin opiskella kuutena päivänä vähintään neljä tuntia päivässä (tehokasta työaikaa)